Antikristuksen persoona Raamatun teksteissä ja ortodoksisessa teologiassa

Antikristuksen persoona Raamatun teksteissä ja ortodoksisessa teologiassa

Isä Raimo Sissonen

Antikristuksen käsite on merkittävässä asemassa ortodoksisessa kristillisessä eskatologiassa, sillä se edustaa Kristusta vastustavien pahojen voimien huipentumaa ennen lopullista tuomiota. Tässä raportissa tarkastellaan tämän käsitteen raamatullisia perusteita ja tutkitaan, miten ortodoksinen kirkko on kehittänyt käsitystään antikristuksen henkilöstä ja roolista pelastushistoriassa. Ortodoksinen traditio ylläpitää vivahteikasta tulkintaa, jossa tasapainotetaan Raamatun todistukset ja patristiset kirjoitukset ja korostetaan tämän eskatologisen hahmon sekä hengellisiä että henkilökohtaisia ulottuvuuksia välttäen sensaatiohakuista spekulointia.

Termi ”Antikristus” juontuu kreikan kielen sanasta ”ἀντίχριστος” (antíkhristos), jolla on kahtalainen merkitys: ”Kristusta vastaan” tai ‘Kristuksen sijasta’. Tämä etymologinen perusta paljastaa tämän hahmon perustavanlaatuisen luonteen sekä Kristuksen vastustajana, että väärennettynä messiaana, joka yrittää anastaa Kristuksen aseman. Toisin kuin yleisesti oletetaan, termi ”Antikristus” esiintyy yksinomaan Johanneksen kirjeissä Uudessa testamentissa, ei Ilmestyskirjassa, josta monet virheellisesti uskovat sen olevan peräisin1.

Johanneksen ensimmäisessä ja toisessa kirjeessä käsite esiintyy esimerkiksi kohdissa 1.Joh.2:18, jossa kirjoittaja varoittaa: ”Lapset, nyt on viimeinen hetki, ja niin kuin olette kuulleet, että antikristus on tulossa, niin nyt on tullut monta antikristusta.” Tämä on kuitenkin totta. Tämä viittaa kaksitahoiseen käsitykseen antikristuksesta sekä erityisenä tulevana hahmona että laajempana hengellisenä periaatteena, joka on jo toiminnassa maailmassa. Johanneksen kirjallisuudessa todetaan, että Jeesuksen kieltäminen Kristuksena tai hänen inkarnaationsa hylkääminen muodostaa antikristuksen hengen 3.

Vaikka tarkka termi rajoittuu Johanneksen kirjeisiin, teologinen käsite nojaa laajempaan raamatulliseen perustaan. Danielin kirjassa on profeetallisia kohtia, joissa kuvataan hallitsijaa, joka ”tekee, mitä tahtoo; hän korottaa ja korottaa itsensä kaikkien jumalien yläpuolelle ja sanoo ennenkuulumattomia asioita jumalien Jumalaa vastaan” (Dan. 11:36) ja joka ”puhuu Korkeinta vastaan ja sortaa pyhää kansaansa” (Dan. 7:25).4 Nämä profetiat loivat perustavanlaatuisia elementtejä myöhemmälle kristilliselle käsitykselle antikristuksen hahmosta.

Paavalilaisessa kirjallisuudessa, erityisesti 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:3-10:ssä, viitataan ”laittomuuden mieheen” ja ”tuhon poikaan”, joka ilmestyy ennen Kristuksen paluuta. Tätä hahmoa kuvataan sellaisena, joka ”vastustaa ja korottaa itsensä kaikkia niin sanottuja jumalia tai palvonnan kohteita vastaan, niin että hän ottaa paikkansa Jumalan temppelissä ja julistaa olevansa Jumala” (2.Tess. 2:4)3. Vaikka Paavali ei käytä erityistä termiä ”Antikristus”, ortodoksinen traditio tunnustaa, että nämä kohdat kuvaavat samaa eskatologista hahmoa4.

