Lk 15:11-32: Tämä minun poikani oli kuollut, mutta virkosi eloon

Tämä minun poikani oli kuollut, mutta virkosi eloon

Lk 15:11-32

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen tuhlaajapojasta, mutta oikeastaan se on ennen kaikkea kertomus Isän rakkaudesta, ihmisen lankeemuksesta ja katumuksen kautta avautuvasta paluusta. Nuorempi poika pyytää osansa omaisuudesta, lähtee kaukaiseen maahan ja tuhlaa kaiken irstaaseen elämään. Kun nälkä kohtaa hänet ja hän joutuu sikojen pariin, hän tulee itseensä ja päättää palata isänsä luo tunnustaen syntinsä. Isä kuitenkin näkee hänet jo kaukaa, juoksee vastaan, sulkee syliinsä, pukee juhlapukuun, antaa sormuksen ja järjestää juhlan. Vanhempi veli taas närkästyy isän armosta eikä tahdo iloita veljensä paluusta.

Jeesus tahtoo opettaa, että Jumala ei ole kylmä tuomari, joka ottaa vastaan vastahakoisesti, vaan Isä, joka odottaa ihmisen paluuta ja rientää armahtamaan katumuksessa palaavaa; pelastuksen kannalta ratkaisevaa on, että ihminen tulee itseensä, tunnustaa vieraantumisensa ja suostuu vastaanottamaan armon, samalla varoen vanhemman veljen kovaa sydäntä, joka ei ymmärrä laupeuden iloa.

Tämä Herran vertaus on yksi koko evankeliumin syvimmistä ikkunoista Jumalan sydämeen. Se ei puhu vain yhdestä nuorukaisesta, vaan jokaisesta ihmisestä. Jokaisessa meissä on jotakin tuhlaajapoikaa, joka tahtoo elää lahjoista ilman Lahjanantajaa, ja jotakin vanhempaa veljeä, joka helposti kovettaa sydämensä toisen armahtamista vastaan. Jeesus tahtoi opettaa, että pelastuksen historia on ennen kaikkea kertomus siitä, miten Jumala etsii takaisin eksynyttä ihmistä.

Nuoremman pojan lähtö ei ole vain maantieteellinen matka, vaan hengellinen irtautuminen isästä. Hän tahtoo perinnön, mutta ei yhteyttä.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että juuri tässä on synnin ydin: ihminen tahtoo Jumalan lahjat, mutta ei Jumalaa itseään. Jeesus tahtoi opettaa, että synti näyttää aluksi vapautena, mutta päätyy orjuuteen. Poika, joka halusi olla oma herransa, joutuu lopulta palvelemaan vierasta maata ja näkemään nälkää. Näin käy myös sielulle, joka vieraantuu Jumalasta: se menettää todellisen ravintonsa.

Käänne tapahtuu siinä, että poika menee itseensä. Tämä on katumuksen alku. Pyhä Efraim Syyrialainen sanoo, että ihminen, joka on elänyt synnissä, on eräänlaisessa hajamielisyyden ja sisäisen hajaannuksen tilassa, mutta parannuksessa hän palaa takaisin siihen totuuteen, kuka hän on Jumalan edessä. Jeesus tahtoi opettaa, ettei pelastus ala ihmisen ansiosta, vaan siitä, että hän lakkaa pakenemasta totuutta ja tunnustaa köyhyytensä.

Mutta vertauksen keskus on isä. Hän näkee pojan jo kaukaa, juoksee vastaan ja ottaa syliin ennen kuin poika ehtii esittää mitään vaatimuksia.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee tässä kuvan Jumalan ennakoivasta armosta: Jumala ei odota kylmästi, että ihminen ensin korjaa itsensä täydelliseksi, vaan rientää vastaan heti, kun sydän kääntyy hänen puoleensa. Jeesus tahtoi opettaa, että katumus ei johda ensisijaisesti nöyryytykseen vaan kotiinpaluuseen.

Juhlapuku, sormus ja juhla kuvaavat sitä, ettei anteeksianto ole pelkkää syyllisyyden poistamista.

Pyhä Ambrosius opettaa, että poika ei palaa vain palvelijaksi, vaan hänet palautetaan jälleen pojaksi. Pelastus merkitsee siis ihmisarvon ennalleen asettamista, yhteyden palautumista ja osallisuutta Isän talon iloon. Kristuksessa ihminen ei saa vain armahdusta, vaan hänet puetaan uuteen elämään.

Vanhempi veli puolestaan varoittaa meitä toisesta vaarasta: ulkonainen kuuliaisuus voi kätkeä sisäisen kovuuden.

Pyhä Maksimos Tunnustaja muistuttaa, että ilman rakkautta jopa näennäinen oikeamielisyys voi erottaa ihmisen Jumalan mielestä. Jeesus tahtoi opettaa, ettei kukaan voi todella olla Isän yhteydessä, jos hän ei iloitse kadonneen veljen pelastumisesta.

Tämä vertaus on annettu meille, jotta emme joutuisi epätoivoon emmekä ylpeilisi. Kukaan ei ole niin kaukana, ettei voisi palata. Mutta kukaan ei myöskään ole niin lähellä, ettei voisi kovettaa sydäntään.

Pelastus on sitä, että ihminen menee itseensä, nousee synnin maasta, palaa Isän luo katumuksessa ja ottaa vastaan armon, joka ei ainoastaan anna anteeksi, vaan tekee kuolleesta elävän, kadonneesta löydetyn ja vieraasta jälleen Jumalan lapsen. Aamen.