Taistelu syntiä vastaan

Joskus kysytään, onko jokin asia syntiä vai ei: esimerkiksi tupakointi, tanssi tai alkoholin käyttö. Näitä ei ole kielletty kymmenessä käskyssä, ja siksi kysymyksiin ei voi antaa selvää vastausta.  Nämä asiat saattavat kuitenkin tulla ihmiselle synniksi silloin, jos ne aiheuttavat toisten ihmisten laiminlyömistä ja riitaa, varastamista, irrallisia sukupuolisuhteita tai sellaisia ansioiden menetyksiä, joista joutuvat kärsimään muutkin kuin tekijä itse.

Apostoli Paavali opettaa: ”Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole rakentavaa” (1Kor. 10:23).

Kirkon isät opettavat, että paha on hyvän poissaoloa. Monet uskovat pahan olevan myös jotain ihmisen ulkopuolella olevaa, joka vaikuttaa ihmiseen. Toiset taas näkevät pahuuden oleva ihmisluonteen negatiivisuuden ilmenemistä. Tuskin kukaan tavoittelee pahuutta, sillä kenelläkään ei liene tarvetta olla paha.

Ortodoksinen kirkko uskoo persoonallisen pahan olemassaoloon Jeesuksen opetuksen mukaisesti: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Mt. 10:28) Raamatussa persoonallista pahaa nimitetään paholaiseksi, saatanaksi tai perkeleeksi. Hän on myös Jumalan vastustaja, joka pyrkii karkottamaan ihmiset Jumalan läheisyydestä ja saamaan heidät oman verkkonsa saaliiksi. Paholaisen toimintatapoihinsa kuuluu ihmisen houkuttaminen syntiin.

Synti tarkoittaa sekä Jumalan käskyjen rikkomista että välinpitämätöntä asennetta niitä kohtaan. Usein ihminen ei katso rikkovansa käskyjä; hänhän ei tapa eikä varasta, ei tavoittele toisen omaisuutta.

Hän voi kuitenkin olla täysin välinpitämätön toisia ihmisiä kohtaan. Hän ei auta apua tarvitsevaa, eikä tee, mitä häneltä pyydetään. Hän huolehtii vain itsestään ja arvostaa vain itseään, ei muita. Hän jättää käyttämättä hänelle annettuja lahjoja ja mahdollisuuksia. Näin hänen syntinsä ei ole yksittäinen teko, vaan passiivinen asenne, joka estää tehokkaasti ihmistä elämästä kristillistä elämää.

KIUSAUKSET

Isä meidän-rukouksessa pyydämme: “Älä saata meitä kiusaukseen”. Kukaan ihminen ei selviydy elämästään ilman kiusauksia. Kasteessa ihmisestä tulee Kristuksen oma. Synti menettää häneen nähden ylivallan ja muuttuu kiusaavaksi voimaksi. Taistelu kiusauksia vastaan on ihmiselle väistämätön.

Synnillistä tilaa, jonka lapsi perii vanhemmiltaan, nimitetään perisynniksi. Kaste puhdistaa meidät siitä, mutta sen jälkeenkin jää ihmiseen taipumus syntiin. Kiusaukset ja viettelykset tulevat maailmasta, joka on pahan vallassa (1 Joh. 5: 19), pahasta hengestä, sekä ihmisestä itsestään, hänen synnillisistä taipumuksistaan (Jaak. 1: 14—15). Maailman pettävä loisto ja kauneus saavat usein houkutelluksi ihmisen synnin teille. Samoin ympäristön ja toveripiirin vaikutus on suuri. Varsinkin jos se suuntautuu paheisiin, se on erittäin vaarallista. Pahat henget tavallisesti salaavat itsensä pukeutuen usein “lammasten vaatteisiin”.

