Hepr 12:25-27- 13:22-25: Älkää torjuko häntä, joka puhuu

Älkää torjuko häntä, joka puhuu

Hepr 12:25-27- 13:22-25

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Apostoli lausuu hyvin vakavan, mutta samalla lohdullisen kehotuksen: “Katsokaa, ettette torju sitä, joka puhuu.” Hän muistuttaa, että jos ne eivät päässeet pakoon, jotka torjuivat Jumalan äänen maan päällä, sitä vähemmän pääsevät ne, jotka kääntyvät pois hänestä, joka puhuu taivaista. Samalla hän viittaa siihen, että Jumala vielä kerran järisyttää maan lisäksi taivaankin, jotta kaikki luotu ja horjuva poistuisi ja pysyvä jäisi. Lopussa seuraa lempeä päätös: apostoli pyytää vastaanottamaan “kehotuksen sanan”, kertoo Timoteuksesta ja lähettää tervehdyksen armon rauhassa.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan puhe ei ole yhdentekevä asia: hänen sanansa vaatii kuuliaisuutta, koska se erottaa katoavan pysyvästä, paljastaa sydämen todellisen perustan ja kutsuu ihmisen kiinnittymään siihen valtakuntaan, joka ei järky.

Tämä apostolinen sana on lyhyt, mutta siinä kaikuu viimeisten asioiden vakavuus. “Katsokaa, ettette torju sitä, joka puhuu.” Nämä sanat eivät ole vain kehotus kuunnella tarkemmin, vaan kutsu ymmärtää, että Jumalan sana ratkaisee ihmisen elämän suunnan. Jeesus tahtoi opettaa tämän toistuvasti: se, joka kuulee hänen sanansa ja tekee sen mukaan, rakentaa kalliolle; se, joka kuulee mutta ei tottele, rakentaa hiekalle. Heprealaiskirje sanoo saman nyt toisin sanoin: kaikki järkkyvä tulee järkkymään, mutta Jumalan totuus pysyy.

Apostoli vertaa Siinain vuorta ja nyt taivaista puhuvaa Jumalaa. Jos jo Vanhan liiton ilmoitus oli niin vakava, kuinka paljon enemmän Kristuksen kautta tullut ilmoitus.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että kysymys ei ole tiedon lisääntymisestä vain määrällisesti, vaan lahjan syvenemisestä: ennen Jumala puhui palvelijoiden kautta, nyt hän puhuu Pojassa. Jeesus tahtoi opettaa, että hänen sanansa ei ole yksi ääni muiden joukossa, vaan itse elämän Herra kutsumassa ihmistä pois kuolemasta.

Sana järisyttämisestä on syvästi hengellinen. Apostoli ei tarkoita vain kosmista mullistusta aikojen lopussa, vaikka sekin sisältyy tähän.

Pyhä Gregorios Nyssalainen ymmärtää, että Jumalan sana järisyttää jo nyt ihmisen sisintä: se murtaa vääriä turvia, paljastaa turhamaisuuden, koettelee himot ja erottaa meissä sen, mikä on rakennettu itsellemme, siitä, mikä on rakennettu Jumalalle. Jeesus tahtoi opettaa, ettei pelastus ole mahdollista ilman tätä ravistelua. Ihminen tahtoo luonnostaan rakentaa identiteettinsä kunniaan, varmuuteen, hallintaan ja näkyvään menestykseen. Mutta kaikki tämä on järkkyvää.

Siksi tämä sana ei ole vain uhka, vaan armo. Jumala järisyttää, jotta pysyvä jäisi.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että hengellinen elämä on siirtymistä aistittavasta näkymättömään, katoavasta pysyvään, omasta tahdosta Jumalan tahtoon. Juuri tätä Kristus tahtoi opettaa: älkää kiinnittykö siihen, mikä joka tapauksessa murtuu, vaan siihen valtakuntaan, jota ei voi horjuttaa. Kun Jumala ottaa pois valheelliset perustat, hän ei riistä elämää, vaan antaa todellisen elämän.

Lopun lempeät tervehdykset muistuttavat, ettei tämä vakava kehotus tule kylmältä tuomarilta, vaan kirkon sydämestä. Kehotuksen sana annetaan veljille, armon yhteydessä. Pelastus ei ole yksityinen suoritus, vaan kuuliaisuutta kirkon keskellä, siellä, missä sana kuullaan, sakramentit vastaanotetaan ja armo kannattelee.

Kristus puhuu tänäänkin evankeliumissa, kirkossa ja omassa tunnossa. Hänen äänensä ei pyydä vain huomiota, vaan vastausta. Se, mikä meissä on valhetta, joutuu järkkymään. Se, mikä on rakennettu häneen, jää.

Sillä pelastus on juuri sitä, että ihminen lakkaa torjumasta Jumalan puhetta, antaa Kristuksen sanan ravistella pois katoavan perustan ja kiinnittyy siihen iankaikkiseen valtakuntaan, joka pysyy silloinkin, kun kaikki muu sortuu. Aamen.