2 Kor 1:8-11: Että emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan

Että emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan

2 Kor 1:8-11

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä epistolan opetuksessa apostoli Paavali avaa harvinaisen rehellisesti omaa ahdistustaan: hän kertoo joutuneensa Aasiassa niin ylivoimaiseen koetukseen, että hän oli jo epätoivoinen hengestään. Mutta juuri tässä äärimmäisessä heikkoudessa hän oppi olemaan luottamatta itseensä, vaan Jumalaan, “joka kuolleet herättää.” Samalla hän korostaa seurakunnan rukousten merkitystä: Jumala pelastaa, ja kirkko kantaa toisiaan esirukouksessa.

Pelastuksen tie kulkee usein omavoimaisuuden murtumisen kautta, jotta ihminen oppisi turvaamaan yksin Jumalaan, joka herättää kuolleet ja pelastaa myös silloin, kun kaikki inhimillinen toivo näyttää sammuneen.

Apostoli Paavali puhuu tämän päivän epistolassa harvinaisen paljastavasti. Hän ei esitä itseään voittamattomana hengellisenä sankarina, vaan ihmisenä, joka on joutunut niin syvään ahdistukseen, että hän sanoo olleensa “epätoivoinen hengestään”. Tämä on tärkeä sana meille, sillä se osoittaa, ettei kristillinen elämä ole näennäistä vahvuutta eikä usko ole tunteiden jatkuvaa korkealentoa. Jeesus tahtoi opettaa koko toimintansa kautta, ettei Jumalan voima ilmesty ensisijaisesti siellä, missä ihminen näyttää vahvalta, vaan siellä, missä hän oppii tarvitsevansa Jumalaa. Siksi Paavalin koetus ei ollut merkki siitä, että Jumala olisi hylännyt hänet, vaan siitä, että Jumala syvensi hänen luottamustaan.

Paavali sanoo tämän itse: “Näin tapahtui, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää.” Tässä on koko kohdan hengellinen ydin. Ihminen tahtoo luonnostaan rakentaa elämänsä omalle kyvylleen, järjelleen, terveydelleen, asemalleen ja hengellisellekin pärjäämiselleen. Mutta silloin, kun nämä murtuvat, paljastuu, minkä varassa sydän todella lepää. Jeesus tahtoi opettaa opetuslapsilleen samaa myrskyssä, sairaiden äärellä ja ristinsä tiellä: vasta silloin, kun oma voima loppuu, ihminen voi oppia tuntemaan Jumalan voiman todellisena eikä vain ajatuksena.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri hengellisen nöyryyden kouluna.

Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että Paavali ei salaa kärsimystään, koska hänen tarkoituksensa ei ole herättää sääliä, vaan opettaa, että koetukset tekevät apostolinkin riippuvaiseksi Jumalasta. Krysostomoksen mukaan juuri tämä tekee Paavalista uskottavan: hän ei saarnaa voimasta ulkopuolelta käsin, vaan sisältäpäin koeteltuna.

Pyhä Theodoretos Kyrrhoslainen taas korostaa Paavalin lausetta Jumalasta, joka kuolleet herättää. Tämä ei viittaa vain viimeiseen ylösnousemukseen, vaan myös siihen, että Jumala voi jo tässä elämässä nostaa ihmisen tilanteesta, joka näyttää inhimillisesti kuolemalta. Siellä, missä kaikki tie näyttää sulkeutuneen, avautuu tie Jumalalle.

Paavali lisää vielä yhden hyvin tärkeän asian: hän sanoo, että seurakunta auttaa häntä rukouksillaan. Tässä näkyy kirkon yhteisöllinen todellisuus. Pelastus ei ole yksityinen suoritus, vaan Kristuksen ruumiin yhteinen elämä. Yksi kärsii, toiset kantavat. Yksi on heikko, toiset rukoilevat. Yksi vapautuu, ja monet kiittävät Jumalaa. Jeesus tahtoi opettaa, ettei yksikään hänen omistaan kulje yksin; kirkko on paikka, jossa toisten rukoukset kannattelevat silloin, kun oma voima ei enää kanna.

Pelastuksen kannalta tämä sana on hyvin lohdullinen ja hyvin vakava. Se lohduttaa, koska se sanoo, ettei epätoivon kokemus sinänsä merkitse Jumalan poissaoloa. Juuri siellä Jumala voi opettaa syvintä luottamusta. Mutta se on myös vakava, koska se paljastaa, miten syvällä meissä istuu omavoimaisuuden epäjumala. Niin kauan kuin ihminen uskoo pelastavansa itse itsensä — hengellisesti tai muuten — hän ei ole vielä täysin avautunut Jumalan armolle.

Paavalin todistus kutsuu meitä tänään pois omasta varmuudestamme kohti elävää Jumalaa. Se kutsuu meitä tunnustamaan heikkoutemme, turvautumaan ylösnousemuksen Herraan ja kantamaan toisiamme rukouksessa. Sillä juuri siellä, missä ihminen lakkaa luottamasta itseensä ja alkaa luottaa Jumalaan, joka kuolleet herättää, siellä alkaa pelastuksen syvin työ. Aamen.