Johtaako ylpeys itseriittoisuuteen vai päinvastoin?

K. Johtaako ylpeys itseriittoisuuteen vai päinvastoin? 

V. Isät käsittelevät ylpeyttä ja itseriittoisuutta tiiviisti toisiinsa liittyvinä hengellisinä ongelmina, jotka kumpuavat ihmisen erkaantumisesta Jumalasta. Ylpeys ja itseriittoisuus ovat molemmat synnin muotoja, jotka estävät ihmistä näkemästä todellista tilaansa Jumalan edessä. Isien opetuksen mukaan ylpeys johtaa itseriittoisuuteen, mutta samalla itseriittoisuus vahvistaa ylpeyttä – ne ruokkivat toisiaan ja muodostavat hengellisen kierteen. Ylpeys on kirkkoisien mukaan synnin juuri ja perimmäinen este ihmisen pelastukselle. Se on tila, jossa ihminen korottaa itsensä ja omaa tahtonsa Jumalan tahdon yläpuolelle. Tämä johtaa väistämättä itseriittoisuuteen, koska ylpeä ihminen uskoo, ettei hän tarvitse Jumalaa tai muita ihmisiä.

Pyhä Johannes Krysostomos opetti, että ylpeys on hengellinen sokeus, joka saa ihmisen ajattelemaan, että hän on itsessään riittävä. Hän korosti, että ylpeä ihminen menettää yhteyden Jumalaan, koska hän ei näe tarvetta Jumalan armolle. Pyhä Augustinus  näki ylpeyden olevan ensimmäinen synti, joka johti sekä enkelien lankeemukseen (Saatanan kapina) että ihmisen lankeemukseen (Aadamin ja Eevan synti). Hän opetti, että ylpeys saa ihmisen uskomaan, että hän voi olla itsessään riittävä ja riippumaton Jumalasta.
Itseriittoisuus on ylpeyden hedelmä. Kun ihminen alkaa luottaa vain itseensä ja omiin kykyihinsä, hän sulkee itsensä pois Jumalan armosta ja avusta. Tämä taas vahvistaa ylpeyden harhaa, että ihminen voi elää ilman Jumalaa.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opetti, että itseriittoisuus on seurausta ylpeydestä, mutta se myös vahvistaa ylpeyttä. Hän näki itseriittoisuuden olevan hengellinen tila, jossa ihminen kieltäytyy tunnustamasta omaa heikkouttaan ja riippuvuuttaan Jumalasta.

Pyhä Gregorios Suuri kirjoitti, että itseriittoisuus on petollinen tila, jossa ihminen uskoo olevansa omien ansioidensa varassa. Tämä johtaa ylpeyden lisääntymiseen, koska ihminen alkaa nähdä itsensä kaiken hyvän lähteenä. 

Kirkkoisät opettavat, että ylpeys ja itseriittoisuus ruokkivat toisiaan ja johtavat ihmisen yhä syvempään eroon Jumalasta. Ylpeä ihminen ei näe tarvetta katumukselle, arvolle tai Jumalan avulle, koska hän uskoo olevansa itsessään täydellinen.

Pyhä Johannes Siinailainen opettaa, että lpeys on itsensä pettämistä, jolloin ihminen ajattelee olevansa jotain, mitä hän ei ole.” (Portaat, 23. askel)
Hänen mukaansa  ylpeys johtaa hengelliseen kuolemaan, koska se estää ihmistä näkemästä omaa tilaansa ja kääntymästä Jumalan puoleen

Pyhä Efraim Syyrialainen puolestaan opetti, että itseriittoisuus ja ylpeys ovat kuin myrkyllinen juoma, joka hitaasti tuhoaa ihmisen hengellisen elämän. Hän kehotti kristittyjä nöyryyteen, joka on vastalääke näille synneille.

Issät korostavat, että nöyryys on ainoa tie ulos ylpeyden ja itseriittoisuuden kierrosta. Nöyryys palauttaa ihmisen oikean suhteen Jumalaan ja auttaa häntä näkemään oman heikkoutensa ja riippuvuutensa Jumalan armosta.

Pyhä Basileios Suuri opettaa, että nöyryys on totuuden tuntemista itsestä ja Jumalasta. Hän korosti, että nöyrä ihminen ymmärtää, ettei hän ole itsessään riittävä, vaan tarvitsee jatkuvasti Jumalan apua.

Pyhä Isaak Syyrialainen kirjoittaa, että nöyryys on portti Jumalan valtakuntaan. Hän opetti, että nöyrä ihminen tunnustaa, että kaikki hyvä tulee Jumalalta, eikä hänellä ole mitään omaa ansiota.

Kirkkoisien mukaan siis ylpeys johtaa itseriittoisuuteen, mutta samalla itseriittoisuus vahvistaa ylpeyttä. Tämä kierre syntyy siitä, että ihminen erkaantuu Jumalasta ja alkaa luottaa itseensä eikä Jumalan armoon. Ylpeys ja itseriittoisuus estävät ihmistä näkemästä omaa todellista tilaansa ja tekemästä parannusta.

Ylpeys siis on  itsensä  korottamista Jumalan yläpuolelle, joka johtaa hengelliseen sokeuteen.
Itseriittoisuus on harha, jossa ihminen uskoo voivansa elää ilman Jumalaa.
Nöyryys on  vastalääke ylpeyteen ja itseriittoisuuteen, joka palauttaa ihmisen oikean suhteen Jumalaan.

Isät kehottavat kristittyjä valvomaan sydäntään, tunnistamaan ylpeyden ja itseriittoisuuden merkit ja harjoittamaan nöyryyttä. Jumalan armo toimii erityisesti niiden kautta, jotka tunnustavat oman heikkoutensa ja riippuvuutensa Hänestä.