Lk 24:12-35: Emmauksen tiellä

Emmauksen tiellä

Lk 24:12-35

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumin kertomus vie meidät pääsiäisaamun hämmennykseen ja Emmauksen tielle. Pietari juoksee haudalle, näkee käärinliinat ja ihmettelee. Kaksi opetuslasta kulkee poispäin Jerusalemista, pettymyksen ja surun raskauttamina. He olivat toivoneet, että Jeesus olisi Israelin lunastaja, mutta risti oli näyttänyt murskaavan heidän toivonsa. Juuri silloin ylösnoussut Kristus lähestyy heitä, mutta heidän silmänsä ovat estetyt tuntemasta Häntä. Hän kulkee heidän rinnallaan, kuuntelee heidän murheensa ja avaa heille kirjoitukset. Lopulta he tuntevat Hänet leivän murtamisessa.

Jeesus halusi opettaa opetuslapsilleen, ettei pelastus voi tulla ilman ristin salaisuutta. Emmauksen kulkijat olivat odottaneet lunastusta, mutta heidän käsityksensä lunastuksesta oli vielä maallinen. He ajattelivat voittoa ilman kärsimystä, valtakuntaa ilman uhria, kirkkautta ilman Golgataa. Siksi Kristus kysyy: ”Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?”

Tämä kysymys on koko evankeliumin avain. Herra ei selitä ristiä epäonnistumiseksi, vaan pelastuksen välttämättömäksi tieksi. Jumalan rakkaus ei pelasta maailmaa kaukaa, vaan astuu kuolemaan ja murtaa sen sisältä. Kristus opettaa, että kirjoitukset, profeetat, laki ja psalmit saavat täyttymyksensä Hänessä: kärsivässä ja ylösnousseessa Messiaassa.

Samalla Hän opettaa, että ihminen ei tunnista ylösnoussutta Herraa pelkällä ulkoisella katsomisella. Silmät avautuvat, kun sydän alkaa palaa Jumalan sanasta ja kun Kristus murtaa leivän. Sana ja ehtoollinen kuuluvat yhteen.

Pyhät isät näkivät Emmauksen tien kuvana Kirkon elämästä. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että Kristus kätkee itsensä hetkeksi, jotta opetuslasten ymmärrys voisi parantua. Hän ei pakota tunnistamista, vaan kasvattaa sydämen vastaanottamaan totuuden. Ensin Hän avaa kirjoitukset, sitten silmät avautuvat leivän murtamisessa.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa Kristuksen pedagogista lempeyttä. Herra ei nuhtele opetuslapsia kovuudella, vaikka he ovat hitaita uskomaan. Hän kävelee heidän kanssaan. Hän antaa heidän puhua surunsa ulos. Sitten Hän johdattaa heidät kirjoitusten valoon. Näin Kristus parantaa epäuskon: ei väkivallalla, vaan totuuden ja läsnäolon kautta.

Isät näkivät leivän murtamisessa selkeän viittauksen pyhään ehtoolliseen. Kirkko tuntee Herransa siinä samassa todellisuudessa, jossa Hän antoi itsensä opetuslapsilleen. Ehtoollinen ei ole vain muisto, vaan ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen.

Emmauksen tie on myös meidän tiemme. Me kuljemme usein pois Jerusalemista — pois ristin ja ylösnousemuksen paikasta — kun elämä tuottaa pettymyksen. Sanomme mielessämme: ”Me toivoimme…” Me toivoimme, että Jumala toimisi toisin, että rukous vastattaisiin nopeammin, että kärsimys poistuisi, että usko olisi helpompaa.

Mutta juuri tälle tielle Kristus tulee. Hän ei hylkää pettynyttä eikä hämmentynyttä. Hän kulkee rinnalla, vaikka emme vielä tunne Häntä. Hän avaa meille kirjoitukset Kirkon opetuksessa, liturgiassa ja rukouksessa. Hän sytyttää sydämen uudelleen.

Pelastuksemme alkaa, kun annamme Kristuksen tulkita elämämme ristin ja ylösnousemuksen valossa. Ilman Häntä kärsimys jää mielettömäksi. Hänessä siitä voi tulla tie puhdistumiseen, nöyryyteen ja elämään. Kun lähestymme pyhää ehtoollista, pyytäkäämme Emmauksen opetuslasten tavoin: ”Jää meidän luoksemme.” Silloin silmämme alkavat avautua.

Kun opetuslapset tunsivat Herran, he eivät jääneet Emmaukseen. He palasivat Jerusalemiin, veljien yhteyteen, todistamaan ylösnousemuksesta. Niin myös meidät kutsutaan palaamaan Kirkon yhteyteen, rukoukseen, katumukseen ja rakkauden tekoihin. Kristus on totisesti noussut kuolleista, ja Hän tekee pettymyksen tiestä paluun, palavan sydämen ja pelastuksen tien. Aamen.