Apt 14: 6b-18: Ihme ei ole ihmisen kunniaksi, vaan Jumalan puoleen kääntymiseksi

Ihme ei ole ihmisen kunniaksi, vaan Jumalan puoleen kääntymiseksi

Apt 14: 6b-18

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolien tekojen tapahtumassa Paavali ja Barnabas tulevat Lystran kaupunkiin ja julistavat evankeliumia. Siellä on mies, joka on ollut rampa syntymästään asti eikä ole koskaan kävellyt. Paavali näkee, että miehellä on uskoa tulla terveeksi, ja sanoo kovalla äänellä: ”Nouse suoraksi jaloillesi.” Mies hypähtää ja alkaa kävellä. Mutta kansa ymmärtää ihmeen väärin. He luulevat apostoleja jumaliksi ja tahtovat uhrata heille. Silloin Paavali ja Barnabas repäisevät vaatteensa ja huutavat: ”Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, samanlaisia kuin te.”

Jeesus opetti apostoleilleen, että kaikki voima, joka Kirkossa toimii, on Jumalan lahjaa. Kun Herra lähetti opetuslapsensa parantamaan sairaita ja julistamaan valtakuntaa, Hän ei antanut heille valtaa oman nimen korottamiseksi, vaan ihmisten pelastukseksi. Apostolin tehtävä on olla ikkuna, ei seinä: hänen kauttaan ihmisen tulee nähdä Kristus.

Lystran ramman parantuminen muistuttaa meitä siitä, että Kristus nostaa ihmisen siitä tilasta, johon synti, kuolema ja epätoivo ovat hänet sitoneet. Mies ei ollut koskaan kävellyt. Tämä on kuva ihmisluonnosta, joka ei omin voimin kykene kulkemaan Jumalan käskyjen tietä. Mutta evankeliumin sana antaa sen, mitä se käskee: ”Nouse.” Kristuksen armo ei vain vaadi uutta elämää, vaan synnyttää sen.

Kansan reaktio paljastaa kuitenkin toisen sairauden: epäjumalanpalveluksen. Ihminen haluaa usein nähdä Jumalan voiman, mutta kiinnittyy välineeseen. Hän tahtoo palvoa näkyvää, vaikuttavaa ja ihmeellistä, mutta ei nöyrtyä elävän Jumalan eteen. Siksi apostolit torjuvat kunnian heti.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali ja Barnabas eivät viivyttele kansan ihailun keskellä. He eivät ajattele: ”Tämä voisi auttaa lähetystyötä.” He tietävät, että valheellinen kunnia turmelee evankeliumin. Siksi he repäisevät vaatteensa, kuten ihminen tekee jumalanpilkan edessä, ja osoittavat kaiken kunnian Luojalle.

Isät näkivät tässä myös opetuksen luonnollisesta Jumalan tuntemisesta. Paavali puhuu pakanoille tavalla, jonka he voivat ymmärtää: Jumala on tehnyt taivaan, maan, meren ja kaiken, mitä niissä on. Hän on antanut sateen, hedelmälliset ajat, ruoan ja ilon. Luomakunta todistaa Luojastaan. Mutta tämä todistus ei vielä riitä pelastuksen täyteydeksi; sen tulee johtaa Kristuksen evankeliumiin.

Pyhä Irenaeus opettaa, että ihminen on luotu elämään yhteydessä Jumalaan, mutta epäjumalat katkaisevat tämän yhteyden. Ne voivat olla kivestä ja puusta, mutta myös kunnianhimoa, nautintoa, rahaa tai ihmisten ihailua. Epäjumala on kaikki se, jolta odotamme elämää Jumalan sijasta.

Tämä opetus on meille pelastukseksi, koska se kysyy: mitä me palvomme? Harva meistä kantaa uhrieläintä temppeliin, mutta sydän voi silti uhrata aikansa, voimansa ja toivonsa väärille jumalille. Me voimme palvoa menestystä, omaa oikeassa olemistamme, hyväksyntää tai hengellisiä kokemuksia. Jopa Jumalan lahjoista voi tulla epäjumalia, jos ne syrjäyttävät itse Jumalan.

Apostolien huuto kuuluu meille: kääntykää turhista elävän Jumalan puoleen. Turha ei tarkoita aina rumaa tai pahaa; se tarkoittaa sellaista, mikä ei voi pelastaa. Vain Kristus voi nostaa ramman sielun jaloilleen. Vain Hän voi antaa ihmiselle tien, jolla kulkea.

Liturgiassa me opimme oikean suunnan. Emme palvo pappia, kuoroa, kauneutta emmekä omaa tunnetta, vaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Ja kun Kristus antaa meille ruumiinsa ja verensä, Hän ei anna meille ihmettä ihmeen vuoksi, vaan elämän, joka vapauttaa epäjumalista.

Nouse siis, ihminen, Kristuksen sanan voimasta. Käänny turhasta elävän Jumalan puoleen. Anna kunnian kuulua Hänelle, ja silloin myös sinun elämästäsi tulee todistus pelastavasta armosta. Aamen.