Raamatun mukaan on olemassa kolme perushimoa, jotka viettelevät ihmistä paheisiin. Ne ovat lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (1 Joh. 2: 16). Ihmisen ei pitäisi viehättyä maallisiin nautintoihin, ajalliseen kauneuteen eikä oman itsekkyyden palvelemiseen. Synti on vaarallista eikä sen kanssa pitäisi leikkiä. Yleensäkin ihmisen pitäisi pysyä valvovalla mielellä, etteivät kiusaukset voisi häntä yllättää.

SYNNIN KEHITTYMINEN

Pyhät isät ovat selittäneet tarkkaan, miten synti kehittyy ihmisessä. Ensin herää synnin mielikuva, jota ei vielä voida lukea meidän viaksemme. Tämän jälkeen herää ihmisen mielenkiinto, ja jos tätä huomiota kehitetään ja suositaan, on ihminen jo mukana synnissä. Seuraava kehitysvaihe on synnin aiheuttaman mielihyvän ja nautinnon tajuaminen, joka kiihottaa ja saa aikaan synnillisen halun. Kun ihmisen tahto kallistuu synnin puolelle, seuraa päätös synnintekoon. Kaikki nämä vaiheet ovat olleet ihmisen mielessä. Vasta näiden jälkeen seuraa varsinainen ulkonainen synninteko. Jokaisessa synninteossa saastuu koko ihmisen olemus, ja jokaisen synninteon jälkeen ihminen muuttuu pahemmaksi ja pahemmaksi, ellei hän katumuksen ja parannuksenteon kautta saa puhdistusta ja anteeksiantoa.

KIUSAUSTEN TORJUMINEN

On helpompi ehkäistä kiusauksia kuin taistella niitä vastaan. Toimettomuus ja joutilaisuus ovat sielulle turmiollisia. Ruumiillinen työ ja hengelliset harjoitukset ehkäisevät kiusauksien tulemista. Samoin se, että ihmisellä on terveet ja raittiit elämänvakaumukset. Tärkeää on ylläpitää itsessään katumuksellista mielialaa ja vastenmielisyyttä syntiä kohtaan. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että ihminen muistaa kääntyä rukouksissaan Jumalan puoleen.

Taistelu syntiä vastaan on aloitettava silloin, kun se vielä on itämisasteella ihmismielessä. Toisin sanoen synti voitetaan tuhoamalla ensimmäisenä esiin nouseva mielikuva. Ehdottomia sääntöjä taistelussa syntiä vastaan ei voida antaa. Kokemus on parhain opettaja. Vakava halu elää Jumalan tahdon mukaan ilmenee parhaiten silloin, kun ihminen määrätietoisesti pyrkii kehittämään hengellisiä voimiaan Jumalan ja pyhän Kirkon ohjeiden mukaisesti.

Taisteltaessa kiusauksia ja syntiä vastaan on varottava lankeamasta epätoivoon. Silloin synnit näyttävät liian suurilta ja anteeksiantamattomilta. Toiseksi on varottava hengellistä ylpeyttä, jolloin ihminen viehättyy luulemaan itseään synnittömäksi. Tällaisessa tapauksessa on ihmisen pyrittävä saamaan itsensä synnintuntoon. Vain sellaisia Herra armahtaa.

PAHEET ELI HIMOT

Himo (kreik. epithymia) tarkoittaa ihmisen voimakasta halua saada jokin esine tai asia haltuunsa, tai sitten tilaa, jolloin sokaiseva murheen, vihan tai ylpeyden tunne saa ihmisen valtaansa. Kirkon isien luokittelun mukaan himoja eli paheita, joiden vangiksi ihminen varsin usein joutuu, ovat vatsanpalvonta, haureus, ahneus, viha, yletön murehtiminen, lamaannus, turhamaisuus ja ylpeys. Lännen kirkossa näitä kutsutaan myös kuolemansynneiksi (1 Joh. 5:16 17). Jos niitä ei kadu, ne johtavat hengelliseen kuolemaan. Seitsemänä kuolemansyntinä katolinen kirkko pitää vatsanpalvontaa, haureutta, ahneutta, vihaa, laiskuutta, kateutta ja ylpeyttä.

