Origenes KRISTUKSESTA

10.8.2024 Raimo Sissonen

DE PRINCIPIIS-Kirja I

Lähde:

THE ANTE-NICENE FATHERS. TRANSLATIONS OF The Writings of the Fathers down to A.D. 325. THE REV. ALEXANDER ROBERTS, D.D. AND JAMES DONALDSON, LL.D., EDITORS. AMERICAN REPRINT OF THE EDINBURGH EDITION. REVISED AND CHRONOLOGICALLY ARRANGED, WITH BRIEF PREFACES AND OCCASIONAL NOTES,

BY A. CLEVELAND COXE, D.D.

VOLUME IV.

TERTULLIAN, PART FOURTH; MINUCIUS FELIX; COMMODIAN; ORIGEN, PARTS FIRST AND SECOND. AUTHORIZED EDITION.

NEW YORK:

CHARLES SCRIBNER’S SONS.

1 9 1 3

THE CHRISTIAN LITERATURE PUBLISHING COMPANY

***

Teos:

Origen DE PRINCIPIIS

Käännös RS ja tekoäly Claude 3.5.Sonnet

LUKU II KRISTUKSESTA

Ensinnäkin meidän on huomattava, että Kristuksessa olevan jumaluuden luonne Jumalan ainosyntyisenä Poikana on yksi asia, ja se ihmisluonto, jonka Hän otti näinä viimeisinä aikoina armon jakelun tarkoituksiin, on toinen. Siksi meidän on ensin selvitettävä, mikä Jumalan ainosyntyinen Poika on, koska Häntä kutsutaan monilla eri nimillä olosuhteiden ja yksilöiden näkemysten mukaan. Häntä kutsutaan Viisaudeksi Salomon ilmaisun mukaan: ”Herra loi minut – teidensä alun, ja tekojensa joukossa, ennen kuin Hän teki mitään muuta; Hän muovasi minut ennen aikojen alkua. Alussa, ennen kuin Hän muodosti maan, ennen kuin Hän toi esiin vetten lähteet, ennen kuin vuoret tehtiin vahvoiksi, ennen kaikkia kukkuloita, Hän toi minut esiin.” Häntä kutsutaan myös Esikoiseksi, kuten apostoli on julistanut: ”joka on kaiken luomakunnan esikoinen.”(2) Esikoinen ei kuitenkaan ole luonnostaan eri persoona kuin Viisaus, vaan yksi ja sama. Lopuksi apostoli Paavali sanoo, että ”Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.”(3)

Älköön kukaan kuitenkaan kuvitelko, että tarkoitamme mitään persoonatonta (4), kun kutsumme Häntä Jumalan viisaudeksi; tai olettako esimerkiksi, että ymmärrämme Hänen olevan, ei viisaudella varustettu elävä olento, vaan jotain, joka tekee ihmisistä viisaita, antaen itsensä ja juurruttaen itsensä niiden mieliin, jotka kykenevät vastaanottamaan Hänen hyveensä ja älykkyytensä. Jos siis kerran ymmärretään oikein, että Jumalan ainosyntyinen Poika on Hänen viisautensa hypostaattisesti (5) olemassa oleva, en tiedä, pitäisikö uteliaisuutemme edetä tätä pidemmälle tai epäillä, että tuo <greek>hypostasis</greek> eli substanssi sisältää mitään ruumiillista, koska kaikki ruumiillinen erottuu joko muodon, värin tai koon perusteella. Ja kuka täysissä järjissään oleva on koskaan etsinyt muotoa, väriä tai kokoa viisaudesta, sen ollessa viisautta? Ja kuka, joka kykenee vaalimaan kunnioittavia ajatuksia tai tunteita Jumalaa kohtaan, voi olettaa tai uskoa, että Jumala Isä olisi koskaan ollut olemassa, edes hetken ajan (6), ilman että Hän olisi synnyttänyt tämän Viisauden?

Nyt, samalla tavalla kuin olemme ymmärtäneet Viisauden olleen Jumalan teiden alku, ja sen sanotaan olevan luotu, muodostaen ennalta ja sisältäen itsessään kaikkien luotujen lajit ja alut, meidän täytyy ymmärtää sen olevan Jumalan Sana, koska se paljastaa kaikille muille olennoille, eli universaalille luomakunnalle, jumalalliseen viisauteen sisältyvien mysteerien ja salaisuuksien luonteen; ja tästä syystä sitä kutsutaan Sanaksi, koska se on ikään kuin mielen salaisuuksien tulkki. Ja siksi se kieli, joka löytyy Paavalin teoista, (8) jossa sanotaan, että ”tässä on Sana, elävä olento,” vaikuttaa minusta oikein käytetyltä. Johannes kuitenkin sanoo ylevämmin ja asianmukaisemmin Evankeliuminsa alussa, määritellessään Jumalan erityisellä määritelmällä Sanaksi: ”Ja Jumala oli Sana, ja tämä oli alussa Jumalan luona.” Olkoon siis se, joka antaa alun Jumalan Sanalle tai Viisaudelle, varovainen, ettei hän syyllisty jumalattomuuteen syntymätöntä Isää itseään kohtaan, kieltäen, että Hän olisi aina ollut Isä ja synnyttänyt Sanan ja omistanut viisauden kaikilla edeltävillä ajanjaksoilla, kutsuttiinpa niitä sitten ajoiksi tai kausiksi tai miksi tahansa muuksi, mitä voidaan sellaiseksi nimetä.

