2 Kor 9:6-11: Joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää

Joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää

2 Kor 9:6-11

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä opetuksessa apostoli Paavali puhuu antamisesta, kylvämisestä ja Jumalan runsaasta armosta. Vaikka kohta käsittelee näkyvästi almuja ja avustamista, sen syvin sisältö ei ole taloudessa vaan ihmisen sydämessä. Paavali ei opeta pelkkää hyväntekeväisyyden järjestelmää, vaan sitä, millaiseksi ihminen muuttuu Jumalan armon vaikutuksesta.

Jeesus tahtoo opettaa, että todellinen antaminen ei synny pakosta eikä oman vanhurskauden rakentamisesta, vaan osallistumisesta Jumalan omaan antavaan rakkauteen; ja että ihminen pelastuu juuri vapautumalla itseensä käpertyneisyydestä kohti kiitosta, yhteyttä ja lahjaksi annettua elämää.

Paavali lausuu tänään sanan, joka tuntuu yksinkertaiselta, mutta koskee hyvin syvälle ihmisen sydämeen: “Joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää.” Näitä sanoja voidaan helposti ymmärtää väärin, ikään kuin Paavali puhuisi hengellisestä kaupankäynnistä: anna enemmän, niin saat enemmän takaisin. Mutta evankeliumin hengessä kyse ei ole kaupasta vaan ihmisestä, jonka sydän joko sulkeutuu tai avautuu. Jeesus tahtoi opettaa koko elämällään, että Jumalan valtakunnan laki on lahjan laki. Isä antaa aurinkonsa nousta hyville ja pahoille, Poika antaa itsensä maailman elämäksi, ja Pyhä Henki vuodattaa armolahjat ansiotta. Siksi kristillinen antaminen ei ole jotakin ulkoista lisäystä uskoon, vaan yksi sen puhtaimmista muodoista.

Paavali jatkaa: “Kukin antakoon sen mukaan kuin on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” Tässä paljastuu hengellisen elämän suuri totuus: Jumala ei etsi vain tekoa, vaan sydäntä. Pakolla annettu lahja voi auttaa toista hetkellisesti, mutta se ei vielä paranna antajaa. Jumala tahtoo vapauttaa ihmisen sisäisestä niukkuudesta, pelosta ja omistamisen vallasta. Kun ihminen antaa ilolla, hän alkaa muistuttaa Luojaansa. Hän lakkaa elämästä kuin kaikki riippuisi hänen varastoistaan ja oppii elämään luottamuksesta. Jeesus tahtoi opettaa, ettei ihmisen elämä ole hänen omaisuutensa varassa, vaan Jumalan lahjoittavan rakkauden varassa.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri askeettisena ja pelastuksellisena opetuksena.

Pyhä Johannes Krysostomos muistuttaa, ettei almu köyhdytä antajaa, vaan puhdistaa hänen sydäntään. Hänen mukaansa rikkauden suurin vaara ei ole omistaminen sinänsä, vaan sydämen kovettuminen, joka tekee ihmisestä kyvyttömän rakastamaan.

Pyhä Basileios Suuri taas opettaa ankarasti mutta totuudellisesti, että se leipä, jonka pidät varastossasi, kuuluu nälkäiselle, ja se vaate, jonka suljet arkkuun, kuuluu alastomalle. Tämä ei ole vain sosiaalinen huomio, vaan teologinen näkemys: kaikki, mitä meillä on, on viime kädessä Jumalan lahjaa, jonka tarkoitus on tulla jaetuksi. Isille antaminen ei siis ole ylimääräinen hyve, vaan osa ihmisyyden eheytymistä.

Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa. Synti sulkee ihmisen itseensä. Se saa hänet elämään puutteen pelossa, vaikka hänellä olisi paljon. Se tekee sydämestä laskelmoivan, varautuneen ja kylmän. Mutta Jumalan armo tekee päinvastoin: se avaa käden, ja samalla se avaa sydämen. Kun Paavali sanoo, että Jumala voi antaa meille kaikkea runsain määrin, jotta meillä olisi kaikkea riittävästi ja voisimme tehdä hyvää, hän ei lupaa ylellisyyttä vaan armon hedelmällisyyttä. Pelastus näkyy siinä, että ihminen alkaa elää eukaristisesti, kiitoksena. Hän vastaanottaa kaiken lahjana ja siksi myös jakaa lahjana.

Kristillinen antaminen ei ole vain apua toisille, vaan tie Kristuksen kaltaisuuteen. Herra itse tuli köyhäksi meidän tähtemme, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään. Kun me annamme omastamme ilolla, me emme vain tee hyvää tekoa — me astumme hänen elämäänsä. Ja siellä, missä sydän vapautuu omistamisen vallasta, siellä alkaa jo pelastus, sillä siellä alkaa Jumalan rakkauden elämä. Aamen.