Lk 8:40-56:Jairuksen tyttären herättämisen ja verenvuotoa sairastaneen naisen parantamisen

Jairuksen tyttären herättäminen ja verenvuotoa sairastaneen naisen parantaminen

Lk 8:40-56

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumijaksossa kirkko asettaa eteemme kaksi toisiinsa punoutuvaa ihmettä: Jairuksen tyttären herättämisen ja verenvuotoa sairastaneen naisen parantamisen. Ne eivät ole vain kaksi peräkkäistä tapahtumaa, vaan yksi hengellinen ilmoitus. Toinen kertoo pitkään kärsineestä naisesta, jonka elämä oli kuin hitaasti ehtyvää voimaa; toinen kaksitoistavuotiaasta tytöstä, jonka elämä näyttää päättyvän aivan alkuunsa. Molemmissa tapauksissa ihminen on joutunut siihen pisteeseen, jossa omat keinot eivät enää riitä. Ja juuri siihen Kristus astuu. Hän osoittaa, ettei Hänen armonsa koske vain yhtä elämän aluetta, vaan koko ihmisen hätää: sairautta, pelkoa, häpeää, viivytystä ja lopulta kuolemaa itseään.

Herra tahtoo tässä opettaa ennen kaikkea uskon luonnetta. Jairus tulee julkisesti, arvovaltaisena miehenä, pyytäen apua tyttärelleen. Verenvuotoa sairastanut nainen taas tulee salaa, lähes huomaamatta, koskettamaan Kristuksen viittaa. Toinen puhuu ääneen, toinen vaikenee. Mutta kummassakin Kristus näkee saman: sydämen, joka turvautuu Häneen. Näin Jeesus opettaa, ettei usko ole yhdenlaista ulkoista käyttäytymistä, vaan sisäistä kääntymistä Hänen puoleensa.

Toiseksi Jeesus opettaa, ettei viivytys merkitse Jumalan poissaoloa. Matkalla Jairuksen kotiin tapahtuu pysähdys naisen tähden, ja juuri viivytyksen aikana tulee sanoma: “Tyttäresi on kuollut.” Inhimillisesti ajatellen, kaikki näyttää myöhästyneen. Mutta Kristus sanoo Jairukselle: “Älä pelkää; usko ainoastaan.” Tämä on koko jakson ydin. Herra kasvattaa uskoa juuri siellä, missä ihminen kokee, että apu ei tullut ajoissa. Hänen aikansa ei ole meidän kiireemme alainen.

Jeesus opettaa myös, että Hänen valtansa ulottuu kuoleman rajan yli. Kun Hän sanoo tytöstä, ettei tämä ole kuollut vaan nukkuu, Hän ei kiellä kuoleman todellisuutta, vaan paljastaa oman herruutensa sen yli. Hänelle kuolema ei ole lopullinen suljettu portti, vaan vihollinen, jonka Hän voi murtaa.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kertomuksessa sekä kirjaimellisen ihmeen että syvällisen kuvan pelastuksen järjestyksestä. Jairuksen tytär ja verenvuotoinen nainen liittyvät toisiinsa myös luvun kaksitoista kautta, ja isät ovat usein nähneet tässä symboliikkaa: vanha Israelin kansa ja pakanakansat, tai toisaalta ihmiskunnan kaksi eri sairautta — hitaasti kuluttava sisäinen heikkous ja näkyvä kuoleman valta. Kristus parantaa molemmat.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että nainen ei saanut parantumista viitasta itsestään, vaan uskosta Kristukseen. Samoin Jairuksen kohdalla Herra kasvattaa häntä pois luonnollisesta epätoivosta kohti luottamusta. Isien mukaan Kristuksen sanat “Älä pelkää” osoittavat, että uskon suurin vihollinen ei aina ole epäusko ajatuksena, vaan pelko sydämessä. Pyhä Ambrosius taas näkee tytön herättämisessä kuvan sielusta, jonka Kristus herättää hengellisestä kuolemasta.

Ihmisten pelastuksen kannalta tämä evankeliumi ilmoittaa, että Kristus ei tule auttamaan vain osittain, vaan kokonaan. Hän ei ainoastaan lievitä kärsimystä, vaan myös pysäyttää vuodon ja herättää kuolleen. Toisin sanoen, hän ei ainoastaan lohduta langennutta ihmistä, vaan palauttaa hänet elämään.

Verenvuototautinen nainen on kuva ihmisestä, jonka elämä valuu pois vähitellen synnin, pelon ja sisäisen uupumuksen kautta. Jairuksen tytär taas on kuva ihmisestä, jonka toivo näyttää jo kuolleen. Molempiin Kristus koskee. Pelastus on sitä, että ihminen tulee Herran kosketettavaksi juuri siinä, missä hän on heikoimmillaan. Siellä, missä me näemme viivytyksen, Herra valmistaa syvempää uskoa. Siellä missä me näemme lopun, Herra sanoo: “Älä pelkää; usko ainoastaan.” Ja juuri siinä on evankeliumin lohdutus: Kristukselle ei ole myöhäistä hetkeä, ei liian pitkää sairautta, ei lopullista kuolemaa. Hänessä haavoitettu paranee, pelkäävä vahvistuu ja kuoleman alle joutunut kutsutaan jälleen elämään. Aamen.