Tämä Poika on siis myös kaikkien olemassa olevien asioiden totuus ja elämä. Ja syystäkin. Sillä kuinka ne asiat, jotka luotiin, voisivat elää, elleivät ne saaneet olemassaoloaan elämästä? Tai kuinka ne asiat, jotka ovat, voisivat todella olla olemassa, elleivät ne tulleet totuudesta? Tai kuinka järjelliset olennot voisivat olla olemassa, ellei Sana tai järki olisi aiemmin ollut olemassa? Tai kuinka ne voisivat olla viisaita, ellei viisautta olisi? Mutta koska oli määrä tapahtua, että jotkut myös lankeaisivat pois elämästä ja tuottaisivat kuoleman itselleen rappeutumisellaan – sillä kuolema ei ole mitään muuta kuin ero elämästä – ja koska ei ollut tarkoitus, että ne olennot, jotka Jumala oli kerran luonut elämän nautintoa varten, tuhoutuisivat täysin, oli välttämätöntä, että ennen kuolemaa olisi olemassa sellainen voima, joka tuhoaisi tulevan kuoleman, ja että olisi ylösnousemus, jonka esikuva oli Herrassamme ja Vapahtajassamme, ja että tällä ylösnousemuksella olisi perustansa Jumalan viisaudessa ja sanassa ja elämässä. Ja sitten seuraavaksi, koska jotkut luoduista eivät aina halunneet pysyä muuttumattomina ja järkkymättöminä omistamiensa siunausten rauhallisessa ja kohtuullisessa nautinnossa, vaan koska heissä oleva hyvä ei ollut heidän luontonsa tai olemuksensa mukaista, vaan sattumanvaraista, heidän oli määrä turmeltua ja muuttua ja langeta asemastaan, siksi Jumalan Sana ja Viisaus tehtiin Tieksi. Ja sitä kutsuttiin siksi, koska se johtaa Isän luo ne, jotka kulkevat sitä pitkin.

Kaikki, mitä olemme siis sanoneet Jumalan viisaudesta, voidaan asianmukaisesti soveltaa ja ymmärtää Jumalan Pojasta, koska Hän on Elämä, Sana, Totuus ja Ylösnousemus: sillä kaikki nämä nimitykset johtuvat Hänen voimastaan ja teoistaan, eikä missään niistä ole vähäisintäkään perustetta ymmärtää mitään ruumiillista luonnetta, joka voisi viitata kokoon, muotoon tai väriin; sillä ne ihmislapset, jotka ilmestyvät keskuuteemme, tai ne muiden elävien olentojen jälkeläiset, vastaavat niiden siementä, jotka ovat heidät siittäneet, tai ovat peräisin niistä äideistä, joiden kohduissa he muodostuvat ja saavat ravintoa, mikä tahansa se onkin, minkä he tuovat tähän elämään ja kantavat mukanaan syntyessään.(1) Mutta on hirviömäistä ja laitonta verrata Jumalaa Isää, Hänen ainosyntyisen Poikansa syntymisessä ja saman olemuksessa(2), kehenkään ihmiseen tai muuhun elävään olentoon, joka on sellaisessa teossa; sillä meidän on välttämättä pidettävä kiinni siitä, että on jotain poikkeuksellista ja Jumalan arvoista, mikä ei salli minkäänlaista vertailua, ei ainoastaan asioissa, vaan jota ei voida edes käsittää ajatuksella tai löytää havainnolla, niin että ihmismieli kykenisi käsittämään, kuinka syntymätön Jumala tulee ainosyntyisen Pojan Isäksi. Koska Hänen syntymänsä on yhtä ikuinen ja ikuisesti kestävä kuin auringosta lähtevä loiste. Sillä Hän ei tule Pojaksi vastaanottamalla elämän henkäystä, millään ulkoisella teolla, vaan oman luontonsa kautta.

