Johannes Klimakoksen sunnuntaina

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

Johannes Klimakoksen sunnuntaina

Lk.9: 37 – 43

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Tämän päivän evankeliumi kertoo meille isästä, joka tuo lapsensa Kristuksen luo parannettavaksi sairaudesta sanoen: ”Mestari, olen tuonut lapseni. Hän kärsii ja on suuressa tuskassa. Sinä olet viimeinen toivoni. Tee hänet terveeksi.”

Kristus kysyy, kuinka kauan lapsi on kärsinyt.  Isä kertoo niin tapahtuneen lapsuudesta asti.                

Tämän evankeliumijakson ydinsanoma kertoo lapsesta ja on hyvin ajankohtainen ja tarpeellinen, sillä nykyajan lapset ovat maailmassamme monien vaarojen uhkaamia monilta tahoilta. Onko Kirkolla jotain sanottavaa lapsista? Näyttää siltä että Kirkon on tarpeen opettaa lapsia, mutta on tarpeellista puhua myös vanhemmille.                

Mitä Kirkko on? Se on kristittyjen suuri äiti, joka uudelleen synnyttää, ruokkii, johdattaa ja kasvattaa uskovia pelastukseen. Basileios Suuri kutsuu kirkkoa ”kaikkien äidiksi” ja sairaiden hoitajaksi.               

Kirkon kohtuna on pyhä kastemalja, joka uudistaa meidät ja jonka kautta tulemme osalliseksi todellisesta elämästä. Kirkko on parantaja, joka ruokkii meitä pyhällä Ehtoollisella. Kristuksen Ruumis ja Veri on taivaallinen manna, jumalallinen ruoka, joka edelleenkin on iankaikkista ruokaa. Jumalallinen julistus on “elävä vesi”, joka saa alkunsa Pyhästä Hengestä, innoittaen ja tyydyttäen ihmissielun janon.

Kirkko on rakastava hellä äiti, joka suojelee joka rakastaa, joka lämmittää ja lohduttaa ja lievittää sairaiden ja alastomien kärsimystä sekä niiden, jotka kulkevat eksyksissä.                

Mutta ennen kuin lapsi menee kirkkoon, hän menee kotiin vanhempiensa luo. Lapset eivät synny eläinten kaltaiseksi. Tästä meillä on kaksi todistetta: ensiksikin Raamatun todistus: ero ihmisten ja eläinten luomisessa. Eläimet ja muut luontokappaleet luotiin Jumalan käskystä. Ihmisen luomiseen Jumala kiinnitti erityistä huomiota. Jumala loi ensiksi ruumiin ja vasta sen jälkeen puhalsi häneen elämän henkäyksen. “Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuivaksemme ja kaltaiseksemme. Ja Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”               

Toinen todiste on lapsen syntymä. Kun eläin syntyy, se on varustettu kaikilla keinoilla elämää ja vihollisen kohtaamista varten. Ihminen syntyy alastomana ja kykenemättömänä selviytymään yksin ja hän tarvitsee suojelusta. Monet eläimet saavuttavat vain nuorukaisen iän, noin kaksikymmentä vuotta. Sitten ne kuolevat jättämättä mitään jälkeensä. Ihminen syntyy taivasta varten ja hän tähyää taivaaseen. Hänen elämänsä ei pääty hautakiveen, vaan jatkuu iankaikkisuuden helmassa.

”Jumala loi ihmisen turmeltumattomuutta varten”, Raamattu sanoo. Eläimillä ei ole käsitystä tulevaisuudesta ja siksi ne eivät ymmärrä kuolemaa ja sen tarkoitusta. Ne elävät vain tätä hetkeä varten ja pitävät huolta vain siitä.

Ihminen ajattelee. Hän muistaa menneen ja sen Pohjalta rakentaa tulevaisuutta* Ennen kuin lapsi voi ajatella, ennen kuin hän saavuttaa tarpeellisen kypsyyden, hän tarvitsee suoranaista apua. Ennen kaikkea hän tarvitsee äitinsä apua, sitten myöhemmin isän apua.