Ortodoksinen kirkko on kehittänyt Antikristuksesta omanlaisensa käsityksen, jossa yhdistyvät raamatullinen todistus ja patristinen traditio. Isä Stanley Harakasin mukaan termillä on ortodoksisessa teologiassa sekä yleinen että erityinen merkitys. Laajemmassa merkityksessä ”antikristus” voi viitata mihin tahansa voimaan, henkilöön, käytäntöön tai käyttäytymiseen, joka vastustaa Kristusta ja hänen opetuksiaan3. Tämä käsitys sopii yhteen sen kanssa, että Johanneksen kirjeissä mainitaan ”monista antikristuksista”, joita maailmassa jo on.

Tarkemmassa ja eskatologisessa merkityksessään ortodoksinen perinne opettaa, että antikristus viittaa tiettyyn henkilöön, joka nousee esiin aikojen lopussa Kristuksen ja hänen seuraajiensa päävastustajana. Tämä käsitys nojaa pitkälti Uuden testamentin apokalyptiseen kirjallisuuteen, erityisesti Ilmestyskirjan 13. luvussa, jossa kuvataan ”merestä nousevaa petoa”, joka saa voiman ja vallan lohikäärmeeltä (Saatanalta) ja jota monet ihmiset kaikkialla maailmassa palvovat3.

Pyhä Johannes Damaskolainen, ortodoksisen teologian kehityksen avainhenkilö, esittää tiiviin yhteenvedon kirkon kannasta: ”Ortodoksinen kirkko käyttää sanaa ’antikristus’ kahdessa merkityksessä. Ensimmäinen on yleinen merkitys, jossa sanaa käytetään kuvaamaan ketä tahansa, joka opettaa valheellisesti Jeesuksesta Kristuksesta. Mutta erityisessä ja erityisessä merkityksessä häntä, joka tulee aikakauden lopussa, kutsutaan ’antikristukseksi’.”3 Tämä kaksitahoinen ymmärrys mahdollistaa kristinuskon vastaisten voimien erilaisten ilmenemismuotojen tunnustamisen kautta historian, mutta säilyttää samalla odotuksen huipentuvasta hahmosta aikojen lopussa.

Ortodoksinen teologia esittää yksityiskohtaisen luonnehdinnan antikristuksen henkilöstä ja toiminnasta. Pyhän Johannes Damaskolaisen esittämän perinteen mukaan paholainen ruumiillistuu ihmisen muotoon. Antikristus esiintyy aluksi pyhänä hahmona, joka omaksuu pyhyyden vaikutelman pettääkseen uskovia. Kun hän kuitenkin vakiinnuttaa valtansa, hän paljastaa todellisen luonteensa vainoamalla Jumalan kirkkoa ja osoittamalla täyden pahuutensa3.

Ateenan yliopiston teologisen tiedekunnan professori Andreas Theodorou opettaa, että Raamatun ja perinteen mukaan Antikristuksen valtakausi kestää noin kolme ja puoli vuotta ennen kuin Kristus tuhoaa hänet3. Tämä suhteellisen lyhyt valtakausi vastaa Danielin kirjassa (7:25) mainittua ”aikaa, aikoja ja puolta aikaa” ja Ilmestyskirjassa mainittuja vastaavia aikarajoja3,4.

Ortodoksisen perinteen mukaan Antikristuksella on Saatanan antamat poikkeukselliset voimat. Näitä ovat muun muassa sotilaallinen ylivoima, maailmanlaajuinen poliittinen vaikutusvalta ja kyky tehdä väärennettyjä ihmeitä, jotka johtavat monet harhaan. Näistä vaikuttavista kyvyistä huolimatta ortodoksisessa opetuksessa korostetaan, että Antikristus on edelleen luotu olento, ei jumalallinen, ja hänen valtansa ovat viime kädessä rajalliset ja väliaikaiset verrattuna Kristuksen ikuiseen valtaan3.

Kolminaisuuskäsityksen mukaan Saatana yrittää jäljitellä Pyhää Kolminaisuutta kolmen Ilmestyskirjassa mainitun hahmon kautta: Lohikäärmeen (itse Saatana), pedon (Antikristus) ja väärän profeetan (Pyhän Hengen väärennös). Tämä epäpyhä kolminaisuus edustaa jumalallisen Kolminaisuuden kieroutunutta peilikuvana, joka pyrkii eksyttämään ihmiskunnan matkimalla aitoa jumalallista auktoriteettia1.