Selvittäkäämme nyt, kuinka nämä esittämämme väitteet ovat pyhän Raamatun auktoriteetin tukemia. Apostoli Paavali sanoo, että ainosyntyinen Poika on ”näkymättömän Jumalan kuva” ja ”kaiken luomakunnan esikoinen.”(4) Ja kirjoittaessaan heprealaisille hän sanoo Hänestä, että Hän on ”Hänen kirkkautensa säteily ja Hänen olemuksensa kuva.”(5) Nyt löydämme Salomon viisaudeksi kutsutussa kirjoituksessa seuraavan kuvauksen Jumalan viisaudesta: ”Sillä se on Jumalan voiman henkäys ja Kaikkivaltiaan kunnian puhtain vuodatus.”(6)(7) Mikään saastunut ei voi siksi tulla sen päälle. Sillä se on ikuisen valon loisto ja Jumalan toiminnan tahraton peili ja Hänen hyvyytensä kuva. Nyt sanomme, kuten aiemmin, että Viisaudella ei ole olemassaoloa missään muualla kuin Hänessä, joka on kaiken alku: josta myös on peräisin kaikki, mikä on viisasta, koska Hän itse on ainoa, joka on luonnostaan Poika, ja siksi Häntä kutsutaan Ainosyntyiseksi.

Katsokaamme nyt, miten meidän tulee ymmärtää ilmaisu ”näkymätön kuva”, jotta voimme tällä tavoin käsittää, miten Jumalaa oikeutetusti kutsutaan Poikansa Isäksi; ja pohtikaamme ensin johtopäätöksiämme siitä, mitä tavallisesti kutsutaan kuviksi ihmisten keskuudessa. Kuvaksi kutsutaan joskus sitä, mikä on maalattu tai veistetty johonkin aineelliseen materiaaliin, kuten puuhun tai kiveen; ja joskus lasta kutsutaan vanhempansa kuvaksi, kun lapsen piirteet eivät millään tavoin kiellä yhdennäköisyyttään isään. Siksi ajattelen, että sitä ihmistä, joka luotiin Jumalan kuvan ja kaltaisuuden mukaan, voidaan sopivasti verrata ensimmäiseen esimerkkiin. Häntä koskien tulemme kuitenkin näkemään tarkemmin, jos Jumala suo, kun tulemme selittämään Genesiksessä olevan kohdan. Mutta Jumalan Pojan kuvaa, josta nyt puhumme, voidaan verrata toiseen yllä olevista esimerkeistä, jopa siinä mielessä, että Hän on näkymättömän Jumalan näkymätön kuva, samalla tavalla kuin sanomme pyhän historian mukaan, että Aadamin kuva on hänen poikansa Seet. Sanat kuuluvat: ”Ja Aadam siitti Seetin kaltaisekseen, kuvakseen.”(1) Nyt tämä kuva sisältää Isälle ja Pojalle kuuluvan luonnon ja olemuksen ykseyden. Sillä jos Poika tekee samalla tavalla kaikki ne asiat, jotka Isä tekee, silloin Pojan tehdessä kaiken Isän kaltaisesti, Isän kuva muodostuu Pojassa, joka on syntynyt Hänestä, kuin Hänen mielestään lähtevä tahdon teko. Ja olen siksi sitä mieltä, että Isän tahdon pitäisi yksin riittää sen olemassaoloon, minkä Hän haluaa olevan olemassa. Sillä tahtonsa harjoittamisessa Hän ei käytä muuta tapaa kuin sitä, joka tehdään tunnetuksi Hänen tahtonsa neuvon kautta. Ja näin myös Pojan olemassaolo (2) on Hänen synnyttämänsä. Sillä tätä kohtaa on ennen kaikkea muita pidettävä yllä niiden toimesta, jotka eivät salli minkään olevan syntymätöntä, ts. syntyperätöntä, paitsi Jumala Isän yksin. Ja meidän on varottava lankeamasta niiden mielettömyyksiin, jotka kuvittelevat itselleen tiettyjä emanaatioita, niin että he jakavat jumalallisen luonnon osiin, ja jotka jakavat Jumala Isää niin pitkälle kuin voivat, koska jopa etäisimmän epäilyksen viihdyttäminen tällaisesta asiasta ruumiittoman olennon suhteen ei ole vain äärimmäisen jumalattomuuden huippu, vaan merkki suurimmasta hulluudesta, sillä on kaukaisin kaikista järkevistä käsityksistä, että minkäänlainen ruumiittoman luonnon fyysinen jakaminen olisi mahdollista. Pikemminkin siis, kuten tahdon teko lähtee ymmärryksestä eikä leikkaa pois mitään osaa eikä eroa tai jakaudu siitä, niin jonkin tällaisen kaltaisella tavalla on Isän oletettava synnyttäneen Pojan, oman kuvansa; nimittäin niin, että koska Hän itse on luonnostaan näkymätön, Hän myös synnytti kuvan, joka oli näkymätön. Sillä Poika on Sana, ja siksi meidän ei pidä ymmärtää, että mikään Hänessä olisi aistein havaittavissa. Hän on viisaus, eikä viisaudessa voi olla epäilystä mistään ruumiillisesta. Hän on todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, joka tulee tähän maailmaan; mutta Hänellä ei ole mitään yhteistä tämän auringon valon kanssa. Vapahtajamme on siis näkymättömän Jumalan kuva, sikäli kuin Isään itseensä verrattuna Hän on totuus: ja meihin verrattuna, joille Hän paljastaa Isän, Hän on kuva, jonka kautta tulemme tuntemaan Isän, jota kukaan ei tunne paitsi Poika ja se, jolle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa. Ja ilmoittamisen menetelmä on ymmärryksen kautta. Sillä se, joka ymmärtää Pojan itsensä, ymmärtää seurauksena myös Isän, Hänen omien sanojensa mukaan: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.”(3)

