Hepr 12:1-10: Juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilpailussa

 Juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilpailussa

Hepr 12:1-10

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistolateksti avaa eteemme voimakkaan ja lohdullisen kuvan kristityn elämästä. Apostoli kehottaa meitä: ”Juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilpailussa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.” Tässä elämä kuvataan kilvoituksena, ei sattumanvaraisena vaelluksena. Meitä ympäröi “suuri todistajien pilvi” – pyhät, profeetat, marttyyrit ja kaikki ne, jotka ennen meitä ovat kulkeneet uskossa. He eivät ole vain menneisyyden muistoja, vaan eläviä todistajia siitä, että tie Jumalan luo on mahdollinen kulkea.

Tämän opetuksen ytimessä on Kristus itse. Vaikka Heprealaiskirjeen kohta ei esitä Jeesuksen sanoja suoraan, se ilmaisee syvästi sen, mitä Hän koko elämällään opetti: pelastuksen tie ei kulje itsekorotuksen vaan ristin kautta, ei helppouden vaan kestävyyden kautta, ei oman tahdon vallan vaan kuuliaisuuden kautta. Kristus, “joka edessään olevan ilon sijasta kärsi ristin”, osoittaa, ettei kärsimys itsessään ole päämäärä, mutta että rakkaudessa kannettu kärsimys voi tulla kirkastumisen tieksi. Jeesus tahtoo opettaa meille, ettei usko ole hetkellinen tunne, vaan uskollisuutta Jumalalle silloinkin, kun tie käy ahtaaksi.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa ennen kaikkea hengellisen kasvatuksen salaisuuden.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että apostoli puhuu kilparadasta, jotta kristityt ymmärtäisivät, ettei pelastus synny veltosta uskosta. Kilvoitus ei merkitse ansaitsemista ihmisen omin voimin, vaan uskollista pysymistä Kristuksessa. Isät myös painottavat, että “kuritus”, josta tekstissä puhutaan, ei tarkoita Jumalan vihaa, vaan isällistä kasvatusta.

Pyhä Basileios Suuri näkee tässä Jumalan pedagogian: Herra sallii koettelemuksia, jotta sydän puhdistuisi turhamaisuudesta, itseriittoisuudesta ja synnin siteistä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja puolestaan ymmärtää, että ulkonaiset ahdistukset voivat, oikein vastaanotettuina, murtaa himojen valtaa ja ohjata ihmisen tahdon jälleen kohti Jumalaa.

Pelastuksen kannalta tämän tekstin sanoma on erittäin syvällinen. Ihminen ei pelastu vain saamalla synnit anteeksi ikään kuin ulkoisena julistuksena, vaan tulemalla todella muutetuksi. Jumalan armo ei ainoastaan peitä haavaa, vaan parantaa sen. Siksi kristityn elämässä koettelemukset eivät ole aina merkki Jumalan poissaolosta, vaan usein merkki siitä, että Hän toimii meissä syvemmin kuin ymmärrämme. “Herra kurittaa sitä, jota rakastaa” – nämä sanat eivät tarkoita armottomuutta, vaan sitä, ettei Jumala jätä lastaan hengelliseen keskeneräisyyteen.

Tämä on meille sekä kutsu että lohdutus. Kutsu siihen, ettemme väsyisi kilvoituksessa, vaan riisumme synnin painon ja pidämme katseemme Kristuksessa. Lohdutus taas siinä, että vaikeudetkaan eivät ole turhia, jos ne johtavat nöyryyteen, parannukseen ja luottamukseen Jumalaan. Pelastus on juuri tätä: että ihminen oppii ristin koulussa elämään Jumalan lapsena, niin että hänen sydämensä puhdistuu ja hän tulee osalliseksi Jumalan pyhyydestä.

Sen tähden apostolin sana tässä kehottaa meitä: älkäämme paetko Jumalan kasvatusta, vaan ottakaamme se vastaan uskossa. Sillä se tie, joka nyt näyttää raskaalta, voi Kristuksessa tulla tieksi iankaikkiseen iloon. Aamen.