Kastekummien käyttö alkukirkossa

Kastekummien käyttö alkukirkossa

https://openlibrary.org/books/OL43851485M/Origines_ecclesiasticae

Lähdeteos: Joseph Bingham: Origines Ecclesiasticæ – The Antiquities of the Christina Church.Vol. 1.  ss. 523- 529.  Reprinted from the original edition.

With an enlarged analytical index.

London

MDCCVIII – MDCCXXII.

 

Tekstissä tarkastellaan kastekummien (sponsors tai sureties) instituutiota ja sen historiallista kehitystä varhaiskirkossa. Kummien tehtävä ei ollut ainoastaan seremoniallinen, vaan heillä oli keskeinen rooli kasteen vastaanottamisessa ja kastetun henkilön myöhemmässä hengellisessä ohjauksessa. Lähdeteksti erittelee kummien toiminnot kolmen eri kohderyhmän mukaan: lapset, sairauden tai vammaisuuden vuoksi toimintakyvyttömät aikuiset sekä täysivaltaiset aikuiset.

Kummien velvollisuudet lasta kohtaan

Lapsen kastetta varten valitun kummin tehtävä oli kaksiosainen. Ensinnäkin kummi toimi lapsen edustajana vastaten tämän puolesta kasteeseen liittyviin lupauksiin ja kieltäytymisiin, kuten paholaisen hylkäämiseen ja Jumalaan uskomiseen. Tämä käytäntö perustui käsitykseen, jonka mukaan kaste on uskon sakramentti, ja vaikka lapsella ei ollut ymmärrystä, kummin edustama usko ja sakramentin luonne tekivät vastauksen päteväksi. Augustinuksen teologian mukaan lasta kutsuttiin uskovaksi, koska hän vastaanotti uskon sakramentin.

Toiseksi kummilla oli velvollisuus valvoa lapsen hengellistä kasvatusta. Bingham kumoaa kuitenkin väitteen, jonka mukaan kummit olisivat automaattisesti vastanneet lapsen taloudellisesta elatuksesta vanhempien kuollessa. Tällainen velvollisuus ei kuulunut kummiuden piiriin, vaan köyhien ja orpojen huoltaminen kuului kirkon yleiseen vastuuseen. Taloudellinen vastuu syntyi vain, jos kummi oli muuten sidottu siihen (esim. isäntä orjan kohdalla).

Aikuisten kummit ja sukupuolten välinen käytäntö

Aikuisille oli kahdenlaisia kumeja. Jos aikuinen oli sairauden tai vamman vuoksi estynyt vastaamasta itse puolestaan, kummi toimi samalla tavalla kuin lapsen kohdalla: hän lausui kieltämiset ja tunnustukset. Mikäli kastettava parantui myöhemmin, kummin velvollisuus oli tiedottaa tälle tehdyistä lupauksista.

Täysivaltaisille aikuisille määrättiin kummeja, mutta heidän roolinsa poikkesi olennaisesti: kastettavat vastasivat kysymyksiin itse, eikä heillä ollut sijaispuhujia. Kummien tehtävä oli toimia hengellisinä valvojina ja mentoreina, jotka valvoivat kastetun elämää ja moraalia sekä ennen kastetta että sen jälkeen. Käytännössä noudatettiin sukupuolittunutta järjestystä: diakonit toimivat kummeina miehille ja diakonissat naisille. Tämä mahdollisti yksityisohjauksen ja opetuksen ilman sopimattomuutta.

Kummien kelpoisuus ja lukumäärä

Alkukirkossa kummeina voivat toimia monenlaiset henkilöt: vanhemmat omille lapsilleen, papit, diakonit ja jopa pyhät neitsyet. Kelpoisuuden esteitä olivat vain kirkon yhteyden ulkopuolella oleminen (katekumeenit, kerettiläiset) tai moraalinen sopimattomuus (katumuksentekijät). Myöhemmin, esimerkiksi Mainzin kirkolliskokouksessa, vanhempia ja pappeja kuitenkin kiellettiin toimimasta kummeina.

Alkuperäinen käytäntö oli, että kastettavalla oli vain yksi kummi, ja aikuisilla saman sukupuolen edustaja. Lapsettomuuden estettä ei tunnettu, ja isä saattoi toimia tyttärensä kummina. Useamman kummin käyttö yleistyi vasta myöhemmin.

Hengellinen suhde ja avioesteet

Kastekummiudesta syntyvä ”hengellinen suhde” ja siihen liittyvät avioesteet kehittyivät ajan myötä. Justinianuksen laki kielsi avioliiton kummin ja kummilapsen välillä. Myöhemmin Trullon kirkolliskokous laajensi esteiksi avioliiton kummin ja kummilapsen äidin välillä. Trenton kirkolliskokous monimutkaisti asiaa entisestään laajentamalla estettä koskemaan myös kummien välisiä suhteita, mutta samalla rajoittamalla kummien lukumäärän kahteen. Kirkon kirjanpitoon kummien nimet merkittiin alun perin heidän velvollisuuksiensa muistuttamiseksi, mutta myöhemmin käytäntö palveli avioliittoesteiden seurantaa.