Mutta koska lainasimme Paavalin kieltä Kristuksesta, jossa hän sanoo Hänestä, että Hän on ”Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa kuva,”(4) katsokaamme, millaisen käsityksen meidän tulee tästä muodostaa. Johanneksen mukaan ”Jumala on valo.” Ainosyntyinen Poika on siis tämän valon kirkkaus, lähtien erottamattomasti (Jumalasta) itsestään, kuten kirkkaus valosta, ja valaisten koko luomakunnan. Sillä sen mukaisesti, mitä olemme jo selittäneet siitä tavasta, jolla Hän on Tie ja johtaa Isän luo; ja jolla Hän on Sana, tulkiten viisauden salaisuuksia ja tiedon mysteereitä, tehden ne tunnetuiksi järjelliselle luomakunnalle; ja on myös Totuus ja Elämä ja Ylösnousemus, – samalla tavalla meidän pitäisi ymmärtää myös Hänen olemisensa kirkkautena: sillä sen loisteen kautta ymmärrämme ja tunnemme, mitä valo itse on. Ja tämä loiste, esittäessään itsensä lempeästi ja pehmeästi kuolevaisten heikoille silmille, ja vähitellen ikään kuin kouluttaen ja totuttaen niitä kestämään valon kirkkautta, kun se on poistanut niistä jokaisen näkemisen esteen ja haitan, Herran oman käskyn mukaan, ”Ota hirsi pois omasta silmästäsi,”(5) tekee ne kykeneviksi kestämään valon loistetta, tullen tässäkin suhteessa eräänlaiseksi välittäjäksi ihmisten ja valon välille.

Mutta koska apostoli kutsuu Häntä paitsi Hänen kirkkautensa säteilyksi, myös Hänen persoonansa tai olemuksensa tarkaksi kuvaksi, (6) ei vaikuta turhalta tutkia, miten voidaan sanoa olevan toinen kuva tuosta persoonasta Jumalan oman persoonan lisäksi, mikä tahansa persoonan ja olemuksen merkitys onkaan. Pohdi siis, eikö Jumalan Poika, koska Hän on Hänen Sanansa ja Viisautensa, ja yksin tuntee Isän ja ilmoittaa Hänet kenelle tahtoo (ts. niille, jotka kykenevät vastaanottamaan Hänen sanansa ja viisautensa), voisi juuri tämän Jumalan ymmärrettäväksi ja tunnustettavaksi tekemisen suhteen olla kutsuttu Hänen persoonansa ja olemuksensa kuvaksi; toisin sanoen, kun tuo Viisaus, joka haluaa tehdä muille tunnetuksi keinot, joilla Jumala tunnistetaan ja ymmärretään heidän toimestaan, kuvaa ensin itsensä, se voi näin tehdessään tulla kutsutuksi Jumalan persoonan tarkaksi kuvaksi. Jotta kuitenkin pääsisimme täydempään ymmärrykseen tavasta, jolla Vapahtaja on Jumalan persoonan tai olemuksen kuva, ottakaamme esimerkki, joka, vaikka se ei kuvaa käsittelemäämme aihetta täysin tai asianmukaisesti, voidaan silti nähdä käytettävän vain tähän tarkoitukseen, osoittamaan, että Jumalan Poika, joka oli Jumalan muodossa, riisuen itsensä (kirkkaudestaan), tekee tavoitteekseen juuri tällä itsensä riisumisella osoittaa meille jumaluutensa täyteyden. Oletetaan esimerkiksi, että olisi niin valtavan kokoinen patsas, että se täyttäisi koko maailman, ja jota sen vuoksi kukaan ei voisi nähdä; ja että toinen patsas muodostettaisiin täysin sen kaltaiseksi raajojen muodossa ja kasvojen piirteissä sekä muodossa ja materiaalissa, mutta ilman samaa valtavaa kokoa, niin että ne, jotka eivät kyenneet näkemään valtavan kokoista, tunnustaisivat nähtyään jälkimmäisen nähneensä edellisen, koska se säilytti kaikki raajojen ja kasvojen piirteet, ja jopa täsmälleen saman muodon ja materiaalin, niin että sitä ei voisi erottaa siitä; jonkin tällaisen samankaltaisuuden kautta Jumalan Poika, riisuen itsensä tasa-arvoisuudestaan Isän kanssa ja näyttäen meille tien Hänen tuntemiseensa, tehdään Hänen persoonansa tarkaksi kuvaksi: jotta me, jotka emme kyenneet katsomaan tuon ihmeellisen valon kirkkautta Hänen jumaluutensa suuruudessa, voisimme Hänen tultua meille kirkkaudeksi saada keinot jumalallisen valon katselemiseen katsomalla kirkkautta. Tätä patsaiden vertausta, joka tietenkin kuuluu aineellisiin asioihin, käytetään vain osoittamaan, että Jumalan Poika, vaikka Hänet on asetettu hyvin vähäpätöiseen ihmisruumiin muotoon, tekojensa ja voimansa Isän kaltaisuuden vuoksi osoitti, että Hänessä oli valtava ja näkymätön suuruus, sikäli kuin Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Joka näkee minut, näkee myös Isän”; ja ”Minä ja Isä olemme yhtä.” Ja näihin kuuluu myös samankaltainen ilmaisu: ”Isä on minussa, ja minä Isässä.”

