Apt 23:1-11: Todistaja elää Jumalan edessä

Todistaja elää Jumalan edessä

Apt 23:1-11

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolien tekojen tapahtumassa tapaamme apostoli Paavalin suuren neuvoston edessä. Hän seisoo yksin, syytettynä ja vaarassa, mutta hänen omatuntonsa on Jumalan edessä vapaa. Paavali sanoo: ”Miehet, veljet, minä olen aina tähän päivään asti elänyt Jumalan edessä täysin puhtaalla omallatunnolla.” Heti tämän jälkeen ylimmäinen pappi käskee lyödä häntä suulle. Näin paljastuu vanha ristiriita: totuuden sana kohtaa vallan väkivallan. Mutta yön pimeydessä Herra itse seisoo Paavalin vierellä ja sanoo: ”Ole rohkealla mielellä.”

Jeesus halusi opettaa, että Hänen opetuslapsensa ei elä ensisijaisesti ihmisten hyväksynnän, vaan Jumalan kasvojen edessä. Paavalin puhdas omatunto ei tarkoita synnittömyyttä tai itsevarmaa ylpeyttä. Se tarkoittaa sydäntä, joka on annettu Jumalalle katumuksessa, uskossa ja kuuliaisuudessa. Kristitty voi olla väärin ymmärretty ihmisten edessä, mutta silti seistä vapaana Jumalan edessä.

Kun Paavali huomaa puhuneensa ankarasti ylimmäiselle papille, hän nöyrtyy kirjoitusten edessä: ”Kansasi hallitusmiestä älä herjaa.” Tässä näkyy apostolin hengellinen raittius. Hän ei puolusta omaa oikeuttaan hinnalla millä hyvänsä, vaan alistuu Jumalan sanan nuhdeltavaksi. Todellinen rohkeus ei ole karkeutta. Se on totuuden sanomista sydämellä, joka pysyy Jumalan tuomion alla.

Paavali myös tunnistaa kuulijoidensa jakautumisen fariseuksiin ja saddukeuksiin ja julistaa: ”Kuolleiden ylösnousemuksen toivon tähden minä olen tuomittavana.” Tässä on koko asian ydin. Kristillinen usko ei ole vain moraalioppia tai uskonnollinen perinne, vaan ylösnousemuksen toivo. Paavalia ei syytetä lopulta pienistä tavoista, vaan siitä, että hän todistaa Kristuksen voittaneen kuoleman.

Yöllä Herra ilmestyy hänelle. Kristus ei poista välittömästi kahleita, mutta antaa sanan: ”Niin kuin olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun on todistettava myös Roomassa.” Tämä on apostolisen elämän salaisuus: kärsimys ei ole merkki Jumalan poissaolosta, vaan voi olla tie laajempaan todistukseen.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee Paavalissa miehen, joka ei etsi riitaa, vaan pelastusta. Hänen viisautensa neuvoston edessä ei ole juonittelua, vaan kykyä paljastaa todellinen kysymys: uskommeko ylösnousemukseen vai emme?

Pyhä Athanasios Suuri opetti, että Kristuksen ylösnousemus on kristityn rohkeuden perusta. Kun kuolema on kukistettu, vaino ja tuomioistuimet eivät voi riistää ihmiseltä hänen todellista elämäänsä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja muistuttaa, että omatunto on sielun sisäinen todistaja. Jos se puhdistuu katumuksessa ja Jumalan muistamisessa, siitä tulee valo, joka ohjaa ihmistä myös sekasorron keskellä.

Isät ymmärsivät Herran sanat ”ole rohkealla mielellä” Jumalan kaitselmuksen ilmoituksena. Jumala ei aina johdata omiaan pois ahdingosta, vaan kantaa heitä ahdingon läpi.

Tämä opetuksen kohta kysyy meiltä, minkä edessä me elämme? Ihmisten mielipiteiden, pelon, kunnian ja loukkaantumisen edessä — vai Jumalan edessä?

Meitä kutsutaan puhdistamaan omatunto katumuksella, sovinnolla ja rukouksella. Meitä kutsutaan pitämään kiinni ylösnousemuksen toivosta silloinkin, kun maailma näkee vain tappion. Ja meitä kutsutaan kuulemaan Kristuksen sana: ”Ole rohkealla mielellä.”

Liturgiassa sama Herra seisoo meidänkin keskellämme. Hän ruokkii meidät kuolemattomuuden lääkkeellä, pyhällä Ehtoollisella, ja lähettää meidät todistamaan Hänestä arjen Jerusalemissa ja Roomassa. Älkäämme siis pelätkö. Kristus on noussut kuolleista, ja Hänessä puhdas omatunto, rohkea todistus ja ikuinen elämä ovat meille mahdollisia. Aamen.