Kysymykset_Usko

Millainen on ortodoksinen näkemys kaitselmuksesta?

K: Millainen on ortodoksinen näkemys kaitselmuksesta?

V: Kristillisen uskon mukaan Jumala lakkaamatta huolehtii maailmasta ja erityisesti ihmisestä. Huolenpitoa kaipaa eloton, epäorgaaninen maailma, jotta siinä vaikuttavat voimat ja lait säilyisivät voimassaan ja olisivat tasapainossa. Orgaaninen maailma tarvitsee huolenpitoa ylläpitääkseen ja säilyttääkseen elämää.

Ihminen on luontonsa puolesta rajoitettu ja epätäydellinen, sillä hän menetti lankeemuksessa Jumalalta saamiensa henkisten voimien suhteellisen täydellisyyden. Siksi hän ei voi omin voimin ilman Jumalan apua, tukea ja ohjausta saavuttaa päämääräänsä maan päällä.

Kaitselmus siis on kaikkivaltiuden, viisauden ja hyvyyden lakkaamatonta toimintaa, jonka kautta Jumala pitää voimassa luotujen olemuksen ja säilyttää niiden voimat sekä johdattaa niitä hyviin tarkoituksiin, jonka kautta hän myös edistää kaikkea hyvää. Mutta sen pahuuden, joka hyvyydestä poikkeamisen kautta syntyy, Hän estää tai korjaa ja johtaa hyviin seurauksiin.

Jumalallinen kaitselmus ilmenee maailman säilyttämisessä ja ohjaamisessa. Jumala säilyttää koko maailman kaikkine voimineen ja lakineen, koko maailman elämän rakenteen ja järjestyksen sekä kaikkien luotujen olentojen olemuksen ja elämän. Tämä koskee erityisesti ihmisen olemusta ja elämää Jumalan kuvana.