Lk 18:31-34: Tie kirkkauteen kulkee ristin kautta

Tie kirkkauteen kulkee ristin kautta

Lk 18:31-34

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Herra ottaa kaksitoista opetuslastaan erilleen ja sanoo heille selvästi, että he ovat menossa Jerusalemiin. Siellä täyttyy kaikki, mitä profeetat ovat kirjoittaneet Ihmisen Pojasta: Hänet annetaan pakanoiden käsiin, Häntä pilkataan, häväistään, syljetään, ruoskitaan ja tapetaan, ja kolmantena päivänä Hän nousee kuolleista. Evankelista kuitenkin lisää: opetuslapset eivät ymmärtäneet tästä mitään. Tämä lyhyt jakso paljastaa meille suuren salaisuuden: Kristus kulkee tietoisesti kohti kärsimystä, mutta ihmissydän ei luonnostaan ymmärrä ristin tietä.

Jeesus halusi opettaa, ettei Jumalan valtakunta tule maallisen voiton, vallan tai kunnian kautta, vaan itsensä antavan rakkauden kautta. Hän ei joudu Jerusalemiin sattumalta eikä historian uhrina. Hän menee sinne vapaasta tahdosta. Hän tietää, mitä tapahtuu, ja silti Hän kulkee eteenpäin. Tämä on Jumalan rakkauden syvyys: Kristus ei pelasta meitä etäältä, vaan astuu syntimme, häpeämme, väkivaltamme ja kuolemamme keskelle.

Herra sanoo, että kaikki profeettojen kirjoitukset täyttyvät. Risti ei ole epäonnistuminen Jumalan suunnitelmassa, vaan sen salattu keskus. Ihminen odottaa usein Jumalalta välitöntä vapautusta kärsimyksestä, mutta Kristus näyttää, että Jumala voi voittaa kärsimyksen sisältä käsin. Hän ei ainoastaan poista kuolemaa ulkoapäin, vaan käy sen läpi ja murskaa sen sisältä.

Opetuslasten ymmärtämättömyys on meille lohdullinen ja samalla vakava peili. He rakastivat Kristusta, mutta eivät vielä kyenneet käsittämään kärsivää Messiasta. Myös me voimme rakastaa Jumalaa ja silti vastustaa ristiä, jos se koskettaa omaa elämäämme.

Pyhät isät korostivat, että Kristus kärsii vapaaehtoisesti meidän tähtemme.  Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Herra ilmoitti kärsimyksensä etukäteen, jotta opetuslapset myöhemmin ymmärtäisivät: mikään ei tapahtunut pakosta tai heikkoudesta. Hän, joka olisi voinut kutsua enkelijoukot avukseen, valitsi nöyryyden, pilkan ja kuoleman.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näki tässä Jumalan ihmisrakkauden huipun. Sana tuli lihaksi, jotta Hän voisi kantaa lihassa sen, mikä oli meidän: haavat, kuolevaisuuden ja häpeän. Mutta Hän kantoi ne ilman syntiä, jotta meidän luontomme parantuisi Hänessä.

Isät näkivät myös, että opetuslasten ymmärtämättömyys johtui vielä Pyhän Hengen valon puutteesta. Ristin merkitys avautuu vasta ylösnousemuksen ja helluntain valossa. Siksi Kirkko ei katso ristiä epätoivon merkkinä, vaan voiton puuna.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kutsuu meitä seuraamaan Kristusta Jerusalemiin. Jokaisella on oma Jerusaleminsa: paikka, jossa oma tahto murtuu, ylpeys paljastuu, anteeksianto maksaa ja rakkaus vaatii uhrausta. Antakaamme Kristuksen valaista oman ristimme.

Jos katsomme kärsimystä ilman Kristusta, näemme vain tappion. Mutta jos katsomme sitä Kristuksen kanssa, risti voi muuttua parantumisen paikaksi. Tämä ei tarkoita kärsimyksen ihannointia, vaan sitä, että mikään kipu, nöyryytys tai menetys ei ole Jumalan armon ulkopuolella.

Älkäämme paetko ristiä silloin, kun Kristus kutsuu meitä nöyryyteen, katumukseen ja rakkauteen. Hän kulki edellä. Häntä pilkattiin, mutta Hän ei vastannut vihalla. Hänet tapettiin, mutta Hän nousi kuolleista. Siksi myös meidän elämässämme viimeinen sana ei kuulu häpeälle, synnille eikä kuolemalle, vaan Kristuksen ylösnousemukselle. Aamen.