Johannes Klimakoksen sunnuntai
| Tsasounan suunnalta |
| WWW. TSASOUNA. NET |
Johannes Klimakoksen sunnuntai
Mt. 5: 2-12
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!
Tänään neljäntenä paaatosunnuntaina evankeliumi puhuu meille autuuden tiestä, joka opetuksena on annettu meille Kristuksen vuorisaarnassa. Sunnuntaisin vuorisaarna lauletaan ns. autuudenlauseina liturgiassa. Niin kuin muistamme, se alkaa rukouspyynnöllä: ”Herra, muista meitä valtakunnassasi”.
Olemme kuulleet sen lukemattomia kertaa mutta olemmeko kiinnittäneet siihen riittävää huomiota?
Hengellinen köyhyys on Kristuksen opettaman kilvoitustien lähtökohta. Paaston ollessa jo loppupuoliskollaan kyselemme itseltämme, tunnemmeko todella hengellistä köyhyyttä ja vajavaisuutta.
Hengen köyhyys johtaa hengelliseen murheeseen ja vajavaisuutemme tuntemiseen ja edelleen sävyisyyteen ja nöyryyteen. Tarvitsemme kilvoitustien kulkijoina ravintoa ja voimaa ja vahvistusta. Saatuamme sitä Jumalalalta avuksemme, Jumalan rakkaus alkaa heijastua meissä ulospäin laupeutena. Autuuden korkein aste on sydämen puhtaus. Kautta aikojen on tarvittu ja tarvitaan edelleenkin suuria esikuvia, pyhittäjiä ja pyhiä. Kirkko kunnioittaa suuren paaston ajassa pyhittäjä Johannes Siinailaista ja pyytää hänen esirukouksiaan ja puoltoaan.
Pyhittäjä Johannes Siinailainen, joka on saanut lisänimen ”Klimakos”, opettaa että ihminen kehittyy hengellisesti rukouksen ja paaston kautta. Hänen mukaansa kehittyminen tapahtuu hitaasti, kuin askelmittain. Lisänimi “Klimakos” tarkoittaakin portaita. Ihminen asteittain kilvoitellen kohoaa lähemmäksi Jumalaa, kokee Hänet ja saavuttaa mielenrauhan.
Pyhittäjä Johannes Klimakoksella on ollut suuri merkitys luostari- ja erakkokilvoitukselle sekä kilvoitteluelämälle yleensä. Tässä on ollut erittäin merkittävänä välikappaleena hänen teoksensa, jolle jäljentäjämunkit ovat antaneet nimen: “Paratiisin portaat”.
Kirjan nimi johtuu Jaakobin näkemästä unesta, jossa enkelit taivaan portaita pitkin kävivät Jumalan valtaistuimen eteen. Teoksessa on 30 kappaletta eli askelmaa Jeesuksen 30 ikävuoden mukaan, jona aikana Hän valmistautui julkiseen toimintaansa.
Paratiisin portaat käsittelevät askeesia, joka on sielun ja ruumiin harjoitusta ja joka avartaa sielun tilaa sekä vapauttaa sen intohimoista.
Pyhittäjä Johannes Kalimakos syntyi Palestiinassa m. v. 580 ja kuoli n. 650. Tarkat ja luotettavat tiedot puuttuvat hänen elämästään. 16-vuotiaana hän meni noviisiksi aleksandrialaiseen luostariin ja 20-vuotiaana hänet vihittiin munkiksi. Myöhemmin hän muutti Siinain autiomaahan jonne oli perustettu kuuluisa Siinain luostari keisari Justinianuksen toimesta.
Todennäköisesti hänen pyrkimyksensä on nuoruudesta asti ollut ehdottomuus ja nöyryys. Kerrotaan, että munkiksi vihkimisen yhteydessä eräs isä ennustaen huudahti: ”Johanneksesta on vielä kerran tuleva yksi maailman loistavimmista valoista.”
Nuoruudessaan hän nöyrästi alistui hengellisen isänsä ohjattavaksi varoen, etteivät runsaat henkiset lahjat ja taiteelliset taipumukset muodostuisi hänelle ylpeyden aiheeksi ja esteeksi Jumala-suhteelle.
1. Johannes Klimakoksen mukaan on vain yksi tapa lähteä hengellisen elämän tielle: maailmasta luopuminen, maailmasta pakeneminen.
2. Toinen askel on nöyryys, joka syntyy, kun ihminen lakkaa ponnistelemasta maallisessa mielessä eteenpäin.
3. Kolmas porras on se, että ihmisessä syntyy vierauden tunne maailmaa kohtaan ja se vieraus tulee tieksi Jumalaa kohti.
4. Neljännessä portaassa pyritään seuraamaan Kristuksen kuuliaisuutta esikuvana, niin pitkälle kuin se on ihmiselle mahdollista.
