HERRAN PÄÄSIÄISEN, KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN JUHLAN HISTORIA,SISÄLTÖ JA MUODOT

HERRAN PÄÄSIÄISEN, KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN JUHLAN HISTORIA, SISÄLTÖ JA MUODOT

Historiallinen kehitys ja kiista ajanlaskusta

Herran pääsiäinen, Pascha, on ortodoksisen kirkkovuoden suurin ja vanhin juhla. Alkukirkossa ylösnousemuksen vietto oli kiinteästi sidoksissa viikoittaiseen sunnuntaijuhlaan, jota vietettiin Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi jo apostolisella ajalla. Ignatios Antiokialainen (n. 35–107) kirjoittaa efesolaisille, että ”joka ei tunne Kristusta ylösnousseena, joutuu turmioon”, korostaen ylösnousemuksen uskon keskeisyyttä (Ignatios Antiokialainen, Epistula ad Ephesios, 20, PG 5, 661).

Juhlan tarkka ajankohta muodosti kuitenkin 100- ja 200-luvuilla merkittävän kiistan, jota kutsutaan kvartodekimaanikiistaksi. Vähässä-Aasiassa kirkko seurasi perinnettä, jossa pääsiäistä vietettiin juutalaisen pääsiäisen, 14. nisan- kuun päivänä, riippumatta viikonpäivästä. Eusebios Kesarealainen (n. 260–340) kuvaa teoksessaan Kirkkohistoria, kuinka Polykarpos Smyrnalainen (n. 69–155) ja Rooman piispa Anicetus keskustelivat asiasta voittamatta toisiaan (Eusebios Kesarealainen, Historia Ecclesiastica, V, 24, PG 20, 501). Kiista kärjistyi, kun Rooman piispa Viktor (n. 189–199) vaati yhtenäisyyttä ja erotti kvartodekimaanit kirkkoyhteydestä, johon Eusebios suhtautui kriittisesti (Eusebios Kesarealainen, Historia Ecclesiastica, V, 24, PG 20, 503).

Ajanlaskun yhtenäistymistä pohjustettiin Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325. Keisari Konstantinus Suuri (n. 272–337) kirjeessä korostaa, että on sopimatonta, että juutalaisten tavan mukaan vietettäisiin kaksi pääsiäistä yhden vuoden aikana. Eusebios kertoo teoksessaan Konstantinuksen elämä, että kirkolliskokous päätti, että kaikkien kristittyjen tulisi juhlia pääsiäistä samana sunnuntaina eikä juutalaisten kanssa yhtä aikaa (Eusebios Kesarealainen, Vita Constantini, III, 18, PG 20, 1088). Tämä päätti käytännössä vanhan kiistan ja vakiinnutti sunnuntain ylösnousemuksen juhlana.

Teologinen sisältö: Kuoleman voittaminen

Ortodoksisen teologian mukaan pääsiäinen on juhlien juhla (Heorte ton heorteon), joka keskittyy Kristuksen voittoon kuolemasta ja Hadeksesta. Kirkkoisä Johannes Krysostomos (n.349–407) sanoo kuuluisassa pääsiäissaarnassaan: ”Αὐτὸς γὰρ ἀπέθανεν, ἵνα πάντες ζήσωμεν, καὶ ἀνέστη, ἵνα πάντες ἐλευθερωθῶμεν.( ”Sillä Hän kuoli, jotta me kaikki eläisimme, ja nousi ylös, jotta me kaikki vapautuisimme.”)  (Johannes Krysostomos, Homilia in Sanctum Pascha, 1, PG 50, 453). Hän korostaa, että kuolema ei enää ole mahtava, vaan se on tuhoutunut.

Kirkkoisä Athanasios Suuri (n. 296–373) selittää teoksessaan De Incarnatione Verbi Dei (Jumalan Pojan inkarnaatiosta), että kuoleman tuhoaminen oli inkarnaation tarkoitus. Kristuksen kuolema ei ollut pakkovallan alainen, vaan hän vapaaehtoisesti kärsi, jotta voisi tappaa kuoleman omalla kuolemallaan. Athanasios kirjoittaa: ”Kun hän oli kuollut lihassa, hän voitti kuoleman” (Athanasios Suuri, De Incarnatione Verbi Dei, 26, PG 25, 105). Hän toteaa, että Kristuksen ylösnousemus osoitti luonnon parantuneen ja kuoleman menettäneen voimansa.

