Kysymykset_Usko

Miten ortodoksinen Kirkko opettaa luomisesta- kaiken alusta?

V: Ortodoksinen uskontunnustus opettaa meitä: “Uskon yhteen Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömäin Luojaan.”

Jumala on koko näkyväisen ja näkymättömän maailman Luoja. Toisin sanoen Hän on luonut hengellisen maailman (enkelit ja taivaalliset olennot), aineellisen maailman (auringon, maan, tähdet ja kaiken, mitä niissä on) sekä myös henki-aine-maailman (ihmisen). Isä on luonut kaiken Pojan kautta Pyhässä Hengessä.

Pyhän Johannes Krysostomoksen liturgian rukouksessa sanotaan: “Sinä olet saattanut meidät olemattomuudesta olemiseen”. Sana “olemattomuudesta” osoittaa, että Jumala loi maailmankaikkeuden ja kaiken, mitä siinä on, omasta, vapaasta tahdostaan. Kukaan ei pakottanut Jumalaa luomaan. Sana “olemattomuudesta”, ex nihilo, tarkoittaa, että ennen luomista ei ollut mitään muuta kuin Jumala. Tyhjästä luominen ei myöskään tarkoita, kuten gnostilaisuudessa opetetaan, että luominen on Jumalasta tapahtuvaa ulosvirtaamista eli emanaatiota, vaan luominen on Jumalan tahdon ja valinnan seurausta.

Miksi sitten Jumala loi maailman? Eikö Hän olisi ollut onnellinen itsekseen Kolmiyhteisenä Jumalana? Tarvitsiko Hän kenties maailmaa?

Kysymykseen, miksi Jumala loi kaiken, on ymmärrettävästi mahdoton tyhjentävästi vastata. Pyhä Johannes Damaskoslainen selittää, että Jumalan luomismotiivina on rakkaus.  Luominen on Hänen rajattoman rakkautensa teko. Koska mikään ei pakottanut Jumalaa luomaan, Hänen teoissaan ei ole mitään sattumanvaraista tai epäjohdonmukaista. Hänen luomistekonsa eivät ole Hänestä erillään. Jumala on nähnyt jokaisen ihmisen ja luodun iankaikkisuudesta asti mielessään ideana ja jokaista varten Hänellä on erityinen, yksilöllinen suunnitelma. Jokainen ihminen on ollut aina Jumalalle olemassa. Luominen tarkoittaa, että määrättynä ajankohtana me alamme olla olemassa myös itsellemme.

Voimmekin sanoa, että maailman luomisen syy on Jumalan rakkaus. Jumala itse on samalla myös täydellinen rakkaus. Hän loi luomakunnan tehdäkseen sen osalliseksi kunniastaan, ilostaan ja siunauksistaan. Jumala ei ole itsekäs. Hän haluaa, että hänen luomakunnallaan on kaikki se, mitä Hänessä on, ja että se voi nauttia siitä. Luomisen tarkoitus on osallisuus iloon, kunniaan ja siunaukseen. Tietysti maailman luominen myös todistaa ja ylistää Jumalan kunniaa ja voimaa. Voi myös sanoa, että se on luomisen tarkoitus, ts. Jumalan ylistäminen luotujen kautta. Se ei kuitenkaan ole palvelijan työtä, vaan osallisuutta Jumalan kunniasta. Jumala ei siitä hyödy, vaan me itse.

Raamattu alkaa sanoilla: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” (1. Moos.1:1). Maa oli alussa autio ja tyhjä. Seuraavaksi Jumala loi peräkkäisesti kuutena luomispäivänä kaiken mitä on olemassa.

Ensimmäisenä päivänä hän loi maailman ja valon. Lämpö on välttämätön kasvi- ja eläinkunnan kehittymiselle. Sanoilla ”tulkoon valkeus” voimme ymmärtää, että Herra saattoi alkuaineen liikkuvaan tilaan, synnytti valon, lämmön ja muut ilmiöt.

Toisena hän loi taivaan vahvuuden eli näkyvän taivaan eli avaruuden vesien välille. Mittaamattoman suuri alkuaineen paljous, jolla ei ollut mitään määrättyjä piirteitä, jaettiin osiin, toisin sanoen taivaankappaleiksi. Jakaantuneen kokonaisuuden osien väliin muodostui avaruus

Kolmantena hän kokosi yhteen vedet maan päällä, jolloin kuiva maa tuli esiin. Kuivalle maalle syntyi ensimmäinen elämän muoto, kasvillisuus.

Neljäntenä päivänä Jumala loi taivaankappaleet, auringon, kuun ja tähdet. “Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia” (1. Moos. 1:14). Raamatun mukaan taivaankappaleet luotiin valoksi maata varten.

Viidentenä päivänä hän loi kalat ja linnut. Jumala aloittaa eläinkunnan luomisen luomalla ensin vedessä elävät ja ilmassa elävät eläimet.

Kuudentena päivänä Jumala loi nelijalkaiset eläimet, maaeläimet, karjaeläimet, matelijat ja maan pedot jotka elävät maan päällä, kunkin lajinsa mukaan. Viimeisenä Jumala loi ihmisen. Luominen päättyi ihmisen jälkeen.

Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikista teoistaan. Sen vuoksi seitsemättä päivää nimitetään sapatiksi (hepreankielinen sana merkitsee ”lepo”).

Kirkon isistä Raamatun luomiskertomusta pitävät historiallisena tapahtumana pyhät Efraim Syyrialainen, Basileios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Ambrosius, Johannes Krysostomos ja autuas Augustinus.

Ne, jotka pitävät luomiskertomusta symbolisena, perustavat väitteensä sille, että sen sovittaminen tieteen tuloksiin saattaa tuottaa vaikeuksia.

