Apt 14:20b-27: Valtakuntaan kuljetaan ristin kautta
Valtakuntaan kuljetaan ristin kautta
Apt 14:20b-27
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tässä Apostolien tekojen kertomuksessa havaitsemme apostoli Paavalin palaavan sen jälkeen, kun hänet oli kivitetty, takaisin niiden kaupunkien kautta, joissa hän oli julistanut evankeliumia. Hän ei pakene kärsimystä katkerana eikä vetäydy hiljaisuuteen, vaan vahvistaa opetuslasten sieluja ja rohkaisee heitä pysymään uskossa. Apostolinen sana on selkeä ja vakava: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.” Tämä ei ole synkkä lause, vaan realistinen ja pelastava totuus kristityn tiestä.
Jeesus oli opettanut opetuslapsilleen, että joka tahtoo seurata Häntä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon Häntä. Hän ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää, vaan elämän, joka on täynnä merkitystä, armoa ja lopulta ylösnousemusta. Paavalin elämä tässä lukukappaleessa on Kristuksen opetuksen elävä ikoni: häntä lyödään, mutta hän nousee; hänet torjutaan, mutta hän palaa vahvistamaan muita.
Kristus halusi opettaa, ettei kärsimys itsessään pelasta, mutta Kristuksen kanssa kannettu kärsimys voi muuttua tieksi valtakuntaan. Ahdistus riisuu ihmiseltä väärän omavaraisuuden. Se paljastaa, mihin todella turvaamme. Kun usko koetellaan, se joko kuihtuu ulkoiseksi tavaksi tai syvenee eläväksi luottamukseksi Jumalaan.
Paavali ja Barnabas eivät vain perusta seurakuntia, ja jatka matkaa, vaan he palaavat takaisin, vahvistavat uskovia ja asettavat heille vanhimmat paastoten ja rukoillen. Näin Kristuksen opetus näkyy Kirkon järjestyksessä: usko ei ole yksityinen tunne, vaan elämä Kristuksen ruumiissa, paimenten, rukouksen, paaston ja sakramentaalisen yhteyden suojassa.
Pyhä Johannes Krysostomos näkee Paavalissa ihmeellisen rohkeuden: apostoli ei ainoastaan kestä vainoa, vaan käyttää sitä toisten vahvistamiseen. Hän ei sano opetuslapsille: välttäkää kaikkea vaikeaa. Hän sanoo: pysykää uskossa. Isien mukaan todellinen paimen ei johda laumaa pois ristiltä, vaan opettaa kantamaan ristiä Kristuksen kanssa.
Pyhät isät ymmärsivät ahdistukset hengellisenä kouluna. Pyhä Basileios Suuri opettaa, että koettelemukset voivat puhdistaa sielua kuin tuli kultaa, kun ihminen ottaa ne vastaan nöyryydessä eikä epätoivossa. Tämä ei tarkoita, että kärsimystä pitäisi etsiä tai ihannoida. Se tarkoittaa, ettei kristitty menetä toivoaan, kun kärsimys tulee.
Isät korostivat myös apostolisen järjestyksen merkitystä. Vanhinten asettaminen rukouksen ja paaston kanssa osoittaa, että Kirkon johtajuus ei ole hallintoa vaan palvelua, vastuuta ja hengellistä isyyttä. Seurakunta pysyy elävänä, kun se elää apostolisessa uskossa ja luottaa Herran haltuun.
Tämä epistolan kappale vapauttaa meidät väärästä odotuksesta, että kristillinen elämä olisi aina helppoa. Kun kohtaamme sairautta, yksinäisyyttä, vastustusta, epäonnistumisia tai sisäistä kuivuutta, emme ole Jumalan hylkäämiä. Tie valtakuntaan kulkee usein juuri näiden läpi.
Mutta emme kulje sitä yksin. Kristus kulkee edellä, Paavali näyttää esimerkkiä, Kirkko rukoilee, paasto kasvattaa ja Ehtoollinen ravitsee. Liturgiassa me tuomme Herralle haavamme ja väsymyksemme, ja Hän antaa meille oman ylösnousemuksensa voiman.
Älkäämme siis luopuko uskosta ahdistuksen hetkellä. Kun kaadumme, nouskaamme. Kun pelkäämme, rukoilkaamme. Kun väsymme, pysykäämme Kirkon yhteydessä. Sillä monen ahdistuksen kautta ei kuljeta tyhjyyteen, vaan Jumalan valtakuntaan. Aamen.