Mt 15:29-31: Kristus vuorella -Jumalan valtakunnan lääkärinä

Kristus vuorella -Jumalan valtakunnan lääkärinä

Mt 15:29-31

✝️Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Evankeliumin kertomuksessa Kristus nousee vuorelle ja istuu sinne, ja kansanjoukot tulevat Hänen luokseen kantaen mukanaan rampoja, sokeita, mykkiä, raajarikkoja ja monia muita sairaita. He laskevat nämä Jeesuksen jalkojen juureen, ja Hän parantaa heidät. Lopuksi kansa ihmettelee nähdessään mykkien puhuvan, raajarikkojen tervehtyvän, rampojen kävelevän ja sokeiden näkevän — ja he ylistävät Israelin Jumalaa. Tämä lyhyt kohta on kuin ikkuna koko pelastuksen salaisuuteen: ihminen tuodaan Kristuksen eteen rikkinäisenä, ja Kristuksen läsnäolossa ihmisyys alkaa jälleen tulla kokonaiseksi.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunta ei ole vain sanoja tai moraalinen ihanne, vaan uuden luomisen voima. Kun Hän parantaa sairaita, Hän ei tee ihmeitä vain herättääkseen hämmästystä. Hän ilmoittaa, millainen Jumalan tahto on ihmistä kohtaan: ei kuolema, ei pimeys, ei mykkyys, ei halvaantuminen, vaan elämä, valo, kiitos ja vapaa kulkeminen kohti Jumalaa.

Vuori on evankeliumissa usein Jumalan kohtaamisen paikka. Mooses sai lain vuorella, profeetat kohtasivat Jumalan vuorilla, ja Kristus opettaa sekä kirkastuu vuorella. Nyt Herra istuu vuorelle kuin todellinen Opettaja ja Kuningas, mutta Hänen valtaistuimensa eteen ei tuoda sotasaaliita, vaan kärsiviä ihmisiä. Jumalan kuninkuus ilmenee laupeutena.

Kansa ei ainoastaan katso Kristusta kaukaa. He kantavat sairaita Hänen jalkojensa juureen. Tässä on myös Kirkon tehtävä: tuoda haavoittuneet, väsyneet, syntien sitomat ja toivonsa menettäneet Kristuksen luo. Kukaan ei parane siksi, että hän on itse voimakas, vaan siksi, että hänet tuodaan Armahtajan eteen.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee näissä parantamisissa Kristuksen jumaluuden kirkkaan todistuksen. Ihmiset tuovat Hänelle monenlaisia sairauksia, eikä Hän valikoi, epäröi tai tarvitse aikaa. Hän parantaa suvereenisti, koska Hän ei ole vain profeetta, joka rukoilee Jumalaa, vaan Jumalan Poika, jossa Isän voima toimii täydellisesti.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Kristuksen ihmeet osoittavat ihmisluonnon uudistumisen. Sokeiden näkeminen ei merkitse vain silmien avautumista, vaan hengellisen pimeyden poistumista. Mykkien puhuminen on kuva siitä, että synti vaientaa ihmisen kiitoksen, mutta armo avaa suun ylistämään Jumalaa. Rampojen käveleminen ilmaisee, että ihminen, joka ei kyennyt kulkemaan käskyjen tietä, saa Kristuksessa voiman vaeltaa elämään.

Autuas Theofylaktos muistuttaa, että sairaat asetettiin Jeesuksen jalkojen juureen. Tämä on nöyryyden paikka. Ihminen paranee, kun hän lakkaa puolustamasta sairauttaan ja suostuu olemaan Kristuksen edessä sellaisena kuin on.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi kutsuu meitä tunnistamaan oman sairautemme. Meidän sokeutemme voi olla kyvyttömyyttä nähdä Jumalan hyvyyttä. Mykkyytemme voi olla rukouksen ja kiitoksen puutetta. Rampuutemme voi olla tahdon heikkoutta, kun tiedämme hyvän, mutta emme jaksa kulkea sitä kohti. Raajarikkoisuus voi olla sitä, että synti on rikkonut suhteemme Jumalaan, lähimmäisiin ja itseemme.

Kristus ei halveksi tällaista ihmistä. Hän ei sano: tulkaa vasta, kun olette terveitä. Hän parantaa ne, jotka tuodaan Hänen jalkojensa juureen. Kirkossa tämä tapahtuu katumuksessa, rukouksessa, synnintunnustuksessa, pyhässä ehtoollisessa ja kärsivällisessä kilvoituksessa.

 

Antakaamme Kristuksen koskettaa niitä kohtia, joita itse häpeämme. Tuokaamme Hänen eteensä oma pimeytemme, vaikenemisemme ja halvaantunut tahtomme. Silloin mekin alamme nähdä, puhua, nousta ja vaeltaa — ja koko elämämme muuttuu Israelin Jumalan ylistykseksi. Aamen.