Jumala loi koko tämän maailman kuudessa päivässä, niin kuin 1. Mooseksen kirja, raamatun ensimmäinen kirja, kertoo. Mutta nuo päivät eivät olleet samanlaisia kuin nämä päivämme, joita elämme auringon alla. Kuinka ne voisivatkaan olla, kun aurinko luotiin vasta neljäntenä luomispäivänä. Nuo päivät on ymmärrettäväkin pitempinä ajanjaksoina. Kaiken kaikkiaan Jumalalle “tuhat vuotta on kuin…eilinen päivä” (Ps.90:4). Miksi Jumala kutsuu luomisjaksoja päiviksi? Sitä emme tiedä. Miksi Hän loi kaiken kuudessa päivässä? Sitäkään emme tiedä. Jumala olisi voinut luoda kaiken yhdessä hetkessä yhdellä sanalla ja yhdellä liikkeellä. Hän piti parempana luoda kaiken tavalla, jonka raamattu kertoo. Emme voi sanoa siihen mitään.

Luomispäivät osoittavat Luovan Voiman välittömien tekojen järjestystä, jotka suoritettiin määrättyinä aikoina

Meidän on korostettava tässä kuitenkin jotain vieläkin tärkeämpää. Milloin ja mihin aikaan Jumala loi maailman? Milloin olivat nuo edellä mainitut luomisen päivä? Mitä aika on? Oliko aika olemassa jo ennen maailman luomista? Jumala ei ole riippuvainen ajasta eikä sen kohde. Hän on iankaikkinen. Hän on ajan tuolla puolen. Siksi meidän on ymmärrettävä, että aika luotiin yhdessä maailman luomisen kanssa. Maailman alusta tulee myös ajan alku. Maailma ja aika ovat samanaikaisia

Luominen on ensiksikin yleinen, millä tarkoitetaan alkuperäistä ja aineen luomista. Yksityisellä luomisella tarkoitetaan muodostavaa luomista, jolloin eri lajit luotiin asteittain kuuden päivän aikana maailman ensiksi luodusta aineesta

Raamatun kielessä ”maan luomisella” käsitetään aineen luomista, josta maailma sitten edelleen muodostettiin. ”Taivaan luomisella” tarkoitetaan sen varsinaisessa merkityksessä näkyvää taivasta, mutta ortodoksinen kirkko opettaa, että tuolloin luotiin myös enkelit ja henkivoimat. ”Luominen” on tyhjästä tekemistä. Kun Raamattu sanoo, että maa oli ”autio ja tyhjä”, se tarkoittaa elotonta aineen paljoutta. ”Syvyydellä” tarkoitetaan ikään kuin pohjatonta merta. Käsitteellä ”vedet” tarkoitetaan, että maailman alkuaine oli lähinnä nesteen kaltaista, juoksevaa ainetta. ”Jumalan Hengen liikkuminen vetten päällä” tarkoittaa, että Henki ikään kuin ”liotti” tai ”lämmitti” tai ”elävöitti” kaiken.

Luotuaan alussa maailman ja kaiken, mitä siinä on, Jumala ei hyljännyt luotujaan, vaan pitää huolta luoduistaan. Olemme riippuvaisia joka hetki Jumalan rakkaudesta ja Hänen tahdostaan. Luotuina olentoina emme voi koskaan olla huomioimatta muita. Ilman Jumalaa lakkaisimme olemasta. Vain Jumala itse on oman olemassaolonsa lähde ja syy. Kaikki muutu luodut ovat lähtöisin  Hänestä.

Itse asiassa Jumala luo yhä. Luominen on jatkuvaa. Ellei Jumala joka hetki käyttäisi luovaa tahtoaan, maailmankaikkeus ei pysyisi koossa. Kaikki luodut pysyvät tasapainossa Jumalan luovan sanan varassa. Luojana Jumala on jokaisen ihmisen sisimmässä ja ylläpitää koko hänen olemassaoloaan. Voimme havaita tarkkaillessamme maailmaa kaikkialla Jumalan luovia voimia, energioita, jotka ylläpitävät kaikkea olevaista ja ovat kaikkien asioiden sisimpänä olemuksena. Jumala on läsnä kaikkialla, mutta Hän ei ole sama kuin maailma, kuten panteistit julistavat. Kristittyinä uskomme, että Jumala kaikissa asioissa, mutta Hän on myös niiden takana ja yläpuolella (panenteismi).

Alussa Jumala loi kaiken luodun olemukseltaan hyväksi(1.Moos.1:31) Ortodoksinen kristillisyys vastustaa dualistista näkemystä, jonka mukaan maailmassa vaikuttaisi pahuuden voima, joka olisi yhtä iankaikkinen kuin rakkauden Jumalakin. Perusolemukseltaan kaikki olemassa olevat asiat taivaassa ja maan päällä, hengelliset tai ruumiilliset, ovat hyviä.

Kuitenkin huomamme ja tunnistamme maailmassa vaikuttavan pahan olemassaolon. Paha tai synti ei sellaisenaan ole mikään luotu, olemassa oleva “olio”. “Syntiä ei voi havaita muutoin kuin tuskasta, jonka se aiheuttaa”, sanoo Julian Norwichilainen. Pyhän Augustinuksen mukaan “synti on tyhjyyttä”. Evagrioksen mukaan “synti on hyvän poissaoloa, aivan kuten pimeys on valon poissaoloa”. “Syntiä ei ole luonnossa ole olemassa vapaasta tahdosta erillään”, toteaa Gregorios Nyssalainen. Ihmisen vapaa tahto, johon liittyy itsetajunta ja hengellinen ymmärrys, on luomakunnan suurimpia voimia. Sitä voi käyttää oikein tai väärin. Vapaan tahdon väärinkäytöllä voi olla pelottavia seuraamuksia.