Katsokaamme nyt, mikä on Salomon viisaudessa löytyvän ilmaisun merkitys, jossa sanotaan Viisaudesta, että ”se on eräänlainen Jumalan voiman henkäys ja Kaikkivaltiaan kirkkauden puhtain vuodatus, ja ikuisen valon loiste, ja Jumalan toiminnan tai voiman tahraton peili, ja Hänen hyvyytensä kuva.”(1) Nämä ovat siis määritelmät, jotka hän antaa Jumalasta, osoittaen kullakin niistä tiettyjä ominaisuuksia, jotka kuuluvat Jumalan Viisaudelle, kutsuen viisautta Jumalan voimaksi, ja kirkkaudeksi, ja ikuiseksi valoksi, ja toiminnaksi, ja hyvyydeksi. Hän ei kuitenkaan sano, että viisaus on Kaikkivaltiaan kirkkauden henkäys, eikä ikuisen valon, eikä Isän toiminnan, eikä Hänen hyvyytensä, sillä ei ollut sopivaa, että henkäys liitettäisiin mihinkään näistä; mutta kaikella asianmukaisuudella hän sanoo, että viisaus on Jumalan voiman henkäys. Nyt Jumalan voimalla on ymmärrettävä sitä, jolla Hän on vahva; jolla Hän asettaa, hillitsee ja hallitsee kaikkea näkyvää ja näkymätöntä; joka riittää kaikille niille asioille, joita Hän hallitsee kaitselmuksessaan; joiden kaikkien keskuudessa Hän on läsnä, ikään kuin yhtenä yksilönä. Ja vaikka kaiken tämän mahtavan ja mittaamattoman voiman henkäys ja itse elinvoima, niin sanoaksemme, sen omasta olemassaolosta syntynyt, lähtee itse voimasta, kuten tahto lähtee mielestä, silti jopa tämä Jumalan tahto tehdään kuitenkin Jumalan voimaksi.

Toinen voima syntyy vastaavasti, joka on olemassa omine ominaisuuksineen – eräänlainen henkäys, kuten Raamattu sanoo, Jumalan alkuperäisestä ja syntymättömästä voimasta, johtaen Hänestä olemassaolonsa, eikä koskaan ole ollut olematta. Sillä jos joku väittäisi, ettei sitä aiemmin ollut olemassa, vaan se tuli myöhemmin olemassaoloon, selittäköön hän syyn, miksi Isä, joka antoi sille olemassaolon, ei tehnyt niin aiemmin. Ja jos hän myöntää, että oli kerran alku, jolloin tuo henkäys lähti Jumalan voimasta, kysymme häneltä jälleen, miksei jopa ennen alkua, jonka hän on sallinut; ja tällä tavoin, vaatien aina varhaisempaa päivämäärää ja kulkien ylöspäin kysymyksinämme, päädymme tähän johtopäätökseen, että koska Jumalalla oli aina voima ja tahto, ei koskaan ollut mitään syytä sopivuuden tai muun vuoksi, miksei Hänellä olisi aina ollut sitä siunausta, jota Hän halusi. Tällä osoitetaan, että tuo Jumalan voiman henkäys on aina ollut olemassa, ilman muuta alkua kuin Jumala itse. Eikä ollut sopivaa, että olisi ollut mitään muuta alkua kuin Jumala itse, josta se johtaa syntymänsä. Ja apostolin ilmaisun mukaan, että Kristus ”on Jumalan voima,”(a) sitä pitäisi kutsua ei vain Jumalan voiman henkäykseksi, vaan voimaksi voimasta.