Vatsanpalvonta tarkoittaa jatkuvaa nautinnon etsimistä syömisen avulla. Ruokaa jokainen tarvitsee, mutta ei jatkuvaa herkuttelua ja ylensyömistä, joka on varsin yleistä. Kirkko tarjoaa aseeksi tätä pahetta vastaan paastokaudet, jolloin opetellaan tyytymään niukkaan ja yksinkertaiseen ruokaan. Paaston tulee olla vapaaehtoista, jotta siitä saataisiin toivottu hyöty.

Haureus on epäpuhtaiden ajatusten ja tapojen valtaan antautumista. Nykyaikana tähän jopa yleisesti kehotetaan. Ihminen on kuitenkin enemmän kuin eläin, ja hänet on tarkoitettu muutakin kuin halujen tyydyttämistä varten, nimittäin elämään ikuisuudessa Jumalan rakkaudessa. Haureus loitontaa ihmistä Jumalasta ja saa hänet käpertymään oman ruumiinsa hellimiseen.

Ahneus voi olla rahan tai tavaran himoa, joka valtaa meidät niin, että se säätelee kaikkea tekemistämme. Eräs hyvä keino vaimentaa tätä himoa on omista tavaroista luopuminen ja niiden pois lahjoittaminen.

Viha on myös himo, sillä sen vallassa ihminen haluaa kostaa pahan takaisin sille ihmiselle, joka on aiheuttanut hänelle pahaa. On karkotettava katkerat ajatukset rukoilemalla häpäisijämme puolesta. Jeesus itse kehotti meitä: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille”(Matt. 5: 44 45). Näin tehdessämme alkaa viha vähitellen lauhtua.

Murehtiminen saattaa johtua monesta eri syystä. Se saattaa johtua meitä loukkaavista ihmisistä tai vastoinkäymisistä, jotka murehduttavat meitä. Murheen valtaan ei kuitenkaan saa antautua. Jumala näkee ja tietää kaiken, eikä meille tapahdu mitään vastoin hänen tahtoaan. Kaikki tapahtuu meille sielujemme parannukseksi ja pelastukseksi. Joskus murehtiminen johtuu menneisyytemme synneistä ja auttaa meitä syvempään katumiseen.

Lamaannus saattaa liittyä usein murehtimiseen. Sillä tarkoitetaan houkutusta epätoivoon ja uskoa, ettei Jumalan armoa ole olemassa, ettei tehtyjä syntejä koskaan anneta anteeksi, tai että helvetti odottaa meitä ja olemme ikuisen kadotuksen omat. Tällöin auttaa muistella niitä hetkiä, jolloin Jumalan läsnäolo on selvästi tuntunut elämässämme, ja jolloin Hänen armonsa on tukenut ja auttanut meitä.

Itserakkaus ja ihmisten kiitokset johdattavat meitä lankeamaan turhamaisuuteen. Silloin etsimme enemmän ihmisten kuin Jumalan suosiota. Silloin voi verrata hyveissä ottamiaan mitättömän pieniä edistysaskeleita Jumalan täydellisyyteen. jolloin heti tajuaa, kuinka kohtuutonta kaikki ylistys ja kiitos on.

Ylpeys on himo, joka erottaa meidät kaikkein kauimmaksi Jumalasta. Hurskaita ihmisiä saattaa vaivata ylpeät ajatukset siitä, miten hyveellistä heidän elämänsä on. Kuitenkin kaikki, mitä meillä on, on Jumalan lahjaa.

Ylpeän ajatuksen ilmaantuessa mieleen, mutta sen torjuessamme, emme joudu Jumalan tuomitsemaksi. Tahattomasti ilmaantuvat houkutukset eivät ole vielä syntiä. Mutta jos alamme helliä ajatusta omasta erinomaisuudestamme, astumme jo väärälle tielle, jonka päätyy Jumalan kieltämiseen, ja on oman tuhomme siemen.