28. helluntainjälkeinen sunnuntai

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

28. helluntainjälkeinen sunnuntai   

    

Lk. 13:10–17

Tänään kuulimme evankeliumista, kuinka Jeesus oli opettamassa synagogassa ja paljon kansaa oli häntä kuulemassa. Erityisesti evankeliumi kertoo kahdesta henkilöstä: naisesta, joka 18 vuotta oli ollut heikkouden hengen vallassa, sekä synagogan esimiehestä, joka tunsi olevansa hyvinkin vahvassa asemassa ja omaavansa oikeat periaatteet. Kun Kristus oli puhunut opetuksensa, tapahtuu päinvastainen muutos: heikosta tulee vahva ja tuo vahva joutuu häpeämään.                

Tämän kertomuksen hengellinen opetus koskee meitäkin, jotka ajoittain olemme tai joudumme elämään ruumiillisen tai hengellisen heikkouden vallassa. Joku saattaa kokea menettäneensä uskonsa ihmisiin jopa Jumalaan. Vastoinkäymiset näyttävät raskailta ja suurilta. Saattaa olla köyhyyttä, vaikeuksia työssä tai työttömyyttä, sairautta ja kipua. Ehkä läheinen sairastaa tai on kuollut. Kaikki tällaiset vastoinkäymiset saattavat muodostua taakaksi, joka painaa meitä henkisesti kumaraan ja saattaa kestokykymme katkeamispisteeseen.                

Ellei tällaisessa tilanteessa saa apua ihminen saattaa murtua. Monet ortodoksikristityt, ja muutkin kristityt, veljemme ja sisaremme, ovat joutuneet elämään olosuhteiden takia tai muuten seurakuntaelämän ulkopuolella. Ehkä he ovat tunteneet uskonsa heikoksi tai eivät ole rohjenneet tulla mukaan. Kun ympärillä olevatkaan eivät ole rohjenneet antaa tukeaan, uskonnollinen elämä on saattanut jäädä kitumaan ja vakaumus samalla horjua elämän vaikeuksissa. Ollaan olemassa, mutta iloa elämään ei löydy.

Jumala sallii meille koettelemuksia. Voimme suhtautua niihin eri tavoin. Oikea tapa on ollut niillä hengellisesti vahvoilla ihmisillä, jotka ovat ymmärtäneet vastoinkäymiset sielua puhdistaviksi ja jumalasuhdetta vahvistaviksi. Tällaiset vahvat ihmiset ovat kuitenkin harvinaisia. Kirkkomme nimittää heitä pyhiksi.

Jumala näkee kuitenkin erikoisesti heikot ihmiset ja tukee heitä. Me, jotka emme aina kestä Jumalan lähettämien koettelemuksien painoa, olemme tuon naisen kaltaisia. Tuolloin synagogassa kokoontuneessa seurakunnassa oli varmasti hyviä uskovaisia, niitäkin, jotka luulivat olevansa, mutta Jeesus etsi sellaisia, joiden uskonelämä tarvitsi vahvistusta ja joiden mieli oli alas painettu. Sellainen oli tuo koukistunut nainen, jonka Jeesus paransi ja niin antoi hänelle elämänuskoa ja luottamusta tulevaisuuteen, kohotti hänet alennustilasta ja ohjasi hänet sisälle elämän iloon.

Pessimismi muuttui valoisaksi optimismiksi. Monta kertaa olemme epäuskon vallassa, eikä apua tahdo löytyä, vaikka sitä kaipaamme. Ehkä emme osaa sitä etsiä oikealta suunnalta.

Meille kaikille on tarjolla jatkuvasti yhteys Kristukseen, sillä kaikki olemme Hänen Ruumiinsa, seurakuntansa, jäseniä. Emmekä ole vain jäseniä, vaan sakramenteissa me yhdistymme Häneen elimellisesti. Hän kutsuu meitä nyt tänään niin kuin maanpäällisen elämänsä aikana: “Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Tulkaa elävän veden lähteille ja juokaa, niin ette enää ikinä janoa”.                

Tämä on kutsu meille henkisesti ja hengellisesti heikoille ja raajarikoille. Kristus ei suhtaudu meihin kielteisesti, eikä pidä meitä liian huonoina aloittamaan uutta elämää Hänessä. Raamatusta kuulemme Hänen sanansa: “En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä”.

Tässä on ohje myös seurakunnan työtä varten. Kirkko jatkaa Kristuksen työtä maan päällä. Niin nyt kuin silloinkin seurakunta koostuu ihmisistä, jotka ovat heikkouden hengen vallassa, synninkatumukseen tulleina, jotkut köyhyydessä ja puutteessa eläviä, jotkut elämänuskonsa kadottaneita tai niitä, jotka ovat jääneet osattomiksi evankeliumin ilosta.

Kuten Kristus, meidänkin tulisi nähdä juuri tällaiset veljemme ja sisaremme, rakastaa heitä samoin kuin niitäkin, jotka innolla toimivat seurakunnassa ja osaavat hoitaa uskonelämäänsä. Meidän tehtävämme ei ole masentaa heikkoja, vaan rohkaista heitä. Mitkään sapattisäännöt tai senkaltaiset eivät saa estää meitä auttamasta.

Sellaisiakin ihmisiä kuin synagogan esimies oli, esiintyy omana aikanamme. Hän julistaa erilaista käytäntöä kuin mitä Jeesus toteutti. Tuon miehen mielestä tie taivaaseen kulkee määräysten ja sääntöjen kautta, joita tinkimättä tulee noudattaa. Ja noudatettuaan tarkasti niitä he tuntevat itsensä synnittömiksi ja virheettömiksi.

Todellinen rakkaus ilmene tekoina. Rakkauden tulee olla kaiken työmme ja toimintamme ohjeena. Jos se puuttuu, kaikki säännöt ovat henkeä vailla. Mutta jos toimintamme perustuu rakkauteen, säännötkin saavat uutta merkitystä ja sisältöä.

Ortodoksinen kirkko korostaa, että kristityn ihmisen uskon tulee näkyä teoissa, sillä “usko ilman tekoja on kuollut”, kuten apostoli Jaakob sanoo.

Voimme aina alkaa uudestaan. Katumuksen sakramentissa lähestymme Kristusta. Se on ensimmäinen askel parantumisen ja vahvistumisen tiellä. Kristus kutsuu meitä aina. Meidän itsemme on kuitenkin tehtävä päätös. Meidän on otettava ensimmäinen askel. Silloin, kun olemme menettäneet itsevarmuutemme ja olemme valmiit lähestymään parannuksen lähdettä, P. Ehtoollista, Vapahtajamme itse tulee avuksemme. Hän tukee ja auttaa meitä kilvoitustiellämme eteenpäin. Hänen avullaan meidän elämämme sujuu sopusoinnussa uskomme kanssa. Amen.