Lk 12:16-21: Vertaus rikkaasta miehestä, jonka maa tuotti runsaasti satoa.

Vertaus rikkaasta miehestä, jonka maa tuotti runsaasti satoa

Lk 12:16-21

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Evankeliumissa Herra kertoo vertauksen rikkaasta miehestä, jonka maa tuotti runsaasti satoa. Hän ei kiitä Jumalaa, ei muista köyhiä, ei kysy, miksi hänelle annettiin näin paljon. Hän puhuu vain itselleen: minun satoni, minun aitani, minun viljani, minun hyväni. Ja juuri silloin, kun hän kuvittelee turvanneensa tulevaisuutensa, Jumala sanoo hänelle: ”Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois.”

Jeesus halusi opettaa, että ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuutensa paljoudesta. Rikkaan miehen synti ei ollut siinä, että sato oli suuri. Maa tuotti hedelmän Jumalan sallimuksesta. Hänen syntinsä oli siinä, että hän teki lahjasta epäjumalan ja sulki sydämensä Jumalalta ja lähimmäiseltä.

Vertauksen mies käy sisäistä keskustelua, mutta se on kauhistuttavan yksinäinen keskustelu. Hän ei puhu Jumalalle, ei perheelleen, ei köyhille, ei kenellekään. Ahneus tekee ihmisestä eristetyn. Se saa hänet rakentamaan suurempia aittoja, mutta pienemmän sydämen.

Kristus ei tuomitse viisasta huolenpitoa, työtä tai säästäväisyyttä. Hän tuomitsee sen harhan, että ihminen voisi rakentaa elämänsä turvallisuuden katoavan varaan. Rikas sanoo sielulleen: ”Lepää, syö, juo ja iloitse.” Mutta sielu ei elä viljasta, viinistä eikä mukavuudesta. Sielu elää Jumalasta. Jos ihminen ruokkii ruumistaan, mutta näännyttää sielunsa, hän on köyhä keskellä runsautta.

Pyhät isät näkivät tässä vertauksessa ahneuden hengellisen anatomian. Pyhä Basileios Suuri kysyy terävästi: kenen omaa on se, minkä olet saanut? Jos sinulla on ylimääräinen vaate, se kuuluu alastomalle; jos sinulla on ylimääräinen leipä, se kuuluu nälkäiselle. Isien mukaan rikas mies ei ollut syyllinen siksi, että hänellä oli paljon, vaan siksi, ettei hänen runsautensa virrannut laupeudeksi.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että köyhät ovat meille annettuja aarteiden vartijoita. Se, minkä annamme Kristuksen nimessä tarvitsevalle, ei katoa, vaan siirtyy taivaallisiin aittoihin. Rikas mies rakensi suuremmat varastot maan päälle, mutta unohti rakentaa aarteen taivaaseen.

Isät korostavat, että kuoleman muistaminen ei ole synkkää pessimismiä, vaan viisautta. ”Tänä yönä” voi tulla kenelle tahansa. Kuoleman muisto vapauttaa meidät harhasta, että kaikki on aina hallinnassamme. Se opettaa käyttämään aikaa, rahaa, lahjoja ja ihmissuhteita oikein.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: missä on aittani? Mitä minä kerään? Keräänkö vain turvaa, mukavuutta ja omaa nimeäni, vai keräänkö rakkautta, rukousta, katumusta ja laupeutta?

Kristus sanoo vertauksen lopussa: näin käy sille, joka kerää aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan luona. Rikkaus Jumalassa ei tarkoita halveksuntaa aineellista elämää kohtaan. Se tarkoittaa, että kaikki asetetaan oikeaan suhteeseen: Jumala ensin, lähimmäinen rakkaudessa, omaisuus palvelijana eikä herrana.

Älkäämme odottako ”suurta hetkeä” tullaksemme laupiaiksi. Avatkaamme jo tänään aittojamme: rahassa, ajassa, huolenpidossa, anteeksiannossa ja rukouksessa. Jokainen annettu leipä, jokainen lohduttava sana, jokainen salassa tehty hyvä teko murtaa ahneuden vallan.

Kun sielumme kerran vaaditaan meiltä, emme voi ottaa mukaamme aittojamme. Mutta voimme kantaa mukanamme rakkauden teot, jotka Kristus tunnistaa omikseen. Tulla rikkaaksi Jumalassa on elää niin, että kaikki, mitä meillä on, muuttuu kiitokseksi ja laupeudeksi. Aamen.