Patristinen käsitys maapallon ulkopuolisesta elämästä

 

Patristinen käsitys maapallon ulkopuolisesta elämästä

Kysymys elämästä maan ulkopuolella on tullut tärkeäksi tieteelliseksi ja kulttuuriseksi teemaksi modernissa maailmassa. Sitä ei kuitenkaan ole käsitelty systemaattisesti kirkkoisien kirjoituksissa, koska varhaisen kirkon maailmankuva perustui raamatulliseen kosmologiaan, jossa maapallolla oli erityinen asema ja ihmiskunta oli Jumalan luomistyön huipentuma. Patristinen kirjallisuus tarjoaa kuitenkin aineistoa, jonka avulla voidaan arvioida, miten tällainen kysymys voidaan ymmärtää teologisesti.

1. Luomakunnan hierarkia ja ihmiskunnan erityisasema
Useat kirkkoisät korostavat, että Jumala on luonut kaiken, mikä on näkyvässä ja näkymättömässä maailmassa. Tämä käy ilmi esimerkiksi Pyhän Gregorius Nyssalaisen opetuksesta, joka näkee ihmisen mikrokosmoksena ja makrokosmoksena – koko luomakunnan yhteenvetona: ”Ihminen on pieni maailma, hän yhdistää itsessään näkyvän ja näkymättömän luonnon”.¹ Tämä viittaa siihen, että koko luomakunta – ei vain maa – on osa Jumalan suunnitelmaa.
Kuitenkaan ei ole nimenomaista viittausta muihin ruumiillisiin, järjellisiin olentoihin maan ulkopuolella. Esimerkiksi pyhä Augustinus hylkää mahdollisuuden, että muilla mantereilla olisi meille tuntemattomia ihmisiä, sanoen: ”Ajatus siitä, että ihmiset olisi luotu muilla mantereilla, on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa”.² Tämä osoittaa, että elämä maan ulkopuolella oli isille käsitteellisesti vieras ajatus.

2. Enkelit ja älyllinen elämä maan ulkopuolella
Yksi tapa, jolla kirkkoisät käsittelevät ei-inhimillistä älyllistä elämää, liittyy enkelien maailmaan. Pyhä Dionysius Areopagita kuvaa enkelit hierarkkisina, älykkäinä olentoina, joilla on omat tehtävänsä Jumalan suunnitelmassa³. Tämä voi laajentaa käsitystämme siitä, että älyllistä elämää on muualla kuin maapallolla, vaikka se ei olisikaan biologista. Enkelit eivät kuitenkaan ole sidottuja aikaan tai paikkaan kuten ihmiset, eikä niitä voida pitää todellisina ”avaruusolentoina”.
Pyhä Johannes Damaskolainen toteaa: ”Enkelit ovat älyllisiä olentoja, mutta eivät ruumiillisia. He eivät asu avaruudessa, vaan ovat hengellisesti läsnä kaikkialla”.⁴ Tämä korostaa, että vaikka enkelit voidaan pitää ”toisen maailman” asukkaina, he eivät edusta maallista, ruumiillista elämää.

3. Kristologinen keskus ja pelastushistoria
Useat kirkkoisät korostavat Kristuksen ihmiseksi tulemisen ainutlaatuisuutta ja kosmisesta merkitystä. Lyonin pyhä Irenaeus kirjoittaa: ”Se, joka loi maailman, tuli osaksi luomustaan tullakseen sen pääksi”.⁵ Tämä universaali näkemys inkarnaatiosta ei rajoitu maapalloon, vaan samalla ankkuroi pelastushistorian ihmiskuntaan.
Pyhä Maximus Tunnustaja opettaa, että Kristus on ”kaiken keskipiste”, joka yhdistää taivaan ja maan, näkyvän ja näkymättömän⁶. Jos muualla universumissa olisi elämää, senkin olisi jollain tavalla oltava yhteydessä Kristuksen persoonaan ja pelastusteologiaan. Patristinen teologia ei kuitenkaan spekuloi tätä mahdollisuutta, vaan keskittyy Kristuksen työhön ihmiskunnassa.

4. Kosmologinen laajuus, mutta antropokeskeinen pelastus
Vaikka patristinen kosmologia viittaa siihen, että Jumalan luomistyö ei rajoitu maapalloon, se ei kehitä oppia muista aineellisista sivilisaatioista. Pyhä Basileios Suuri kirjoittaa luomiskertomusta kommentoidessaan: ”Jumalan sanalla kaikki on tullut olemaan… Hänen viisautensa järjestää tähdet, planeetat ja kaiken muun järkevällä tavalla”.⁷ Tämä korostaa Jumalan kosmista viisautta, mutta ei viittaa muuhun elämään.
Samoin Origenes katsoo, että maailmankaikkeus voi koostua useista sfääreistä, mutta hänen näkemyksensä liittyvät enemmän sielujen esieksistenssiin ja allegoriseen tulkintaan kuin konkreettisiin planeettoihin.

Johtopäätökset
Patristisessa perinteessä ei ole varsinaista oppia biologisessa tai teknologisessa mielessä maapallon ulkopuolisesta elämästä. Kirkkoisät korostivat kuitenkin luomakunnan laajuutta, älyllisen enkelimaailman olemassaoloa ja Kristuksen universaalia merkitystä, mikä tarjoaa teologisen kehyksen, jossa kysymystä voidaan tarkastella.
Kirkon isät korostavat, että vaikka koko kosmos on Jumalan luoma ja täynnä Hänen viisauttaan, ihmiskunta on ainutlaatuisella tavalla mukana Jumalan pelastustyössä. Tästä syystä mahdollinen elämä muualla olisi merkityksellistä vain siltä osin kuin se liittyy Kristuksen inkarnaatioon ja pelastukseen – mutta perinne on hiljainen tästä asiasta.

Viitteet
1. Gregorius Nyssalainen, De hominis opificio, PG 44, 136.
2. Augustinus, De Civitate Dei, XVI. 9, PL 41, 477.
3. Pseudo-Dionysius Areopagita, Celestial Hierarchy I: 3, PG 3, 121.
4. Johannes Damaskolainen, Exact Exposition of the Orthodox Faith, II. 3, PG 94, 868.
5. Irenaeus Lyonialainen, Adversus Haereses, III. 16.6, PG 7, 929.
6. Maximus Tunnustaja, Ambigua, PG 91, 1084–1085.
7. Basileios Suuri, Hexaemeron, Homilia I, PG 29, 3B–4A.