Lk 19:12-28: Armo on annettu käytettäväksi

Armo on annettu käytettäväksi

Lk 19:12-28

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Evankeliumissa Herra kertoo vertauksen jalosukuisesta miehestä, joka lähtee kaukaiseen maahan saadakseen kuninkuuden ja palaa sitten takaisin. Ennen lähtöään hän antaa palvelijoilleen rahat ja sanoo: ”Asioikaa niillä, kunnes minä tulen.” Tämä vertaus puhuu Kristuksesta, joka nousee taivaaseen, saa kuninkuuden Isältä ja palaa kerran kirkkaudessa. Samalla se puhuu meistä: siitä, miten käytämme meille uskottua elämää, uskoa, aikaa, lahjoja ja armoa odottaessamme Herran paluuta.

Jeesus halusi opettaa, ettei Jumalan valtakunnan odotus ole passiivista odottamista. Kristitty ei hautaa elämäänsä pelkoon eikä sulje uskoaan liinaan kuin yksityistä omaisuutta. Herra sanoo: ”Asioikaa niillä.” Toisin sanoen: eläkää, palvelkaa, rakastakaa, todistakaa, kantakaa hedelmää.

Palvelijat saivat saman määrän, mutta heidän uskollisuutensa tuli näkyviin siinä, mitä he tekivät saamallaan. Tämä opettaa, että Jumala ei arvioi ihmistä maallisen mittapuun mukaan: kuka on näkyvin, lahjakkain tai vaikutusvaltaisin. Hän katsoo uskollisuutta. Pienikin armo, jos se otetaan vastaan kiitollisesti ja käytetään rakkaudessa, voi kantaa suuren hedelmän.

Kolmas palvelija piilottaa rahan liinaan. Hänen ongelmansa ei ole kyvyttömyys vaan väärä kuva herrasta. Hän sanoo pelänneensä, koska piti isäntää ankarana. Pelko lamauttaa hänet. Näin Kristus paljastaa hengellisen sairauden: jos ihminen näkee Jumalan vain kovana tuomarina, hän ei uskalla rakastaa, katua eikä toimia. Hän säilyttää ulkoisesti sen, minkä sai, mutta sydän jää hedelmättömäksi.

Vertauksen lopussa on myös vakava sana niistä, jotka eivät tahdo, että heitä hallitsee kuninkaan hallitus. Kristus on lempeä ja kärsivällinen, mutta Hänen kuninkuutensa torjuminen ei ole neutraali asia. Ihminen ei voi pelastua Kristuksen valtakunnan ulkopuolella, jos hän tietoisesti hylkää Kuninkaan.

Pyhät isät näkivät palvelijoille annetussa rahassa Jumalan armolahjat: uskon, ymmärryksen, sakramentaalisen elämän, lähimmäisenrakkauden mahdollisuudet ja jokaisen ihmisen oman kutsumuksen. Pyhä Johannes Krysostomos opetti, että lahja ei ole koskaan annettu vain saajaa varten. Se on annettu koko ruumiin, Kirkon ja lähimmäisten rakentamiseksi.

Isät korostivat, että hengellinen elämä joko kasvaa tai kuihtuu. Rukous vahvistuu rukoilemalla, rakkaus rakastamalla, usko tunnustamalla, laupeus laupeutta harjoittamalla. Se, joka säästää itseään liikaa, menettää lopulta senkin elävyyden, joka hänellä oli. Lahja kasvaa käytössä

Kolmannen palvelijan pelko oli isien mukaan epäluottamusta Jumalan hyvyyteen. Todellinen jumalanpelko ei halvaannuta, vaan herättää ihmisen vastuuseen. Se ei ole kauhua, vaan kunnioittavaa rakkautta.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: mitä teen sillä, minkä Kristus on minulle uskonut? Olenko kätkenyt uskoni liinaan — tapoihin, häpeään, mukavuuteen tai pelkoon? Meitä muistutetaan: älä hautaa sinulle uskottua armoa

Herra ei vaadi meiltä sitä, mitä Hän ei ole antanut. Mutta Hän kysyy uskollisuutta siinä, mikä on annettu. Jokainen rukous, jokainen anteeksianto, jokainen almulause, jokainen rohkea totuuden sana ja jokainen hiljainen palvelus voivat olla talentin käyttämistä.

Kristus palaa Kuninkaana. Hänen edessään paljastuu, onko elämämme ollut hedelmällistä rakkautta vai pelokasta säilyttämistä. Älkäämme siis piilottako armoa. Antakaamme sen kiertää, kasvaa ja kantaa hedelmää, jotta kuulisimmekin kerran Herran sanat: hyvä palvelija, koska olit vähässä uskollinen, käy Herrasi iloon. Aamen.