Ortodoksisessa eskatologiassa antikristuksella on erityisiä teologisia tarkoituksia Jumalan kaitselmuksellisessa suunnitelmassa. Professori Theodorou selittää, että Jumala sallii Antikristuksen väliaikaisen valtakauden kahdesta syystä3. Ensinnäkin antikristus toimii Jumalan alustavana tuomiona maailmassa vallitsevalle pahuudelle ja antaa esimakua siitä lopullisesta kohtalosta, joka odottaa niitä, jotka hylkäävät Jumalan ja vastustavat hänen tahtoaan. Toiseksi antikristuksen ilmestyminen koettelee uskovia, ja heidän kärsimyksensä ja mahdollinen marttyyrikuolemansa valmistavat heitä pääsemään Jumalan iloiseen valtakuntaan3.

Ortodoksinen perinne opettaa, että antikristuksen ilmestyminen edeltää suoraan Kristuksen toista tulemista. Ilmestyskirjan 19. luvussa ”peto” (joka ymmärretään Antikristukseksi) vangitaan ja heitetään ”rikkiä polttavaan tulijärveen” (jae 21). Vastaavasti 2. Tessalonikalaiskirjeessä todetaan, että ”lainsuojaton ilmestyy, jonka Herra Jeesus tappaa suunsa henkäyksellä” (2.Tess.2:8)3. Tämä korostaa, että vaikka Antikristus onnistuu tilapäisesti eksyttämään ja hallitsemaan monia, hänen lopullinen tappionsa Kristuksen toimesta on varma.

Antikristuksen ilmestyminen ymmärretään yhdeksi monista lopunajan lähestymisestä kertovista merkeistä laajalle levinneen luopumuksen, uskovien lisääntyneen vainon ja erilaisten luonnonkatastrofien ohella. Ortodoksisessa opetuksessa kuitenkin yleisesti ottaen vastustetaan liiallista spekulointia tietyistä aikarajoista tai nykyajan henkilöiden tunnistamista Antikristukseksi ja korostetaan sen sijaan hengellistä valppautta ja uskollisuutta riippumatta siitä, milloin nämä tapahtumat voivat tapahtua3.

Kautta kristillisen historian erilaisia historiallisia henkilöitä on pidetty Antikristuksen mahdollisina ilmentyminä. Hakutuloksissa mainitaan Rooman keisarit Nero ja Domitianus varhaisimpien ehdokkaiden joukossa, todennäköisesti heidän varhaiskristittyjen vainojensa vuoksi1. Martin Luther ja muut protestanttiset reformaattorit tunnistivat tunnetusti paaviuden antikristukseksi, ja tämä näkemys oli yleinen protestanttisissa kirkoissa 1900-luvun alkupuolelle asti1.

Uudemmassa historiassa jotkut kristilliset ryhmät ovat leimanneet antikristuksiksi 1900-luvun diktaattoreita, kuten Adolf Hitleriä. Kylmän sodan aikana jotkut konservatiiviset piirit Yhdysvalloissa katsoivat kommunistijohtaja Josif Stalinin täyttävän tämän roolin1. Nämä historialliset sovellukset osoittavat, että antikristus- käsite liitetään jatkuvasti nykyaikaisiin uhkaaviin henkilöihin tai instituutioihin.

Ortodoksinen perinne on kuitenkin yleensä varovainen antikristuksen erityisten identifikaatioiden suhteen. Vaikka perinne tunnustaa, että ”antikristuksen henki” voi ilmetä eri historiallisten hahmojen ja liikkeiden kautta, se tekee eron näiden osittaisten ilmenemismuotojen ja lopullisen, eskatologisen antikristuksen välillä, joka ilmestyy välittömästi ennen Kristuksen paluuta3. Tämä vivahteikas lähestymistapa estää ennenaikaiset tai poliittisesti motivoituneet tunnistukset ja säilyttää samalla eskatologisen odotuksen.

