Room 11:2b-12:Armon mukainen jäännös

Armon mukainen jäännös

Room 11:2b-12

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä epistolassa Paavali katsoo Israelin historiaa profeetta Elian kokemuksen valossa ja osoittaa, että Jumalan pelastustyö etenee usein tavalla, joka jää ihmisen silmiltä osittain kätköön. Vaikka suuri osa Israelista ei ollut ottanut Kristusta vastaan, Jumala ei ollut hylännyt kansaansa, vaan oli säilyttänyt armon mukaisen jäännöksen. Samalla Paavali lausuu hämmästyttävän näkökulman: Israelin lankeemus on tullut pakanakansoille pelastukseksi. Näin Jumalan kaitselmus kääntää jopa ihmisen vastarinnan suuremman pelastussuunnitelman välineeksi.

Paavali muistuttaa meitä profeetta Eliasta, joka luuli jääneensä ainoaksi Jumalalle uskolliseksi. Mutta Herra vastasi hänelle: “Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polveaan Baalille.” Tällä Paavali tahtoo opettaa, että Jumalan työ ei koskaan ole kokonaan näkyvissä ihmisen silmille. Silloinkin kun näyttää siltä, että totuus on torjuttu ja usko sammunut, Jumala säilyttää omansa.

Paavali jatkaa: “Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.” Tämä sana “armo” on tässä ratkaiseva. Pelastus ei synny kansallisesta asemasta, lain teoista eikä ihmisen omasta ansiosta. Jos se olisi teoista, se ei enää olisi armoa. Jumala säilyttää kansansa ei siksi, että ihmiset olisivat siihen oikeutettuja, vaan siksi, että Hän on uskollinen ja laupias.

Vaikka tämä on Paavalin tekstiä, sen ydin nousee Kristuksen omasta opetuksesta. Jeesus ei koskaan opettanut, että ulkoinen kuuluminen Jumalan kansaan yksin riittäisi pelastukseen. Hän sanoi, että Jumala voi herättää Abrahamille lapsia kivistä ja että monet tulevat idästä ja lännestä aterioimaan valtakunnassa. Samalla Hän ei koskaan hylännyt Israelia, vaan itki Jerusalemia ja kutsui sitä parannukseen.

Jeesus halusi opettaa, että Jumalan valtakunta rakentuu armon varaan ja että ihminen pysyy siinä uskolla, nöyryydellä ja kuuliaisuudella. Paavalin puhe “jäännöksestä” ilmaisee juuri tämän: aina on niitä, jotka eivät luota itseensä, vaan vastaanottavat Jumalan lahjan.

Paavali menee vielä pidemmälle sanoessaan, että Israelin lankeemus on tullut pakanakansoille rikkaudeksi. Tämä ei tarkoita, että lankeemus olisi hyvä sinänsä, vaan että Jumala kykenee kääntämään ihmisen torjunnankin osaksi suurempaa pelastussuunnitelmaa. Jumalan viisaus ei synnytä pahaa, mutta se ei myöskään jää sen vangiksi.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei “jäännös” ole sattumanvarainen ryhmä, vaan ne, jotka ovat vastanneet armoon uskolla. Isät huomauttavat, että Paavali varjelee tässä kahta vaaraa vastaan: epätoivoa ja ylpeyttä. Juutalaisten kohdalla ei pidä sanoa, että kaikki olisi lopullisesti menetetty; pakanakristittyjen kohdalla ei pidä kuvitella, että pelastus olisi heidän oma ansionsa.

Isät näkevät Elian kertomuksessa myös hengellisen opetuksen kirkolle. Usein uskovat luulevat olevansa yksin tai että maailma on kokonaan luopunut Jumalasta. Mutta Herra säilyttää aina omansa, usein näkymättömästi ja hiljaisesti.

Pelastuksen näkökulmasta tämä apostolinen kohta on syvästi lohdullinen. Se opettaa, ettei Jumalan armo riipu ihmisten enemmistöstä, maailman mielipiteistä eikä ulkonaisesta menestyksestä. Jumala pelastaa niitä, jotka pysyvät Hänessä uskossa, vaikka he olisivat vain “jäännös”.

Samalla tämä kohta kutsuu nöyryyteen. Kukaan ei voi ylpeillä asemallaan kirkossa, suvullaan tai teoillaan. Kaikki on armoa. Ja jos Jumala on voinut käyttää toisten lankeemusta toisten pelastuksen hyväksi, kuinka paljon enemmän Hän voi käyttää meidänkin heikkouttamme, kun käännymme Hänen puoleensa.

Tämän päivän apostolisen kohdan ydin on siis tämä: Jumala ei hylkää omiaan, Hän säilyttää armon mukaisen jäännöksen, ja Hänen pelastussuunnitelmansa on suurempi kuin ihmisen uskottomuus. Autuas on se, joka ei luota itseensä, vaan jää armon varaan — sillä juuri siinä alkaa tie, joka johtaa pelastukseen. Aamen.