Elämästä ei ole olemassa parempaa ja kauniimpaa kuvaa kuin äiti sylissään lapsi, joka ruokkiessaan häntä maidollaan antaa hänelle elämän ja kuolemattomuuden. Äiti täyttää lapsen tarpeet ruualla ja isä alkaa kasvattaa, hoitaa ja opettaa häntä. Lapsi tarvitsee sekä ruumiillista terveyttä ja ravintoa että myös hengen ravintoa ja kasvatusta. Vanhemmat suuntaavat kiinnostuksensa siihen, että heidän lapsensa kehittyisi voimakkaaksi elämään maailmassa. Siksi vanhemmat ovat lapsen kehityksen tärkein osa. Tätä Gregorios Nyssalainen tarkoittaa puhuessaan omasta kokemuksestaan sanoen: “Kotiliedestä ihminen saa pyhyyden tulen ja koti on tehdas, joka saa aikaan kaiken hyvän.”

Pyhä apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Te olette Jumalan rakennus”.  Jos kaikki kristityt ovat Jumalan rakennuksia, silloin lapset ja nuoret ovat koko tämän rakennuksen perusta. Kukaan arkkitehti tai insinööri tai järkevästi ajatteleva ei rakenna huonolle perustalle, koska rakennelma saattaa sortua. ”Ja se sortuminen oli suuri”, mainitsee evankelista Matteus.

Rakennuksen perustus on Kristus “Muuta perustusta ei kukaan voi panna kuin mikä on jo pantu, joka on Jeesus Kristus.”                

Usko Jumalaan on ensimmäinen. Meidän tulee opettaa lapsia ja nuoria, ei niinkään siihen, kuinka voi tulla aineellisesti rikkaiksi, vaan kuinka tullaan hyviksi ihmisiksi. Vanhempien esimerkki on paras opettaja. Pienet lapset eivät vain hyväksy ja opi siitä, mitä kuulevat, vaan se painuu heidän mieliinsä ja he jäljittelevät sitä. Perheen elämän myötä lapset tulevat mukaan myös kristilliseen elämään. Kouluelämä ei nykyaikana suosi eikä tue kristillistä kasvatusta eikä kristillisiä arvoja, vaikka ne ovatkin edustettuina koulussa.                

Kodin tehtävä tässä suhteessa on muuttunut ensisijaisen tärkeäksi meidän aikanamme. Kirkon tehtävä tässä mielessä on kahdenlainen. Papin on oltava pappi, mutta hänen on oltava myös uskon ja uskonnon opettaja.                                  

Mitä teki tämän päivän evankeliumin isä.                

Hän vei sairaan lapsensa Kristuksen luo. Nyky-yhteiskunnassa vanhempien pitäisi tehdä samoin lastensa suhteen johtamalla heidät Kirkkoon. Kirkko on yksityisklinikka ja parantola. Saattaa tapahtua, että kun lapsi menee kirkkoon, tapahtuu eräänlainen muuttuminen Korkeimman käden vaikutuksesta. Mennessään kirkkoon lapsi on toisenlainen kuin sieltä pois tullessaan.              

Kirkko on taivaallisen armon aarreaitta. Tätä armoa Kristus jakaa ja suo lapsilleen sakramenttien kautta. Vanhemmat, jotka tuovat lapsensa “Herran esikartanoihin” ovat siunattuja, kun taas ne, jotka eivät niin tee, ovat vailla siunausta ja heidän lapsensa vieläkin onnettomampia.                

Sen sijaan, että ohjaisivat lapsiaan kirkkoon joka sunnuntai, monet vanhemmat vievät lapsiaan muihin paikkoihin.                

Sellaiset ihmiset huolehtivat huomisesta lapsiaan kohtaan osoittamansa laimin lyönnin takia. Mutta silloin huolehtiminen saattaa olla jo myöhäistä.                

Meidän täytyy ymmärtää ennen kaikkea, että ilman Kristusta lapset ovat vaarassa joutua harhaan ja jopa millaisiin rikoksiin tahansa. Siksi meidän tehtäväksemme jää tuoda lapsemme Kirkkoon, aivan kuin evankeliumin isä toi lapsensa Jeesuksen Kristuksen luo Aamen.