5. Viidentenä portaana on parannus, mikä tarkoittaa sovintoa Jumalan kanssa.
6. ja 7. askelma korostavat sitä, miten tikapuita noustessa tulee sydämeen suru maallisen kehnouden ajattelusta.
Portaita on kaikkiaan 30. Portaiden yläpäästä laskien 7.porras opettaa Kristuksen mukaisesta opetuksesta, hyvän tahdon asenteesta ja yksinkertaisuudesta. Tämän portaan jälkeen seuraa nöyryys.
Viides askel lopusta päin on sisäisen ymmärtämyksen, valon askelma.
Neljännellä on tyyneyden tilan huolista vapaa taivas.
Kolmannella enkelimäinen ja aineeton rukous.
Toiseksi ylin askelma on pyhän himottomuuden satama.
Ylimpänä, ehkä yllättävänkin tuntuisena, on rakkaus Jumalaan, toivo ja usko.
Ensimmäistä vaihetta, vapautumista maallisista huolista ja riistäytymistä irti maailmasta Johannes Klimakos vertaa Israelin kansan vapautumiseen Egyptin orjuudesta, faaraon lihapatojen äärestä ja monenlaisten maallisten velvollisuuksien kahleista. Vapautuminen edellytti israelilaisilta päättäväisyyttä ja rohkeutta. Heidän oli lähdettävä liikkeelle. Muuten he eivät olisi tavoittaneet luvattua maata.
Pyhän Johanneksen mukaan surukin on käsitettävä itsekkyydestä vapauttavana voimana. Ei ole pyrittävä eroon surusta, vaan on vaalittava sitä, kunnes se muuttuu iloksi. Surun kantamisen hedelmät on muutettava ilon aiheeksi.
Synnistä varjelee myös kuoleman muistaminen. Siksi pyhä Johannes kutsuu kuoleman ajattelemista “päivittäiseksi leiväkseen”. Sillä se, joka kuolemaa muistelee, koettaa karttaa syntiä.
Ihmisen elämää vääristä kaikesta huolimatta valhe. Ihminen ei valehtele vain sanoillaan vaan myös elämällään. Valehtelemista on mielihalujen seuraaminen, vatsan palvonta, nautintojen etsiminen sekä kiertoteiden ja pakoteiden hakeminen velvollisuuksien edessä. Valhe köyhdyttää sielua ja johtaa henkiseen kuolemaan.
Itsensä kokoaminen tapahtuu rukouksen avulla, jonka tulee olla jatkuvaa, Jumalaan keskittynyttä eikä harhailevaa. Pyhittäjä Johanneksen mukaan rukous on maailmaa ylläpitävä voima. Jumalaan keskittyminen on täydellistä vapautta kaikista järkeviä asioita ja järjettömiä asioita koskevista huolista. Jos alkaa ajatella järkeviä asioita alkaa pian tulla mieleen järjettömien asioiden aiheuttamia huolia. Niin kuin pieni hiekanjyvänen silmässä riittää himmentämään näön, niin riittää pieni huoli himmentämään Jumalaan keskittymisen,
Kaiken kilvoittelun päämääränä on mielen rauha, joka saavutetaan yhteydessä Jumalan kanssa. Ihmisen alkuperäinen kutsumus on osallisuus jumalalalliseen elämään, hänen täyteyteensä ja ihanuuteensa. Tämä on myös rakkauden täyttymystä. Jumalan rakkaus vetää ihmistä yhteyteensä. oikea elämä on elämää Jumalan rakkaudessa.
Kaikkein ylimpänä on kolmen hengellisen hyveen kutsu: usko, toivo ja rakkaus. Rakkaus kruunaa kai ken.
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehti, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa”(1. Kor 13:4-6)
Pyhittäjä Klimakos, samoin kuin yleensäkin pyhät ihmiset, synnyttävät kahdenlaista suhtautumistapaa. Toisaalta heidän ehdottomuutensa tyrmää, sillä heidän hengelliset saavutuksensa ja opetuksensa tuntuvat niin valtavilta, että katsomme omat voimamme riittämättömiksi niiden saavuttamiseen ja suostumme ilman muuta luovutusvoittoon. Meistä ei ole seuraajiksi.
Toisaalta pyhät viitoittavat hengellisen kilvoituksen tietä, osoittavat mahdollisuuksia, pelkistävät elämää, tuovat elämään uuden tarkastelutavan ja lähestymismuodon.
Pyhittäjä Johannes Klimakoksen ajatuksissa, vaikka ne on omistettukin luostarikilvoittelijoille, on ”yleisinhimillistä”, joka panee maailmassa elävätkin pysähtymään ja miettimään elämän arvoja paastokilvoituksen näkökulmasta. Aamen.