Tutkikaamme nyt ilmaisua ”Viisaus on Kaikkivaltiaan kirkkauden puhtain vuodatus;” ja pohtikaamme ensin, mikä on kaikkivaltiaan Jumalan kirkkaus, ja sitten ymmärrämme myös, mikä on sen vuodatus. Kuten kukaan ei voi olla isä ilman poikaa, eikä isäntä ilman palvelijaa, niin ei Jumalakaan voi olla kaikkivaltias, ellei ole olemassa niitä, joiden yli Hän voi käyttää valtaansa; ja siksi, jotta Jumala voidaan osoittaa kaikkivaltiaaksi, on välttämätöntä, että kaikki on olemassa. Sillä jos joku haluaisi joidenkin aikakausien tai ajanjaksojen, tai mitä hän haluaakin niitä kutsua, kuluneen, kun niitä asioita, jotka myöhemmin tehtiin, ei vielä ollut olemassa, hän epäilemättä osoittaisi, että noiden aikakausien tai kausien aikana Jumala ei ollut kaikkivaltias, vaan tuli sellaiseksi myöhemmin, nimittäin siitä ajasta lähtien, kun Hän alkoi saada henkilöitä, joiden yli käyttää valtaa; ja tällä tavoin Hän näyttää saaneen tietyn lisäyksen ja nousseen alemmasta tilasta korkeampaan; koska ei voi olla epäilystäkään siitä, että Hänen on parempi olla kaikkivaltias kuin olla olematta. Ja nyt kuinka voi näyttää muulta kuin järjettömältä, että kun Jumalalla ei ollut mitään niistä asioista, joita Hänen sopi omistaa, Hän myöhemmin jonkinlaisen edistymisen kautta tulisi niiden omistajaksi? Mutta jos ei koskaan ollut aikaa, jolloin Hän ei ollut kaikkivaltias, välttämättä niiden asioiden, joiden kautta Hän saa tuon nimityksen, täytyy myös olla olemassa; ja Hänellä on aina täytynyt olla niitä, joiden yli Hän käytti valtaa, ja joita Hän hallitsi joko kuninkaana tai ruhtinaana, mistä puhumme tarkemmin sopivassa paikassa, kun tulemme keskustelemaan luotujen aiheesta. Mutta jo nyt pidän tarpeellisena pudottaa sanan, vaikkakin ohimennen, varoituksena, koska kysymys edessämme on, kuinka viisaus on Kaikkivaltiaan kirkkauden puhtain vuodatus, ettei kukaan ajattelisi, että Kaikkivaltiaan nimitys oli Jumalassa aiempi kuin Viisauden syntymä, jonka kautta Häntä kutsutaan Isäksi, ottaen huomioon, että Viisaus, joka on Jumalan Poika, on Kaikkivaltiaan kirkkauden puhtain vuodatus. Kuulkoon hän, joka on taipuvainen viihdyttämään tätä epäilystä, Raamatun kiistattoman julistuksen, joka sanoo: ”Viisaudessa olet Sinä tehnyt ne kaikki,”(1) ja evankeliumin opetuksen, että ”Hänen kauttaan kaikki on tehty, ja ilman Häntä ei ole tehty mitään, mikä on tehty;”(2) ja ymmärtäköön tästä, että Kaikkivaltiaan nimitys Jumalassa ei voi olla vanhempi kuin Isän; sillä Pojan kautta Isä on kaikkivaltias. Mutta ilmaisusta ”Kaikkivaltiaan kirkkaus”, jonka kirkkauden vuodatus Viisaus on, on ymmärrettävä, että Viisaudella, jonka kautta Jumalaa kutsutaan kaikkivaltiaaksi, on osuus Kaikkivaltiaan kirkkaudessa. Sillä Viisauden kautta, joka on Kristus, Jumalalla on valta kaikkien asioiden yli, ei vain hallitsijan auktoriteetilla, vaan myös alamaisten vapaaehtoisella kuuliaisuudella. Ja jotta ymmärtäisit, että Isän ja Pojan kaikkivaltius on yksi ja sama, kuten Jumala ja Herra ovat yksi ja sama Isän kanssa, kuuntele tapaa, jolla Johannes puhuu Ilmestyksessä: ”Näin sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias.”