Lk 12:32-40: Aarteen paikka paljastaa sydämen suunnan

Aarteen paikka paljastaa sydämen suunnan

Lk 12:32-40

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä  evankeliumissa Herra Jeesus sanoo lohdulliset ja samalla hyvin vakavat sanat: ”Älä pelkää, pieni lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” Kristus puhuu opetuslapsille, jotka eivät olleet maailman silmissä voimakkaita, vaikutusvaltaisia tai turvattuja. He olivat pieni lauma suuren maailman keskellä. Mutta heidän turvansa ei ollut lukumäärässä, rahassa eikä maallisessa vallassa, vaan Isässä, joka antaa valtakunnan lahjana.

Kristus jatkaa: ”Myykää omaisuutenne ja antakaa almuja. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät kulu, aarre taivaassa.” Hän ei opeta halveksimaan luomakuntaa eikä vastuuta läheisistä, vaan vapautta omistamisen tyranniasta. Ihminen alkaa helposti pitää omaisuuttaan turvana, vaikka se on katoavaa. Siksi Herra sanoo: ”Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.”

Tässä on Kristuksen opetuksen ydin: sydän seuraa sitä, mitä se rakastaa. Jos aarteemme on rahassa, kunnianhimossa, mukavuudessa tai ihmisten hyväksynnässä, sydämemme tulee levottomaksi, koska kaikki nämä voidaan menettää. Mutta jos aarteemme on Jumalan valtakunnassa, sydän alkaa vapautua pelosta.

Sitten Kristus kehottaa valvomaan: vyötettyinä, lamput palavina, kuin palvelijat, jotka odottavat herransa paluuta häistä. Hän haluaa opettaa, että kristillinen elämä ei ole passiivista odottamista, vaan hereillä olevaa uskollisuutta. Valvominen tarkoittaa, että sydän ei nukahda syntiin, katkeruuteen, välinpitämättömyyteen eikä hengelliseen unohdukseen.

Pyhät isät näkivät tässä evankeliumissa askeettisen elämän perustan. Valvominen on sydämen jatkuvaa rukousta

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Kristus ei käske köyhyyteen siksi, että omaisuus olisi itsessään paha, vaan koska kiintymys siihen sitoo ihmisen maahan. Almu on lääke ahneudelle: se siirtää aarteen taivaaseen ja opettaa sydäntä luottamaan Jumalaan.

Isät ymmärsivät palavat lamput hyveiden ja rukouksen kuviksi. Lamppu ilman öljyä sammuu, ja kristitty ilman katumusta ja rukousta väsyy. Vyötetty vyö merkitsee valmiutta ja himojen hillitsemistä. Ihminen, joka on vyöttänyt mielensä, ei anna ajatustensa ja halujensa kuljettaa itseään minne tahansa.

Erämaaisät puhuivat paljon valvomisesta, nepsiksestä. Se on sisäistä tarkkaavaisuutta: ihminen oppii huomaamaan ajatukset ennen kuin ne muuttuvat synniksi, oppii kutsumaan Kristusta avuksi ja pitämään sydämen avoimena Jumalalle. Näin Herran odottamisesta tulee jokapäiväinen elämäntapa, ei vain ajatus maailmanlopusta.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: mitä minä odotan? Odotanko vain seuraavaa nautintoa, saavutusta tai helpotusta, vai odotanko Herraa? Ja missä on aarteeni?

Kristus sanoo, että isäntä voi tulla odottamattomalla hetkellä. Tämä ei ole uhka pelottelemista varten, vaan armollinen herätys. Meille on annettu aika, jotta sydän voisi kääntyä Jumalan puoleen. Jokainen päivä on mahdollisuus antaa almu, tehdä sovinto, rukoilla, tunnustaa synti, kantaa lähimmäistä ja sytyttää lamppu uudelleen.

Älkäämme pelätkö, vaikka olemme pieni lauma. Kirkon voima ei ole maailman voimassa, vaan Kristuksen lupauksessa. Isä antaa valtakunnan. Meidän tehtävämme on ottaa se vastaan valvovalla sydämellä. Eläkäämme tänään kuin Kristus olisi ovella.

Kun liturgiassa seisomme Jumalan edessä, olemme kuin palvelijat, jotka odottavat Herraa. Mutta suuri ihme on tämä: Herra, jota odotamme, tulee ja palvelee meitä omalla ruumiillaan ja verellään. Siksi valvokaamme ilolla, antakaamme sydämemme taivaaseen ja eläkäämme niin, että kun Kristus koputtaa, Hän löytää meidät lampun valossa. Aamen.