Luterilainen rovasti Olavi Peltola tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman todetessaan: ”En usko, että lopun ajan Antikristuksen voima ja valta on Jumalan kieltämisessä. Jumalan kieltäminen on loppujen lopuksi jotain, mitä vain harvat ihmiset haluavat. ”4 Tämä viittaa siihen, että Antikristuksen petos on hienovaraisempi kuin suoranainen ateismi, ja siihen liittyy ehkä pikemminkin todellisen uskonnon vääristyminen kuin sen täydellinen hylkääminen.

Ortodoksinen kirkko pitää yllä tasapainoista teologista näkökulmaa antikristukseen, joka kunnioittaa Raamatun todistusta ja välttää sensaatiohakuista spekulointia. Perinteessä tunnustetaan sekä antikristillisten voimien yleinen ilmeneminen kautta historian että odotus erityisestä eskatologisesta hahmosta, joka ilmestyy ennen Kristuksen paluuta. Tämän kaksitahoisen ymmärryksen ansiosta ortodoksiset uskovat voivat tunnistaa ja vastustaa antikristillisiä vaikutteita jokaisena aikakautena ja säilyttää samalla eskatologisen valppautensa.

Ortodoksisessa opetuksessa korostetaan, että antikristus esiintyy aluksi pyhänä hahmona ennen kuin paljastaa todellisen luonteensa kirkon vainoajana. Tämä varoittaa uskovia joutumasta ulkonäön pettämiksi ja kannustaa hengelliseen arvostelukykyyn. Perinteessä korostetaan myös, että antikristuksen vaikuttavasta mutta väliaikaisesta vallasta huolimatta Kristuksen lopullinen voitto pysyy varmana, mikä antaa toivoa vainoa kohtaaville uskoville.

Nykyinen ortodoksinen teologia vahvistaa edelleen näitä perinteisiä käsityksiä soveltaen niitä nykyaikaisiin yhteyksiin. Kirkko katsoo, että Antikristus on pikemminkin ihmispersoona, jonka kautta paholainen toimii, kuin pelkkä pahojen voimien symbolinen esitys. Ortodoksinen opetus kuitenkin estää pakkomielteistä spekulointia antikristuksen henkilöllisyydestä tai eskatologisten tapahtumien tarkasta ajoituksesta ja keskittyy sen sijaan hengelliseen valmistautumiseen rukouksen, sakramentteihin osallistumisen ja uskollisen todistuksen avulla.

Tämän tasapainoisen lähestymistavan ansiosta ortodoksikristityt voivat ottaa raamatullisen profetian vakavasti ja välttää apokalyptisen sensaatiohakuisuuden tai eskatologisten käsitteiden poliittisen manipuloinnin sudenkuopat. Se muistuttaa uskovia siitä, että riippumatta siitä, milloin antikristus ilmestyy, heidän perustavanlaatuinen kutsumuksensa pysyy samana: heidän on todistettava Kristuksesta uskon, toivon ja rakkauden elämän kautta luottaen siihen, että Kristus lopulta voittaa kaiken pahan.

Viittaukset:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikristus

https://www.tsasouna.net/FI/2022/12/17/mita-ortodoksinen-kirkko-opettaa-antikristuksen-persoonasta/

https://www.tsasouna.net/FI/2013/06/22/kasityksia-antikristuksesta-raamatun-profetioissa-ja-kirkon-perinteessa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanneksen_ilmestys

https://www.ortodoksi.net/index.php/Ortodoksisen_uskon_tarkka_esitys_I_(kirja)

https://www.ortodoksi.net/index.php/Eskatologia

https://aamunkoitto.fi/ajassa/kyberdoksia-seka-uhka-etta-mahdollisuus-nain-valtat-sudenkuopat-ja-tunnistat-helmet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksinen_kirkko

https://www.ortodoksi.net/images/e/e5/1_viikko_sunnuntai_ristisaatto.pdf

https://www.jw.org/fi/kirjasto/lehdet/wp20150601/kuka-on-antikristus/

https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020/1JN.4

https://journal.fi/ortodoksia/issue/download/10763/2159