(3) Sillä kuka muu oli ”Hän, joka on tuleva” kuin Kristus? Ja kuten kenenkään ei pitäisi loukkaantua siitä, että Jumala on Isä, että Vapahtaja on myös Jumala; niin myös, koska Isää kutsutaan kaikkivaltiaaksi, kenenkään ei pitäisi loukkaantua siitä, että Jumalan Poikaa kutsutaan myös kaikkivaltiaaksi. Sillä tällä tavoin on totta se sana, jonka Hän lausuu Isälle: ”Kaikki minun on sinun, ja sinun on minun, ja minä olen kirkastettu heissä.”(4) Nyt, jos kaikki, mikä on Isän, on myös Kristuksen, varmasti niiden asioiden joukossa, jotka ovat olemassa, on Isän kaikkivaltius; ja epäilemättä ainosyntyisen Pojan tulee olla kaikkivaltias, jotta Pojalla olisi myös kaikki, mitä Isällä on. ”Ja minä olen kirkastettu heissä,” Hän julistaa. Sillä ”Jeesuksen nimeen on jokaisen polven notkistuttava, niiden, jotka taivaissa ja maan päällä ja maan alla ovat, ja jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi.”(5) Siksi Hän on Jumalan kirkkauden vuodatus siinä mielessä, että Hän on kaikkivaltias – puhdas ja kirkas Viisaus itse – kirkastettu kaikkivaltiuden tai kirkkauden vuodatuksena. Ja jotta ymmärrettäisiin selvemmin, mikä on kaikkivaltiuden kirkkaus, lisäämme seuraavan. Jumala Isä on kaikkivaltias, koska Hänellä on valta kaikkien asioiden yli, ts. taivaan ja maan, auringon, kuun ja tähtien ja kaikkien niissä olevien asioiden yli. Ja Hän käyttää valtaansa niiden yli Sanansa kautta, koska Jeesuksen nimeen on jokaisen polven notkistuttava, sekä taivaassa että maan päällä ja maan alla olevien. Ja jos jokainen polvi notkistuu Jeesukselle, silloin epäilemättä Jeesus on se, jolle kaikki on alamaista, ja Hän on se, joka käyttää valtaa kaikkien asioiden yli, ja jonka kautta kaikki ovat alamaisia Isälle; sillä viisauden kautta, ts. sanan ja järjen kautta, ei voiman ja pakon kautta, kaikki ovat alamaisia. Ja siksi Hänen kirkkautensa koostuu juuri tästä, että Hän omistaa kaiken, ja tämä on kaikkivaltiuden puhtain ja kirkkain kunnia, että järjen ja viisauden kautta, ei voiman ja pakon kautta, kaikki ovat alamaisia. Nyt puhtain ja kirkkain viisauden kunnia on sopiva ilmaisu erottamaan sen siitä kunniasta, jota ei voida kutsua puhtaaksi ja vilpittömäksi. Mutta jokainen luonto, joka on muutettavissa ja muuttuvainen, vaikka kirkastettu vanhurskauden tai viisauden teoissa, kuitenkin sen tosiasian vuoksi, että vanhurskaus tai viisaus ovat satunnaisia ominaisuuksia, ja koska se, mikä on satunnaista, voi myös kadota, sen kunniaa ei voida kutsua vilpittömäksi ja puhtaaksi. Mutta Jumalan Viisaus, joka on Hänen ainosyntyinen Poikansa, ollen kaikin tavoin kykenemätön muutokseen tai muuntumiseen, ja jokaisen hyvän ominaisuuden Hänessä ollessa olennainen, ja sellainen, jota ei voida muuttaa ja kääntää, Hänen kunniansa julistetaan siksi puhtaaksi ja vilpittömäksi.

