Mt 15:21-28: Suuri on sinun uskosi

Suuri on sinun uskosi

Mt 15:21-28

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä kanaanilaisen naisen kohtaamisessa Jeesus näyttää ensin torjuvalta, jopa ankaralta, mutta juuri tämän jännitteisen vuoropuhelun kautta paljastuu uskon syvyys, nöyryyden voima ja Jumalan armon rajattomuus. Tämä ei ole kertomus siitä, että Jeesus vastahakoisesti heltyisi, vaan siitä, että hän tuo näkyviin naisen uskon koko kirkon opetukseksi.

Jeesus tahtoo opettaa, että pelastus ei perustu etniseen asemaan, ulkonaiseen etuoikeuteen tai ihmisen ansioon, vaan nöyrään, sitkeään ja Kristukseen takertuvaan uskoon, joka uskaltaa anoa armoa silloinkin, kun kaikki näyttää sulkeutuvan.

Evankeliumi vie meidät hämmästyttävän kohtaamisen äärelle. Kanaanilainen nainen, muukalainen ja Israelin liittoyhteisön ulkopuolinen, huutaa Jeesuksen perään: “Herra, Daavidin Poika, armahda minua!” Jo tässä on jotakin syvästi puhuttelevaa. Nainen tunnistaa Jeesuksessa sen, mitä monet omasta kansasta eivät tahdo nähdä: hän kutsuu häntä Herraksi ja Daavidin Pojaksi. Hän tulee Jeesuksen luo kärsimyksensä keskeltä, ei teoreettisen kiinnostuksen vuoksi, vaan siksi, että hänen tyttärensä on pahoin riivattu. Hän tuo Kristuksen eteen sen, mitä itse ei voi parantaa.

Mutta Jeesuksen vastaus järkyttää: ensin hän ei vastaa mitään, sitten hän sanoo olevansa lähetetty Israelin kadonneiden lampaiden luo, ja lopulta lausuu sanat lasten leivästä ja koiranpenikoista. Jeesus ei kuitenkaan tee tätä loukatakseen naista, vaan paljastaakseen jotakin sekä naisesta että kuulijoista. Hän tahtoi opettaa, ettei todellinen usko ole herkkää loukkaantumista, omanarvontuntoa tai vaatimusta tulla kohdelluksi oikeutettuna, vaan nöyrää pysymistä armon ovella. Nainen ei kiistele asemastaan, vaan tarttuu armoon: “Syöväthän koiranpenikatkin niitä muruja, jotka putoavat heidän herrainsa pöydältä.” Tässä nöyryys ja usko yhtyvät tavalla, joka murtaa kaikki esteet.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa suuren ilmoituksen pakanoiden kutsumisesta ja nöyrän uskon voimasta.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Jeesuksen viivyttely ei ollut torjuntaa vaan uskon esiin tuomista. Hän ikään kuin sytytti näkyviin sen liekin, joka jo paloi naisen sydämessä, jotta kaikki voisivat nähdä, kuinka suuri usko voi löytyä sieltä, mistä ihmiset vähiten odottavat.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen puolestaan näkee naisessa kirkon esikuvan: hän oli ennen ulkopuolella, mutta uskon kautta hän pääsee osalliseksi siitä armosta, joka ensin näytti kuuluvan vain Israelille. Isät muistuttavat myös, että tyttären parantuminen kuvaa sielun vapautumista paholaisen vallasta. Nainen pyytää toisen puolesta, ja hänen uskonsa tulee välikappaleeksi parantumiselle.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi on täynnä toivoa. Se opettaa, ettei kukaan ole liian kaukana Kristuksesta. Ei syntinen menneisyys, ei ulkopuolisuuden tunne, ei kansallinen tai hengellinen tausta sulje ihmistä pois, jos hän tulee Jeesuksen luo nöyrässä uskossa. Mutta samalla kertomus paljastaa, millainen usko pelastaa: ei ylpeä, oikeuksiaan vaativa usko, vaan usko, joka tunnustaa oman köyhyytensä ja silti pitää kiinni Kristuksen hyvyydestä. Pelastus ei ala siitä, että ihminen tuo ansionsa Jumalalle, vaan siitä, että hän tuo haavansa.

Kanaanilainen nainen seisoo tänään meidän edessämme hengellisenä opettajana. Hän opettaa meitä rukoilemaan silloin, kun Kristus näyttää vaikenevan. Hän opettaa nöyryyttä silloin, kun ylpeytemme loukkaantuu. Hän opettaa toivoa silloin, kun kaikki näyttää suljetulta. Ja siksi Jeesus sanoo hänelle sanat, jotka kirkko kuulee ilolla kautta aikojen: “Suuri on sinun uskosi.” Autuas on se, joka tällaisella uskolla takertuu Kristukseen, sillä sellainen usko ei jää ilman vastausta, vaan avaa tien pelastukseen. Aamen.