Opetuspuheita

Maria Egyptiläisen sunnuntai

                                                         Tsasounan suunnalta
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

Maria Egyptiläisen sunnuntai

Lk.7:36–50

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Olemme tulleet Suuren Paaston viidenteen sunnuntaihin ja lähestymme Herramme eläväksi tekevää kärsimysaikaa ja ylösnousemusta. Aika kulkee nopeasti. Sielujemme vihollisen silmät ovat lakkaamatta kohdistuneet meihin. On hyödyllistä muistuttaa itseämme Jeesuksen sanoilla opetuslapsilleen: ”Miksi te nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen”.           

Puhuessaan pahoista hengistä, jotka kiusaavat sielujamme Herramme sanoi. ”Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla.”               

Lähtiessään Galileasta ja Samariasta Jeesus ylittää Jordanin, kulkee ohi Jerikon ja kiipeää vuoritielle, joka johtaa Jerikossa Jerusalemiin, tuohon suureen kaupunkiin, joka oli kautta historian tappanut Jumalan profeetat ja kivittänyt ne, jotka Jumala oli lähettänyt auttamaan sitä.                

Kun Jeesus kulkee tietä, kaikkialla on paljon juutalaisia, jotka ovat menossa Jerusalemiin juhlimaan Pääsiäistä. Pyhiinvaeltajat laulavat kauniita psalmin jakeita: ”Sydämeni iloitsi, kun minulle sanottiin: Menkäämme Jumalamme huoneeseen”.               

Noitten ilolaulujen keskellä Kristus lausui vain tämän surusanoman: ”Katso, me menemme Jerusalemiin ja Jumalan Poika annetaan ihmisten käsiin”.                

Opetuslapset eivät ymmärtäneet näitä sanoja. He unelmoivat. He ihmettelivät, mahtoiko Jeesuksen ennustus omasta kärsimyksestään täyttyä. Katsottiin toinen toisiinsa. Kukaan ei tiennyt vastausta. He kaikki olivat odottaneet kuninkuutta, maanpäällistä valtakuntaa, erilaisia valtaistuimia, joilla he voisivat istua tuomitsemassa Israelin kahtatoista sukukuntaa. Mikä pettymys!                

Pyhä Johannes Krysostomos on sanonut: ”Risti häämötti vielä tulevaisuudessa, heille ei vielä ollut tuotu Pyhän Hengen armoa. Ristiinnaulitsemisen jälkeen, Helluntain Pyhän Hengen lähettämisen jälkeen he täydellisesti ymmärtäisivät oman asemansa merkityksen.”                

Mutta Kristus jatkaa ennustamistaan. Hän ei pysähdy ristiin. Hänellä on toivon sanoma. Ensimmäistä kertaa ihmisen pitkässä historiassa toivon säde ilmestyy taivaanrannalle. ”Rohkaiskaa mielenne”, Hän julistaa. Kolmantena päivänä minä nousen ylös kuolleista”.               

Samaan aikaan, kun Jeesus puhuu tätä ennustustaan Häntä lähestyy kaksi Sebeteuksen poikaa, Jaakob ja Johannes, joilla on melko erikoinen pyyntö esitettävänään Jeesukselle.               

Pyhä evankelista Matteus kertoo meille, että poikien äiti auttoi heitä tässä: ”Silloin Sebeteuksen poikain äiti tuli poikineen Hänen tykönsä ja kumarsi Häntä aikoen anoa Häneltä jotakin.”               

He anoivat Häneltä kahta maallista valtaistuinta, toinen Jeesuksen oikealla ja toinen Jeesuksen vasemmalla puolella

He eivät ymmärtäneet Kristuksen ennustusta sitä, että muutaman päivän kuluttua kaksi veristä ristiä seisoisi kahdenpuolen Herramme pelastavaista ristiä. Sen sijaan kaksi veljestä kuvittelivat kaksi ruhtinaallista valtaistuinta,

Jeesus sanoi: ”Te ette tiedä, mitä anotte”.

