Lk 12:13-15; 22-31: Elämä ei ole omaisuuden varassa

Elämä ei ole omaisuuden varassa

Lk 12:13-15; 22-31

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin jaksossa Herra kohtaa ihmisen, joka pyytää Häntä ratkaisemaan perintöriidan: “Opettaja, sano veljelleni, että hän jakaisi perinnön kanssani.” Jeesus ei kuitenkaan suostu tulemaan maalliseksi tuomariksi ahneuden keskelle, vaan paljastaa kysymyksen syvemmän sairauden: “Katsokaa eteenne ja karttakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi.” Tämän jälkeen Hän opettaa meitä katsomaan korppeja ja kedon kukkia, jotta oppisimme vapauden, joka syntyy luottamuksesta Jumalan huolenpitoon.

Jeesus halusi opettaa, että ihmisen sydän voi jäädä vangiksi silloinkin, kun hänen kätensä ovat täynnä. Perintöä vaativa mies ei välttämättä pyytänyt muodollisesti väärää asiaa, mutta Kristus näki hänen sisimpänsä vaaran: omaisuudesta oli tullut hänelle elämän mitta ja turvallisuuden lähde. Siksi Herra ei ratkaise vain riitaa, vaan kutsuu katumukseen.

Kristus ei halveksi ruumiin tarpeita. Hän tietää, että tarvitsemme ruokaa, vaatteita ja suojaa. Mutta Hän varoittaa huolehtimisesta, joka muuttuu epäuskoksi. Kun ihminen alkaa elää niin kuin kaikki riippuisi hänen omasta varmistelustaan, sydän menettää rauhan. Silloin tulevaisuudesta tulee epäjumala ja Jumalasta vain kaukainen ajatus.

Korpit eivät kylvä eivätkä leikkaa, mutta Jumala ruokkii ne. Liljat eivät kehrää eivätkä kudo, mutta Jumala pukee ne kauneuteen. Näillä kuvilla Kristus ei opeta laiskuutta, vaan oikeaa järjestystä: ensin Jumalan valtakunta, sitten kaikki muu saa paikkansa. Ihminen on enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet, koska ihminen on luotu Jumalan yhteyteen.

Pyhien isien mukaan ahneus sairastuttaa sielun. He näkivät ahneudessa yhden syvimmistä hengellisistä sairauksista. Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, ettei rikkaus sinänsä ole paha, vaan sen väärä käyttö ja siihen kiinnittynyt sydän. Omaisuus muuttuu siunauksesta kahleeksi, jos se erottaa meidät Jumalasta ja tekee lähimmäisestä kilpailijan tai esteen.

Pyhä Basileios Suuri sanoo terävästi, että ylimääräinen leipä kuuluu nälkäiselle ja kaapissa käyttämätön vaate alastomalle. Tällä hän ei tarkoita poliittista iskulausetta, vaan evankeliumin askeettista totuutta: se, minkä pidämme turhaan itsellämme, voi olla lähimmäisen elämä. Ahneus ei ole vain halua saada lisää; se on kyvyttömyyttä nähdä toinen ihminen veljenä.

Pyhä Iisak Syyrialainen puolestaan opettaa, että levoton huoli syntyy sydämestä, joka ei ole vielä maistanut Jumalan hyvyyttä. Kun ihminen alkaa luottaa Jumalaan, hän ei muutu välinpitämättömäksi, vaan vapaaksi. Hän tekee työnsä, kantaa vastuunsa, mutta ei palvo tulevaisuuden pelkoa.

Pelastuksen kannalta etsimme valtakuntaa, emme turvaa tavaroista

Tämä evankeliumi kutsuu meitä vapautumaan omistamisen harhasta. Me emme pelastu sillä, mitä keräämme, vaan sillä, kenelle sydämemme kuuluu. Ahneus tekee sielusta pienen ja suljetun; Jumalan valtakunnan etsiminen tekee siitä avaran, kiitollisen ja armeliaan.

Katumus tässä asiassa on hyvin käytännöllistä. Se merkitsee, että opimme jakamaan, kiittämään, tyytymään kohtuuteen ja luottamaan Jumalaan myös epävarmuuden keskellä. Jokainen almujen antaminen, jokainen anteeksianto perintöriidoissa, jokainen luopuminen turhasta on askel kohti vapautta.

Älkäämme antako omaisuuden, huolen tai pelon hallita sydäntämme. Meidän Isämme tietää, mitä tarvitsemme. Etsikäämme ensin Jumalan valtakuntaa: rukouksessa, liturgiassa, lähimmäisen palvelussa ja yksinkertaisessa elämässä. Silloin tavarat pysyvät tavaroina, huoli menettää valtansa ja sydämestä tulee paikka, jossa Kristuksen rauha voi asua. Aamen.