Gregorios Palamaksen sunnuntai
Tsasounan suunnalta |
WWW. TSASOUNA. NET |
Gregorios Palamaksen sunnuntai
Mk. 2: 1-12
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Eräänä päivänä neljä ystävää toi halvaantuneen Jeesuksen luo parannettavaksi. Kun he kuulivat, että talo, jossa Jeesus saarnasi oli tupaten täynnä eikä ulko-ovesta voinut mennä sisään, he eivät antautuneet epätoivoon. Usko ei koskaan anna periksi. Se pysyy lujana eikä anna periksi. Usko on kekseliäs, hedelmällinen ja täynnä ideoita. Usko pitää pilkkanaan esteitä. Jos tie on suljettu, usko tahtoo etsiä toisen tien, ja se löytää toisen tien.
Irrottaen muutamia helposti irtoavia tiiliä yksinkertaisesti tehdystä katosta, neljä ystävää laski paarit katon reiästä Jeesuksen jalkojen juureen. Voimme kuvitella ihmisten hämmästyksen täyteen ahdetussa talossa, kun he kuulivat yläpuoleltaan melua ja pöly ja roskat tippuivat heidän päälleen ja ylöskatsoessaan näkivät katon aukinaisena ja paareilla makaavan sairaan Voimme kuvitella Jeesuksen katsomassa avoimelle taivaalle reiän läpi nähden neljän pään kurkkimassa alas nähdäkseen Hänet. Tässä on esimerkki siitä, kuinka usko kirjaimellisesti repii katon päästäkseen Jumalan luo. Nämä miehet saivat jokaisen selvästi ymmärtämään, että kristillinen usko on jotain enemmän kuin kurkotus pimeään. Se on määrätty pyrkimys päästä yhteyteen Jeesuksen kanssa. Henkilö, joka sanoo: ”En ollut kirkossa viime kerralla, mutta sydämessäni olin siellä mukana” pettää itseään. Jos hänen sydämensä olisi ollut siellä, myös hänen ruumiinsa olisi pitänyt olla siellä.
Yksinkertaisesti on mahdotonta estää uskoa löytämästä tietä, jotta saisi olla Jeesuksen kanssa.
Katsokaamme halvaantuneen neljää ystävää. Jeesus ihaili heidän uskoaan. Juuri sen vuoksi, että ”Hän näki heidän uskonsa”, Hän teki parannusihmeteon. Mutta usko ei toimi yksinään, vaan käsi kädessä rakkauden kanssa. Nämä neljä ystävää eivät tulleet Jeesuksen luo yksin. He muistivat yhden, joka erittäin hartaasti toivoi näkevänsä Jeesuksen, muttei voinut, koska oli halvaantunut. Useimmat ihmiset olivat unohtaneet hänet, paitsi nämä neljä. Heillä oli aikaa ryhtyä tuomaan tätä miestä Jeesuksen luo. He olivat sellaisia ihmisiä, joista Jumala ilahtuu. He eivät halunneet vain itse nähdä Jeesusta, vaan halusivat tuoda kanssaan jonkun, joka ei muuten voinut tulla.
Aloitamme tuomalla itsemme Kristuksen luo. Mutta emme pysähdy siihen. Tuotuamme itsemme tuomme muita. Suurin lahja, minkä ihminen voi toiselle antaa on Kristus. Voimme kantaa lähimmäisiämme Kristuksen luo rukouksissa. Tämän päivän evankeliumin miehet eivät voineet parantaa halvaantunutta ystäväänsä, mutta he tahtoivat tuoda hänet sen ainoan luo, joka voi parantaa.
Huomatkaamme, kuinka hellästi ja säälivästi Jeesus puhui halvatulle: ”Poikani, sinun syntisi ovat anteeksiannetut”. Nähden hänet makaamassa paareilla halvaantuneena Hän kutsui tätä ”pojakseen”. Hän todella puhui yhdelle lapsistaan, joka oli haavoittunut ja Hän saattoi hänen osakseen koko Jumalan rakkauden ja voiman, niin kuin Hän tekee jokaiselle meistä. Jeesus olisi voinut sanoa halvaantuneelle: ”Sinä olet parantunut halvauksestasi”, mutta Hän ei tehnyt niin. Hän sanoi: ”Sinun syntisi ovat anteeksiannetut”.
Sairaus tuossa miehessä ei ollutkaan se kaikkein syvimmällä oleva asia. Ruumis ja sielu ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, että usein sairaus toisessa vaikuttaa toiseen. Synnin ja syyllisyyden piina oli syvimpänä syynä tämän miehen halvaantumiseen. Niinpä Jeesus puuttui tärkeimpään syyhyn: ”Poikani, sinun syntisi ovat anteeksiannetut”.
