Lk 15:1-10: Jumala etsii kadonnutta

Jumala etsii kadonnutta

Lk 15:1-10

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa publikaanit ja syntiset tulevat Jeesuksen luo kuulemaan Häntä. Fariseukset ja kirjanoppineet nurisevat: ”Tuo mies ottaa syntisiä vastaan ja syö heidän kanssaan.” Juuri tähän nurinaan Kristus vastaa kahdella vertauksella: kadonneesta lampaasta ja kadonneesta rahasta. Näissä vertauksissa avautuu Jumalan sydän. Herra ei katso kadonnutta välinpitämättömästi eikä laske kylmästi, että yhdeksänkymmentäyhdeksän riittää. Hän etsii sitä yhtä, joka on eksynyt, ja iloitsee sen löytymisestä.

Jeesus halusi opettaa, että syntinen ei ole Jumalalle hylätty tapaus, vaan etsinnän kohde. Fariseusten ongelma ei ollut se, että he rakastivat vanhurskautta, vaan se, että he eivät ymmärtäneet Jumalan laupeutta. He näkivät syntiset uhkana puhtaudelle; Kristus näki heidät sairaina, jotka tarvitsevat parantajaa.

Kadonnut lammas kuvaa ihmistä, joka on eksynyt pois paimenen äänestä. Lammas ei usein löydä tietä takaisin omin voimin. Se tarvitsee paimenen, joka lähtee erämaahan, etsii, nostaa hartioilleen ja kantaa kotiin. Näin Kristus toimii. Hän ei vain osoita tietä kaukaa, vaan ottaa ihmisen taakan kantaakseen.

Kadonnut raha taas muistuttaa ihmisen arvosta. Raha voi olla pölyssä ja pimeässä, mutta sen arvo ei katoa. Nainen sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkasti, kunnes löytää. Samoin Jumalan armo valaisee sielun pimeät nurkat, puhdistaa tomun ja palauttaa ihmisen siihen arvoon, jonka hän on saanut Jumalan kuvana.

Pyhät isät näkivät kadonneessa lampaassa koko ihmiskunnan. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opetti, että Kristus on hyvä Paimen, joka jättää enkelien ikään kuin turvallisen joukon ja tulee etsimään langennutta ihmisluontoa. Hän löytää sen ihmiseksi tulemisessaan, nostaa sen hartioilleen ristissä ja vie takaisin Isän kotiin ylösnousemuksessa ja taivaaseen astumisessa. Kristus kantaa ihmisluonnon takaisin kotiin.

Pyhä Ambrosius tulkitsi kadonneen rahan Jumalan kuvaksi ihmisessä. Synti peittää kuvan pölyllä, mutta ei tuhoa sitä. Lampun sytyttäminen kuvaa Kristuksen valoa ja Pyhän Hengen toimintaa. Huoneen lakaiseminen kuvaa katumusta, jossa sielu tulee puhdistetuksi ja Jumalan kuva alkaa jälleen loistaa.

Isät korostivat myös taivaan iloa yhdestä katuvasta syntisestä. Tämä ilo paljastaa, ettei katumus ole synkkää itsensä vihaamista, vaan paluuta elämään. Kyyneleet maan päällä synnyttävät juhlan taivaassa. Jumalan enkelit iloitsevat, koska kadonnut ei ole enää yksin pimeässä.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi on täynnä toivoa. Jokainen meistä voi olla kadonnut lammas: etääntynyt rukouksesta, eksynyt omiin himoihin, väsynyt, ylpeä tai haavoittunut. Jokainen meistä voi olla kadonnut raha: Jumalan kuva on meissä, mutta se on peittynyt synnin, pelon ja välinpitämättömyyden alle.

Pelastus alkaa siitä, että emme pakene Paimenen ääntä. Kristus etsii meitä Kirkon rukouksessa, evankeliumin sanassa, katumuksen sakramentissa, lähimmäisen rakkaudessa ja pyhässä ehtoollisessa. Hän ei etsi meitä nöyryyttääkseen, vaan kantaakseen kotiin.

Älkäämme nurisko siitä, että Jumala on laupias syntisille, sillä juuri siksi meillä kaikilla on toivo. Iloitkaamme jokaisesta, joka palaa. Ja ennen kaikkea: antakaamme Kristuksen löytää meidät. Kun yksi syntinen tekee parannuksen, taivas iloitsee. Tulkaamme siis takaisin Paimenen syliin ja Isän kotiin. Aamen.