Kolmanneksi viisautta kutsutaan ikuisen valon loisteeksi. Tämän ilmaisun merkityksen olemme selittäneet edellisillä sivuilla, kun esittelimme vertauksen auringosta ja sen säteiden loisteesta, ja osoitimme parhaan kykymme mukaan, miten tämä tulisi ymmärtää. Siihen, mitä silloin sanoimme, lisäämme vain seuraavan huomautuksen. Sitä kutsutaan varsinaisesti ikuiseksi tai iankaikkiseksi, jolla ei ollut olemassaolon alkua, eikä se voi koskaan lakata olemasta sitä, mitä se on. Ja tämä on ajatus, jonka Johannes välittää sanoessaan, että ”Jumala on valo.” Nyt Hänen viisautensa on tuon valon loiste, ei vain siinä mielessä, että se on valoa, vaan myös siinä, että se on ikuista valoa, joten Hänen viisautensa on ikuinen ja iankaikkinen loiste. Jos tämä ymmärretään täysin, se osoittaa selvästi, että Pojan olemassaolo on peräisin Isästä, mutta ei ajassa, eikä mistään muusta alusta, paitsi, kuten olemme sanoneet, Jumalasta itsestään.

Mutta viisautta kutsutaan myös Jumalan <greek>energeian</greek> eli toiminnan tahrattomaksi peiliksi. Meidän on ensin ymmärrettävä, mikä on Jumalan voiman toiminta. Se on eräänlainen elinvoima, niin sanoaksemme, jolla Jumala toimii joko luomisessa, kaitselmuksessa, tuomiossa tai yksittäisten asioiden järjestelyssä ja järjestelyssä, kukin ajallaan. Sillä kuten peilissä muodostunut kuva heijastaa erehtymättömästi kaikki siihen katsovan teot ja liikkeet, niin Viisaus haluaisi itsensä ymmärrettävän, kun häntä kutsutaan Isän voiman ja toiminnan tahrattomaksi peiliksi: kuten Herra Jeesus Kristus, joka on Jumalan Viisaus, julistaa itsestään sanoessaan: ”Niitä tekoja, joita Isä tekee, niitä Poikakin samoin tekee.”(1) Ja jälleen Hän sanoo, ettei Poika voi tehdä mitään itsestään, paitsi mitä Hän näkee Isän tekevän. Kuten siis Poika ei millään tavoin eroa Isästä tekojensa voimassa, eikä Pojan työ ole eri asia kuin Isän, vaan yksi ja sama liike, niin sanoaksemme, on kaikessa, Hän siksi nimitti Hänet tahrattomaksi peiliksi, jotta tällaisella ilmaisulla ymmärrettäisiin, ettei Pojan ja Isän välillä ole mitään erilaisuutta. Kuinka tosiaan voivat ne asiat, joiden jotkut sanovat tehtävän sillä tavalla, jolla oppilas muistuttaa tai jäljittelee mestariaan, tai sen näkemyksen mukaan, että Poika tekee ruumiillisessa aineessa ne asiat, jotka Isä ensin muodosti hengellisessä olemuksessaan, sopia yhteen Raamatun julistusten kanssa, kun evankeliumissa Pojan sanotaan tekevän ei samankaltaisia asioita, vaan samoja asioita samalla tavalla?

Jäljelle jää, että tutkimme, mikä on ”Hänen hyvyytensä kuva;” ja tässä, luulen, meidän on ymmärrettävä sama asia, jonka ilmaisimme vähän aikaa sitten puhuessamme peilin muodostamasta kuvasta. Sillä Hän on alkuperäinen hyvyys, epäilemättä, josta Poika on syntynyt, joka, ollen kaikin tavoin Isän kuva, voidaan varmasti myös kutsua asianmukaisesti Hänen hyvyytensä kuvaksi. Sillä ei ole olemassa mitään toista toissijaista hyvyyttä Pojassa, paitsi se, joka on Isässä. Ja siksi myös Vapahtaja itse sanoo oikein evankeliumissa: ”Ei kukaan ole hyvä, paitsi yksi ainoa, Jumala Isä,”(2) jotta tällaisella ilmaisulla ymmärrettäisiin, ettei Poika ole eri hyvyydestä, vaan vain siitä, joka on Isässä, jonka kuvaksi Häntä oikein kutsutaan, koska Hän ei ole lähtöisin mistään muusta lähteestä kuin tuosta alkuperäisestä hyvyydestä, jottei näyttäisi siltä, että Pojassa olisi eri hyvyys kuin se, joka on Isässä. Eikä Pojassa ole mitään erilaisuutta tai eroavuutta hyvyydessä. Ja siksi ei pidä kuvitella, että sanoissa ”Ei kukaan ole hyvä, paitsi yksi ainoa, Jumala Isä” olisi jonkinlaista jumalanpilkkaa, ikään kuin sillä kiellettäisiin, että joko Kristus tai Pyhä Henki olisi hyvä. Mutta, kuten olemme jo sanoneet, alkuperäisen hyvyyden on ymmärrettävä asuvan Jumala Isässä, josta sekä Poika on syntynyt että Pyhä Henki lähtee, säilyttäen itsessään epäilemättä sen hyvyyden luonteen, joka on lähteessä, josta he ovat peräisin. Ja jos on muita asioita, joita Raamatussa kutsutaan hyviksi, olipa kyseessä enkeli, ihminen, palvelija, aarre, hyvä sydän tai hyvä puu, kaikki nämä ovat niin nimitettyjä katakrestisesti, (3) ja niissä on satunnainen, ei olennainen hyvyys. Mutta vaatisi sekä paljon aikaa että vaivaa koota yhteen kaikki Jumalan Pojan nimitykset, kuten esimerkiksi todellinen valo, tai ovi, tai vanhurskaus, tai pyhitys, tai lunastus, ja lukemattomat muut; ja osoittaa, mistä syistä kukin niistä on annettu. Tyytyväisinä siis siihen, mitä olemme jo esittäneet, jatkamme tutkimuksiamme muihin seuraaviin asioihin.