Joh 6:40-44: Isä vetää ihmisen Pojan luo

 Isä vetää ihmisen Pojan luo

Joh 6:40-44

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Kristus paljastaa Isän tahdon syvimmän sisällön: ”Jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Nämä sanat eivät ole vain opillinen väite tulevasta ylösnousemuksesta, vaan kutsu elävään yhteyteen Kristuksen kanssa jo nyt. Juutalaiset nurisevat, koska Jeesus sanoo tulleensa alas taivaasta. He näkevät Hänen inhimillisen syntyperänsä, mutta eivät tunnista Hänen jumalallista alkuperäänsä. Tässä evankeliumi asettaa meidätkin ratkaisevan kysymyksen eteen: näemmekö Kristuksessa vain historiallisen ihmisen, vai tunnistammeko Hänessä elämän antavan Jumalan Pojan?

Jeesus halusi opettaa, että pelastus ei ala ihmisen omasta ylpeästä aloitteesta, vaan Jumalan armosta. ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, vedä häntä.” Tämä vetäminen ei ole väkivaltaa eikä ihmisen tahdon murskaamista. Se on armon hiljaista, totuudellista ja rakastavaa kutsua, joka herättää sydämen.

Ihminen ei löydä Kristusta vain päättelemällä tai vertailemalla uskontoja ulkoisesti. Isä avaa silmät näkemään Pojassa enemmän kuin Nasaretin puusepän pojan. Juutalaisten nurina nousee siitä, että he mittaavat Kristusta sen mukaan, minkä luulevat tietävänsä Hänestä: ”Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika?” Heidän tietonsa muuttuu esteeksi, koska se ei nöyrry salaisuuden edessä.

Kristus opettaa siis, että usko on Jumalan lahja, mutta lahja, johon ihminen kutsutaan vastaamaan. Isä vetää, Poika ottaa vastaan ja herättää viimeisenä päivänä. Pelastus on koko Pyhän Kolminaisuuden teko ihmisessä.

Pyhät isät ovat lukeneet tämän kohdan armon ja vapaan tahdon valossa. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, ettei Isän vetäminen tarkoita pakottamista, vaan sydämen valaisemista. Jumala vetää ihmistä totuuden kauneudella, profeettojen sanalla, omantunnon äänellä, Kirkon julistuksella ja Pyhän Hengen kosketuksella. Mutta ihminen voi myös vastustaa tätä vetämistä nurinalla, ylpeydellä ja kovuudella.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee Kristuksen sanoissa ilmoituksen Pojan jumaluudesta. Vain Hän, joka on tullut Isän luota, voi antaa iankaikkisen elämän ja herättää kuolleet viimeisenä päivänä. Kristus ei ole vain opettaja, joka näyttää tien; Hän on itse elämä, joka nostaa kuoleman vallasta.

Isät huomauttavat myös, että ”näkeminen” ei tarkoita vain ruumiillista näkemistä. Monet näkivät Jeesuksen kasvoista kasvoihin ja silti torjuivat Hänet. Todellinen näkeminen on uskon valaistua näkemistä: sydän tunnistaa Kristuksen Herraksi ja alkaa elää Hänen sanastaan.

Tämä evankeliumi on meille pelastukseksi, koska se paljastaa yhden sielun vaarallisimmista sairauksista: nurinan. Nurina ei ole vain tyytymättömyyttä, vaan sydämen sulkeutumista Jumalan ihmeeltä. Se sanoo: minä tiedän jo, miten Jumalan pitää toimia. Siksi se ei tunnista Kristusta, kun Hän tulee nöyränä, hiljaisena ja lähellä.

Meidänkin elämässämme Isä vetää meitä Pojan luo. Hän vetää murheen kautta, joka tekee sydämen pehmeäksi. Hän vetää ilon kautta, joka herättää kiitollisuuden. Hän vetää Raamatun sanan, liturgian, katumuksen ja ehtoollisen kautta. Jokainen pyhä palvelus on Isän kutsu: tule Pojan luo, jotta saisit elämän.

Kristuksen lupaus on varma: ”Minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Siksi kristitty ei elä sattuman eikä kuoleman armoilla. Meidät on kutsuttu ylösnousemukseen. Mutta tämä ylösnousemus alkaa jo nyt, kun lakkaamme vastustamasta armoa ja annamme Kristuksen ravita, puhdistaa ja johdattaa meitä.

Tulkaamme siis Pojan luo. Älkäämme mittailko Häntä epäuskon silmin, vaan avatkaamme sydämemme Isän vetävälle armolle. Se, joka uskoo Kristukseen, ei omista vain ajatusta tulevasta elämästä, vaan alkaa jo nyt kantaa iankaikkisen elämän siementä. Ja viimeisenä päivänä Kristus itse herättää omansa kirkkauteen. Aamen.