Mitä Raamattu ja isät  sanovat erilaisista kehon koristeluista, lävistyksistä, tatuoinneista jne.?

K. Mitä Raamattu ja isät  sanovat erilaisista kehon koristeluista, lävistyksistä, tatuoinneista jne.?

V. Raamattu ei käsittele suoraan modernia ilmiötä, kuten kehon lävistyksiä esteettisistä tai muista syistä, mutta siinä on joitakin kohtia, jotka liittyvät kehon koristeluun, tatuointeihin ja lävistyksiin. Kirkkoisät puolestaan ovat lähestyneet aihetta laajemmin kehon ja sielun pyhyyden näkökulmasta.

Raamattu opettaa, että ihmisen keho on Jumalan luoma ja tarkoitettu Hänen kunniakseen. Tämä periaate on keskeinen kristillisessä ajattelussa. ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka asuu teissä ja jonka te olette saaneet Jumalalta? Te ette ole itsenne omat, sillä teidät on kalliisti ostettu. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.( 1. Kor. 6:19-20)” Tämä kohta korostaa, että keho ei ole vain yksityinen omaisuus, vaan Jumalan lahja, jota tulee käyttää Hänen kunniakseen. Kehon koristelu tai muokkaaminen, kuten lävistykset, tulisi arvioida tätä periaatetta vasten.

 Raamatussa on yksi selkeä kielto, joka liittyy kehon merkitsemiseen: ”Älkää viiltäkö itseenne mitään kuolleen tähden älkääkä ottako itseenne mitään ihomerkkiä. Minä olen Herra.(3. Moos. 19:28)” Tämä kielto liittyy todennäköisesti pakanallisiin rituaaleihin, joissa kehoa merkattiin kuolleiden muistoksi tai epäjumalien palvonnan yhteydessä. Vaikka tämä ei koske suoraan modernia kehon koristelua, se heijastaa ajatusta, että kehoa ei tulisi käyttää epäjumalanpalvelukseen tai pakanallisiin tarkoituksiin.

 Raamatussa on myös kohtia, joissa mainitaan, että korut ja jopa lävistykset ovat olleet osa kulttuuria ja Jumalan kansan elämää:

1. Moos. 24:22: Rebekalle annettiin nenärenkaita ja kultakoruja merkkinä siitä, että hän oli valittu Iisakin vaimoksi.
Hes. 16:11-12: Jumala kuvaa Israelin kansan koristamista koruilla, kuten renkailla ja kaulakoruilla, vertauskuvana Hänen rakkaudestaan ja huolenpidostaan: ”Minä panin nenäkorun sinun nenääsi, korvarenkaat sinun korviisi ja kauniin kruunun sinun päähäsi.” Näissä kohdissa korut ja jopa lävistykset (kuten nenäkorut) eivät itsessään ole kiellettyjä, vaan niitä käytettiin kaunistautumiseen ja juhlaan.

 Raamattu ei tuomitse kehon koristelua sinänsä, mutta se painottaa sydämen asennetta ja motiiveja. Ulkoinen koristautuminen ei saa ylittää sisäisen hurskauden merkitystä: 1. Piet. 3:3-4:”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista – hiusten palmikointia, kultakorujen kantamista tai hienoihin vaatteisiin pukeutumista – vaan olkoon se salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja hiljainen henki, joka on kallis Jumalan silmissä.” Tämä kohta ei kiellä ulkoista koristautumista, mutta muistuttaa, että kristityn tulee keskittyä sisäiseen kauneuteen ja hurskauteen.

Isät korostavat, että keho ja sielu ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Keho on Pyhän Hengen temppeli, ja siksi sitä tulee kohdella kunnioituksella.
Pyhä Irenaeus Lyonilainen opetti, että Jumala loi ihmisen kokonaisuudessaan – sekä kehon että sielun – ja siksi molempia tulee kunnioittaa ja pyhittää. Pyhä Gregorios Nyssalainen kirjoittaa,  että keho on Jumalan luoma kaunis kokonaisuus, eikä sitä tulisi muokata tarpeettomasti tai vahingoittaa, koska se heijastaa Jumalan luomistyötä.

Kirkkoisät kehottavat kristittyjä elämään yksinkertaisesti ja välttämään tarpeetonta koristautumista, joka voi johtaa turhamaisuuteen tai ylpeyteen. Pyhä Johannes Krysostomos varoittaa ulkoisesta koristautumisesta, joka voi johtaa huomion pois Jumalasta: ”Jumala ei katso kultaan tai koruihin, vaan sydämen puhtauteen.” Tämä ei tarkoita, että kaikki ulkoinen koristautuminen olisi syntiä, mutta se on arvioitava suhteessa kristilliseen nöyryyteen ja sydämen asenteeseen.

 Isät suhtautuvat kriittisesti kehon muokkaamiseen, jos se tehdään turhamaisuuden, ylpeyden tai epäjumalanpalveluksen vuoksi. Pyhä Basileios Suuri opettaa, että kaikkea, mikä vahingoittaa kehoa tai vie ihmisen huomion pois Jumalasta, on vältettävää. Hän korosti, että kehon tulee palvella sielua ja Jumalan tahtoa, ei omia itsekkäitä haluja.

 Isät myönsivät, että korut ja kehon koristelu saattoivat olla osa tiettyjä kulttuureja, mutta he varoittivat, että niiden käyttö ei saa johtaa syntiin tai ylpeyteen. Esimerkiksi nenäkorut ja korvarenkaat olivat yleisiä antiikin Lähi-idässä, mutta niiden käyttö tuli olla sopusoinnussa kristillisen elämän kanssa.

Kristillisessä elämässä kehon lävistyksiä tulisi arvioida seuraavien periaatteiden valossa:

Kehon pyhyys: Onko lävistys sopusoinnussa sen kanssa, että keho on Pyhän Hengen temppeli? Koristaako se Jumalan luomistyötä vai viekö se huomion pois Jumalasta?

Motiivi: Miksi lävistys tehdään? Onko kyse turhamaisuudesta, huomion hakemisesta tai kulttuurisesta paineesta, vai onko kyseessä neutraali tai merkityksellinen valinta?

3.Yksinkertaisuus ja nöyryys: Onko lävistys sopusoinnussa kristillisen nöyryyden ja yksinkertaisuuden kanssa? Johtaako se ylpeyteen tai turhamaisuuteen?

4.Kulttuurinen ja hengellinen merkitys: Onko lävistyksellä kulttuurinen tai hengellinen merkitys, joka on ristiriidassa kristillisen uskon kanssa? Esimerkiksi pakanalliset tai okkultistiset merkitykset voivat tehdä lävistyksestä ongelmallisen.

Raamattu ei siis suoraan kiellä kehon lävistyksiä, mutta se asettaa periaatteita, joiden mukaan kristityn tulisi arvioida kehon koristelua. Kehon tulee olla Pyhän Hengen temppeli, ja sen käyttöön liittyvien valintojen tulisi heijastaa nöyryyttä, yksinkertaisuutta ja Jumalan kunnioitusta. Kirkkoisät korostavat, että kaiken ulkoisen koristautumisen on palveltava sisäistä hurskautta ja hengellistä elämää. Lävistykset eivät ole itsessään syntiä, mutta niiden motiivi ja tarkoitus ovat ratkaisevia. Kristityn tulisi aina pohtia, miten hänen valintansa heijastavat Jumalan kunniaa ja rakkautta.