Huono autonajaja pystyy romuttamaan parhaimmankin auton. Paras keino parantaa tilannetta tuolloin ei ole auton jatkuva korjaaminen, vaan ajajan uudelleen kouluttaminen. Jos Jeesus olisi parantanut vain miehen sairauden, anteeksiantamattomien syntien aiheuttama syyllisyys olisi ilmennyt jonain muuna ruumiillisena sairautena.
Tuon miehen halvaantuminen oli ulkoinen ilmentymä syyllisyydestä ja sisäisestä halvaantumisesta. Synti on suurin halvaannuttaja. Se halvaannuttaa koko ihmisen, ruumiin ja sielun.
Tulemme tänään Jeesuksen luo tuntien elämän paineita päällämme. Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut, jotta teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys”.
Tulemme Jeesuksen luo synnin ja syyllisyyden halvaannuttamina ja lähdemme anteeksisaaneina.
Tulemme Jeesuksen luo tuskan ja pelon halvaannuttamina. Lähdemme rauhallisina, sillä ”Jumalan rauha on kaikkea ymmärrystä ylempi”.
Tulemme Jeesuksen luo heikkouksiemme halvaannuttamana ja lähdemme täynnä voimaa.
”Kaiken minä voin Kristuksessa, joka vahvistaa minua”, sanoi pyhä apostoli Paavali.
Tulemme Jeesuksen luo yksinäisyyden tunteen halvaannuttamana, mutta lähdemme löydettyämme ystävän, joka rakastaa ja pitää huolta.
Tulemme mielenmasennuksen halvaannuttamana ja lähdemme toivon täyttämänä, toivon, joka saa alkunsa Jumalasta, joka rakasti maailmaa niin, että ”ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi Hänet meidän edestämme”.
Tulemme Jeesuksen luo epäilysten halvaannuttamina, lähdemme totuuden löytäneinä. ”Minä olen tie, totuus ja elämä, eikä kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani”, sanoi Jeesus. Tulemme surun halvaannuttamina, ja lähdemme iloiten.” Nämä minä olen puhunut teille, että minun iloni olisi teissä ja jotta teidän ilonne olisi täydellinen”.
Tulemme Jeesuksen luo kuolemanpelon halvaannuttamana, lähdemme iankaikkisen elämän varmuudessa.
Kun kirjanoppineet kuulivat Jeesuksen sanovan: ”Poikani, sinun syntisi ovat anteeksiannetut”, he vastustivat sanoen: ”Miksi tuo mies puhuu noin? Se on Jumalanpilkkaa. Kukaan ei voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala”. Kirjanoppineista tuntui, että koska yksin Jumala antaa syntejä anteeksi Jeesus oli langennut Jumalan pilkkaan. Jeesus osoitti heille olevansa Jumala parantamalla halvaantuneen. ”Mutta että tietäisitte, että Pojalla on valta antaa anteeksi syntejä, – Hän sanoi halvaantuneelle – minä sanon sinulle nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi”.
Meidän on muistettava, että kirjanoppineet uskoivat, ettei halvaantunut voisi nousta, ennen kuin hänen syntinsä ovat anteeksiannetut. Kirjanoppineiden käsityksen mukaan kaikki sairaudet olivat synnin seurausta, eikä mikään sairaus paranisi ennen syntien anteeksisaamista. Kun nyt Jeesus kykeni saamaan miehen jalkeille ja kävelemään, se oli merkkinä siitä, että miehen synnit olivat todella anteeksiannetut ja että Jeesus todella oli Jumala, joka yksin voi antaa anteeksi syntejä.
”Kumpi on helpompaa”, kysyi Jeesus ”sanoa halvaantuneelle: Sinun syntisi ovat anteeksiannetut vai sanoa: Nouse ota vuoteesi kävele?”
Kumpi on helpompaa? Antaa anteeksi vai parantaa? Nouse, ota vuoteesi ja kävele!
Maailman viisaus sanoo: ”Niin kuin petaat, niin makaat”. Mutta on olemassa eräs, joka on suurempi kuin maailma, joka sanoo jokaiselle katuvalle syntiselle:”0ta vuoteesi ja kävele. Sinun syntisi ovat anteeksiannetut”.
”Miksi tämä mies puhuu noin? Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala”, kysyivät kirjanoppineet.
Mutta halvaantunut tiesi. Tässä Kristuksessa o n Jumala.
Niinpä kansa oli ”hämmästynyt ja ylisti Jumalaa sanoen: ”Mitään tällaista emme ole ikinä nähneet”.
Saman Kristuksen voiman kautta mekin voimme nousta mielen, sielun ja hengen halvaannuksesta ja kävellä uuteen elämään, terveeseen ja täydelliseen.
Myös me voimme ylistää Jumalaa sanoen: ”En ole koskaan nähnyt tällaista. En koskaan uneksinutkaan, että tämän kaltainen ilo, rauha ja anteeksiantamus voisi olla mahdollista”. Aamen.