Gregorios Nyssalainen (n. 335–395) käsittelee ylösnousemusta teoksessaan In Resurrectionem ja saarnoissaan. Hän kuvaa ylösnousemusta käänteentekevänä tapahtumana, jossa ihmisluonto ylennetään. Gregorios selittää, kuinka Kristus laskeutui Hadekseen tuhotakseen sen perustat: ”Hänen kuolemallaan särkyi kuoleman ovet ja hänen ylösnousemuksellaan herätettiin kaikki nukkuneet” (Gregorios Nyssalainen, Oratio in Resurrectionem Christi, 6, PG 46, 601). Tämä ns. Hadeksen hävitys (Anastasis) on ortodoksisen pääsiäisteologian ydin.

Johannes Krysostomos kehottaa pääsiäissaarnassaan kaikkia, myös suurrikkaita, köyhiä, paastoamattomia ja niitä, jotka ovat eläneet synnissä, osallistumaan juhlaan ilman murhetta: ”Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta.” (Johannes Krysostomos, *Homilia in Sanctum Pascha*, 4, PG 50, 455). Tämä kuvaa kirkon ymmärrystä ylösnousemuksen äärettömästä armosta.

Liturgiset muodot ja hymnografia

Ortodoksisessa kirkossa pääsiäisen vietto alkaa suurella lauantai-illan vigilialla. Juhlan alku on saarnan mukaan juuri keskiyöllä, kun enkeli murskasi kuolemasta. Liturginen kaava noudattaa tiettyä rytmiä, joka on kehittynyt bysanttilaisessa traditiossa ja vakiintui 700–800-luvuilla.

Pääsiäisen keskeisin hymni on Pääsiäiskanoni, jonka on laatinut Johannes Damaskololainen (n. 675–749). Se lauletaan Pyhän viikon aamuyön jumalanpalveluksessa. Kanonin ensimmäinen irmossi on tunnettu: ”Ylösnousemisen päivä! Ihmiset kirkastukaamme! Nyt on Pääsiäinen,Herran Pääsiäinen! Sillä Kristus, meidän Jumalamme, saattoi kuolemasta elämään ja maasta taivaaseen meidät, jotka voittovirttä veisaamme”. (Johannes Damaskololainen, Canon Paschalis, 1, PG 96, 490). Hymni korostaa ylösnousemusta tuoreena tapahtumana.

Johannes Damaskolainen kirjoittaa teoksessaan De Fide Orthodoxa (Ortodoksisen uskon tarkka esitys), että ylösnousemus on vahvistettu todistajilla ja ennen kaikkea olemassaololla. Hän toteaa, että ylösnousemus on ”kuoleman voittamista ja korruption hävittämistä” (Johannes Damaskololainen, De Fide Orthodoxa, IV, 27, PG 94, 1161). Tämä ajatus välittyy hänen hymnologiaansa.

Liturgisena toimituksena pääsiäisenä on usein Pyhän Johannes Krysostomoksen liturgia, mutta tietyissä traditioissa voidaan toimittaa myös Pyhän Basileioksen liturgiaa. Juhlan aamulla jumalanpalveluksen lopussa luetaan Johannes Krysostomon pääsiäissaarna, joka on säilynyt yhtenä kirkon rakastetuimmista teksteistä (Johannes Krysostomos, Homilia in Sanctum Pascha, PG 50, 453).

Yhteys kasteopetukseen ja kirkon perinteeseen

Pääsiäisjuhla on kiinteästi yhteydessä kasteopetukseen. Varhaiskirkossa kasteet toimitettiin usein pääsiäisvigilian aikana. Kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilainen (n. 313–386) selostaa katekeesissaan, kuinka kastettavat osallistuvat salaisuuksiin ensimmäisenä pääsiäisenä, ja kaste nähdään osallisuutena Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Kyrillos Jerusalemilainen, Catecheses, 20, 4, PG 33, 1083).

Pääsiäisviikkoa seuraa ns. Pentekostarionin aika, joka kestää 40 päivää. Kirkkoisät korostavat, että ylösnousemuksen ilon ei tule rajoittua yhteen päivään. Johannes Krysostomos toteaa saarnassaan: ”Juhlaa viettäkää ei tänään vain, vaan joka päivä; jopa aina” (Johannes Krysostomos, Homilia in Sanctum Pascha, 9, PG 50, 459).

Yhteenvetona ortodoksisesta näkökulmasta pääsiäinen ei ole pelkkä muistopäivä menneestä tapahtumasta, vaan pyhän kokemuksen täytäntöönpanoa, jossa uskova kohtaa ylösnousseen Kristuksen. Kirkkoisien opetus ja hymnografia muodostavat jatkuvan kaaren, jossa kuoleman voitto julistetaan todeksi joka vuosi liturgisen juhlavuodon kautta.