Kuinka hyvin nämä sanat sopivat myös meidän aikamme ihmisiin. Nykyajankaan ihmiset eivät tiedä, mitä he anovat Kristukselta, eivätkä he myöskään tiedä, mitä Kristus odottaa ja pyytää heiltä.

Kuinka monta kertaa anommekaan Kristukselta sellaisia asioita, jotka kuuluva tähän maailmaan: ihmiskunniaa, hyvinvointia, aistillista mielihyvää, voimaa ja valtaa toisten hallitsemiseksi. Näitä me anomme Kristukselta ja maailmalta me odotamme puolestaan sellaista, jota vain Kristus Kirkkonsa kautta voi antaa meille: aitoa elämää, totuutta, pelastusta, armoa, lunastusta ja pyhitystä.

Eräs tunnettu ja arvostettu kirjailija luonnehti aikaamme sanomalla: ”Kristityt käyttävät ateistien, jumalankieltäjien kieltä ja he puolestaan kristittyjen kieltä.”

Tarkemmin sanottuna tämän ajan kristityt usein odottavat vääriä asioita Kirkolta.  Kuinka osuvia ovatkaan nämä Jeesuksen sanat: ”Te ette tiedä, mitä anotte.”

Toivomme pääsevämme eteenpäin käyttämällä määräysvaltaa toisiin, tavoittelemalla johtoasemia käyttäen omaa voimaamme, välttämättä siitä onko se vai eikö se ole kristillisen etiikan mukaista. Kuinka erilainen on Kristuksen käsitys siitä, mitä on olla ensimmäinen. Sen, joka tahtoo olla ensimmäinen, sen tulee olla vapaaehtoinen kaikkien palvelija, odottamatta saavansa itselleen mitään. Ottakoon se, joka ajattelee olevansa ensimmäinen Kristukselta pesuastian ja pyyhkeen ja pesköön veljiensä jalat.         

Kristillinen kunnioitus ja kunnia eivät perustu korkea-arvoisiin paikkoihin juhla-aterioilla, eikä ylpeyteen eikä kyynärpäätaktiikkaan, vaan nöyrään rakkauden palvelukseen, jota kristitty osoittaa toisia kohtaan. Kristus on täysin toisenlainen kuin yhteiskunnallisesti korkea-arvoiset ystävät. Hänelle on yhdentekevää, kuinka hienoihin juhliin meidät on kutsuttu.             

Päinvastoin ne lasketaan kuuluviksi ensimmäisiin, jotka käyvät katsomassa niitä, jotka sairastavat ja sitovat heidän haavojansa, ne jotka ruokkivat nälkäisiä ja auttavat apua tarvitsevia, jotka taluttavat sokeita ja jotka pesevät veljiensä jalat, asettaen itsensä kaikkien heidän alapuolelleen.                

”Todellinen johtajan arvo ja aitous eivät riipu kruunun loistavuudesta, vaan pesuastian sankaruudesta, jossa Herramme pesi opetuslastensa jalat”, kirjoitti pyhä Fotios. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ne, jotka ovat täynnä öljyä, eivät pidä ääntä ja ovat lujia.                

Ennen sadonaikaa vilja vehnäpellolla on suoraa ja korkeata, mutta kun sen tähkät kellastuvat täynnä raskaita jyviä, vilja taipuu ja kumartuu kuin vanha nainen.               

Pyhä apostoli Paavali kehottaa ensimmäisessä korinttolaiskirjeessään halajamaan parhaita lahjoja, kaikkein kestävimpiä ja parhaimpia hyveitä, ei niitä, jotka tuovat meille kunniaa toisten ihmisten huulilta, vaan niitä, jotka yhdistävät meidät palvelemaan Jumalaa ja auttamaan ihmistä.                

Näitä lahjoja meidän tulee etsiä ainoalla oikealla tavalla, rukouksen ja sisäisen kilvoittelun kautta.                

Jos haluaa olla ensimmäinen Herramme Jeesuksen Kristuksen mielestä, ei tule elää tämän maailman sääntöjen mukaan, vaan itsensä Mestarimme nöyryydessä, Hänen, joka sanoo: ”En minä tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.” Aamen.