Lk 6:31-36: Olkaa laupiaita, niin kuin teidän Isänne on laupias

Olkaa laupiaita, niin kuin teidän Isänne on laupias

Lk 6:31-36

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä Jeesus lausuu sekä niin sanotun kultaisen säännön, että kutsun rakastaa vihollisia, tehdä hyvää vastapalvelusta odottamatta ja olla laupias niin kuin Isä on laupias. Tämä on yksi evankeliumin vaativimmista kohdista, koska se ei jää yleisen moraalin tasolle, vaan murtaa luonnollisen vastavuoroisuuden logiikan.

Jeesus tahtoo opettaa, että Jumalan lasten elämä ei rakennu sen varaan, mitä muut ansaitsevat, vaan sen varaan, millainen Isä itse on; pelastus merkitsee ihmiselle sellaista sydämen muutosta, jossa hän alkaa rakastaa yli oikeuden mitan, armon logiikalla.

Evankeliumissa Jeesus vie meidät kristillisen elämän ytimeen ja samalla sen vaikeimpaan kohtaan. Hän sanoo: “Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.” Jo tämä olisi suuri ja kaunis opetus. Mutta Jeesus ei pysähdy siihen. Hän menee paljon pidemmälle: “Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää ja lainatkaa toivomatta saavanne mitään takaisin.” Tässä Kristus ei opeta vain hyvää käytöstä, vaan uutta ihmisyyttä. Hän tahtoo murtaa meissä sen vanhan lain, jonka mukaan rakastamme niitä, jotka rakastavat meitä, ja annamme niille, joilta odotamme saavamme takaisin. Sellainen rakkaus on vielä luonnollista, eikä siinä sinänsä ole mitään erityisen pelastavaa. Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunta alkaa siellä, missä ihminen toimii toisin kuin langennut luontonsa vaatii.

Miksi tämä on niin tärkeää? Siksi, että koko evankeliumi perustuu juuri tähän. Jumala ei rakastanut meitä siksi, että olisimme olleet hänen ystäviään, vaan silloin, kun olimme vielä syntisiä. Kristus ei kuollut niiden puolesta, jotka ansaitsivat sen, vaan niiden puolesta, jotka eivät voineet pelastaa itseään. Jeesus tahtoi opettaa, että jos tahdomme olla Isän lapsia, meidän tulee oppia elämään saman armon logiikan mukaan. “Olkaa laupiaita, niin kuin teidän Isänne on laupias.” Tämä on enemmän kuin eettinen kehotus; se on kutsu osallisuuteen Jumalan omasta elämästä.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri jumalallistumisen näkökulmasta.

Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, että vihollisten rakastaminen erottaa kristityn kaikesta tavallisesta moraalista, koska siinä ihminen jäljittelee suoraan Jumalaa. Hänen mukaansa Kristus ei käske mahdottomia vain koetellakseen meitä, vaan johdattaakseen meidät siihen vapauteen, jossa viha ei enää hallitse sydäntä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja taas opettaa, että todellinen rakkaus näkyy siinä, ettei ihminen tee eroa ystävän ja vihollisen välillä hyväntahtoisuudessaan, vaan katsoo kaikkia luotuina Jumalan kuvaksi. Isille tämä ei ole vain hyve muiden joukossa, vaan merkki siitä, että sielu alkaa parantua himojen vallasta.

Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa. Synti ei ole vain väärien tekojen tekemistä, vaan myös sydämen sulkeutumista: ihminen jää oman loukkauksensa, oman oikeutensa ja oman etunsa vangiksi. Kun Kristus käskee rakastaa vihollisia, hän ei pyydä meitä hyväksymään pahaa hyväksi, vaan vapautumaan siitä sisäisestä orjuudesta, jossa toisen pahuus alkaa määrittää meidän sydämemme tilaa. Anteeksianto, laupeus ja vastikkeeton hyvyys ovat pelastuksen hedelmiä, koska ne tekevät ihmisestä Jumalan kaltaisen.

Tämä sana tuntuu raskaalta juuri siksi, että se on totta. Omin voimin kukaan ei kykene tällaiseen rakkauteen. Mutta se, mitä Kristus käskee, sen hän myös lahjoittaa. Kun elämme hänen yhteydessään, rukoilemme vihollisemme puolesta ja pyydämme sydämeemme laupeutta. Hänen oman elämänsä alkaa vähitellen muovata meitä. Ja siellä, missä ihminen lakkaa laskemasta, kuka ansaitsee rakkauden, siellä alkaa pelastus tehdä työtään. Aamen.