Lk19:37-44: Todellinen rauha on Hänen vastaanottamistaan

Todellinen rauha on Hänen vastaanottamistaan

Lk 19:37-44

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämän päivän evankeliumi asettaa eteemme suuren vastakohdan: opetuslapset riemuitsevat ja ylistävät Jumalaa kaikista näkemistään voimallisista teoista, mutta Kristus itse itkee Jerusalemin tähden. Kansa huutaa iloa, fariseukset vaativat vaikenemista, ja Herra sanoo: ”Jos nämä olisivat vaiti, kivet huutaisivat.” Heti sen jälkeen Hän katsoo kaupunkia ja itkee: ”Jospa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä rauhasi on.” Tässä kohtaavat taivaan ilo ja ihmisen hengellinen sokeus.

Jeesus halusi opettaa, että Jumalan valtakunnan tuloa ei voi loputtomasti vaientaa. Kristus on Kuningas, ja Hänen kuninkuutensa on todellinen, vaikka se ilmestyy nöyryydessä. Opetuslapset näkevät Hänessä Jumalan lupauksien täyttymyksen ja ylistävät Häntä. Fariseukset taas pelkäävät häiriötä, kansan liikettä ja Rooman valtaa. He tahtovat järjestystä ilman totuutta, rauhaa ilman Kristusta.

Mutta Kristus paljastaa, ettei sellainen rauha kestä. Jerusalemin nimi merkitsee rauhan kaupunkia, mutta kaupunki ei tunnista rauhansa lähdettä. Se etsii turvaa politiikasta, temppelin ulkoisesta loistosta ja omasta uskonnollisesta itsevarmuudestaan. Siksi Herra itkee. Hänen itkunsa ei ole vihaa, vaan Jumalan rakkauden tuskaa ihmisen vapauden edessä.

Kristus myös profetoi Jerusalemin hävityksen. Hän sanoo, että viholliset saartavat kaupungin, kukistavat sen ja sen lapset, koska se ei tuntenut etsikkoaikaansa. Tämä ei ole kylmä rangaistuspuhe, vaan varoitus: armon aika voidaan menettää, jos sydän pysyy suljettuna. Jumala lähestyy ihmistä, mutta ihminen voi olla tunnistamatta Hänen käyntiään.

Pyhät isät näkivät Kristuksen itkussa syvän teologisen salaisuuden. Kristuksen kyyneleet paljastavat Jumalan sydämen.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opetti, että Kristus itkee ihmisyydessään, mutta Hänen kyynelensä ilmoittavat Jumalan säälin. Jumala ei iloitse syntisen tuhosta, vaan tahtoo hänen kääntyvän ja elävän.

Pyhä Johannes Krysostomos korosti, että Jerusalem ei kaatunut siksi, että Jumala olisi hylännyt sen ensin, vaan siksi, että se hylkäsi Jumalan vierailun. ”Etsikkoaika” tarkoittaa hetkeä, jossa armo tulee lähelle: profeettojen sanat, Kristuksen teot, parannuksen kutsu, sydämen herääminen. Jos ihminen jatkuvasti torjuu nämä, hän alkaa menettää kyvyn nähdä.

Isät näkivät Jerusalemissa myös jokaisen ihmissielun kuvan. Sielu on kutsuttu olemaan Jumalan temppeli ja rauhan kaupunki. Mutta jos se täyttyy ylpeydestä, himoista, tekopyhyydestä ja katumattomuudesta, sen muurit haurastuvat. Silloin vihollinen ei aina tule ulkoapäin; hän löytää portin, jonka olemme itse jättäneet auki.

Pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: Tunnistanko minä, milloin Kristus tulee lähelleni? Tunnenko oman etsikkoaikani? Hän tulee liturgiassa, evankeliumin sanassa, ehtoollisen maljassa, omantunnon hiljaisessa pistossa, köyhän pyynnössä ja lähimmäisen kärsimyksessä. Jokainen näistä voi olla etsikkoaika.

Älkäämme olko kuin Jerusalem, joka kuuli ylistyksen, mutta ei ymmärtänyt rauhaa. Todellinen rauha ei ole sitä, että elämässä ei ole taistelua. Todellinen rauha on Kristuksen läsnäoloa sydämessä. Se syntyy katumuksesta, nöyryydestä ja siitä, että otamme Kuninkaan vastaan emme vain huulillamme, vaan koko elämällämme.

Jos tänään kuulemme Hänen äänensä, älkäämme paaduttako sydäntämme. Antakaamme Kristuksen tulla sisimpämme kaupunkiin, puhdistaa sen temppeli ja rakentaa sinne rauha, jota mikään vihollinen ei voi kukistaa. Aamen.