Onko traditio hyväksyttävä?

V: Varmasti, koska se on peräisin apostoleilta. On vaillinaisesti perusteltua sanoa, ettei pidä uskoa mihinkään, mitä ei ole kirjoitettu Raamattuun. Uskomme maailman historiaan, emme siksi, että se on kirjoitettu Raamattuun, vaan siksi, että historioitsijat ovat sen kirjoittaneet muistiin. Jeesus ennusti, että Jerusalemin temppeli ei säilyisi (Myöhemmin Titus tuhosi sen). Juutalainen historioitsija Josefus kirjoitti tämän muistiin. (Josefus on kertonut, että jopa peruskivet siirreltiin ja maa kynnettiin, kun uskottiin, että siellä olisi kätkettyä kultaa perustusten alla). Jos voimme uskoa häntä, meidän tulisi uskoa myös 2. vuosisadan tärkeiden opetuslapsien töitä. Pyhät Ignatius ja Polykarpos, jotka saivat tietonsa pyhältä apostoli Johannekselta, kirjoittivat lähetyskirjeensä. Eikö meidän tulisi pitää niitä arvossa? Eikö niitä tulisi totella?

Eikö olisi reilua viitata heidän opetuksiinsa ymmärtääksemme, mitä kirkko teki apostolisena ja välittömästi sen jälkeisenä aikana? Eikö ole lapsellista väittää, että nuo opetukset (ja käytäntö) ovat merkityksettömiä ja väittää, että 18. ja 19. vuosisadan ihmisten opetukset ja selitykset ovat hyväksyttäviä? (Muistakaamme, että nykyiset kristilliset yhteisöt tekevät juuri näin, sillä he kieltävät tradition, eivätkä hyväksy varhaisia opetuksia, vaan seuraavat nykyajan opetuksia ja selityksiä!)

Traditioksi kutsutaan näiden varhaisten kirkkoisien kirjoittamia opetuksia.

Kirkolla on oma historiansa. Apostolien tekojen kirja sisältää kirkon alkuhistorian, mutta historia ei rajoitu vain Apostolien tekojen kirjaan. Monet kirkon johtajat ja puolustajat ovat välittömästi apostolien jälkeen kirjoittaneet muistiin tietoja kirkosta. Meidän tulisi hyväksyä myös tämä kirkon historia.

Raamattu on vain osa Kirkon pyhistä perinteistä (traditioista) (2.Tess.2:15: ”Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille)”. Emme saa langeta niiden saaliiksi, jotka haluavat todisteita, ts. kaikista kirkon opetuksen teksteistä. Teologia perustuu Raamattuun, mutta Raamattu ei rajoita sitä. Raamattu ja traditio yhdessä ovat teologian ensisijaiset lähteet (Gal.1:8: Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu. (Kol. 4:16). Kun tämä kirje on luettu teidän keskuudessanne, pitäkää huoli siitä, että se luetaan myös Laodikean seurakunnassa ja että te puolestanne luette Laodikeaan lähettämäni kirjeen.(Hepr. 2:1)Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan.) “Raamattu on opetusta varten, kirkko sen selittämiseksi”. “Traditio on Kirkon mielen jatkuva virta”

“Monissa uskon kysymyksissä Raamattu käytettynä vain yksinomaan ilman tietoa kirkon traditioista, voi johtaa harhaoppiin. Kaikki varhaiset hereetikot käyttivät raamattua muodossa tai toisessa. Kristinuskon traditiot löytyvät täyteydessään vain Kirkossa. Kuinka tärkeitä olivatkaan Kirkko, pappeus ja sakramentit apostolien opetuslapsille. Näiden tosiasioiden kieltäminen ja riippuvuus yksin Raamatusta voi olla suuri erehdys. Totuus voidaan kokea ja tuntea vain kirkon jäsenyydessä, jolla on vastuullinen ja aidosti apostolinen tehtävä ja ylevä kristillisten mysteerioiden perinne”.