29. helluntainjälkeinen sunnuntai

                                              Tsasounan suunnalta
                                                           WWW. TSASOUNA. NET

29. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk. 17:12—19

Tänään evankeliumi tahtoo opettaa meille kiitollisuudesta. Kuulemamme evankeliumijakso on meille hyvinkin tuttu, sillä se luetaan aina kiitosrukoushetkissä, joita eri syistä seurakuntalaisille toimitetaan. Evankeliumi kertoo kymmenestä miehestä, jotka parantuivat pitaalista.  Heistä vain yksi palasi kiittämään parantumisestaan.

Miksi kiitoksen antaminen on aina niin vaikeata? Miksi vain kymmenen prosenttia, yksi kymmenestä, siihen pystyy. Ehkä se johtuu siitä, että todellinen kiitollisuus edellyttää ihmiseltä nöyrää mieltä, johon vai harvat kasvavat. Raamattu sanoo: ”Jumala a on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon”. Armo tuli sen samarialaisen osaksi, joka palasi kiittämään, sillä Vapahtaja sanoi: ”Nouse ja mene, sinun uskosi on sinut pelastanut!”

Tässä Jeesus tarkoittaa muutakin kuin vain sairaudesta parantumista. Hän puhuu sielun pelastumisesta, elämämme tärkeimmästä asiasta. Ahdistuksen hetkellä huudamme Jumalan puoleen varmana siitä, ettemme selviydy ilman Hänen apuaan. Kun sitten olemme saaneet avun, unohdamme, että kiitos kuuluu Jumalalle tai lähimmäisellemme, jonka kautta apu on tullut.

Kristittyinä meidän tulisi ensiksikin tuntea syvää kiitosta elämän lahjasta ja olemassaolosta. Jumala on elämän antaja ja ylläpitäjä ja Hänelle meidän tulee kiitoksemme kohottaa.

Usein elämässämme olemme kokeneet, kuinka Jumala on auttanut meidät yli vaikeuksista, joskus raskaiden elämänkohtaloiden jälkeen, joskus järkyttävien ahdistusten kautta, mutta kuitenkin: ilman Hänen apuaan emme olisi jaksaneet emmekä selviytyneet.

Monta kertaa Hän on kirvoittanut taakkamme ja antanut meille lohdutuksensa, niin että jälleen olemme kyenneet kulkemaan eteenpäin.

Hän muuttaa kuoleman pelkommekin uuden elämän toivorikkaaksi odottamiseksi. Monesta vaarasta hän on meidät tietämättämme kaitselmuksensa kautta säästänyt.

Paljon on meillä kiittämistä yksilöinä, yhteisöinä ja kansana.

Olemme toimittamassa Kirkkomme tärkeintä jumalanpalvelusta, Pyhää Liturgiaa. Sen keskeisin osa on Eukaristia. Sana “Eukaristia” merkitsee kiitosuhria, kiitoksen kohottamista Jumalalle. Olemme kohottamassa kiitostamme Jumalalle toimittaessamme yhdessä tätä Pyhää Palvelusta, uskossa ja keskinäisessä rakkaudessa.

Tämän päivän evankeliumi tahtoo kehottaa meitä monella tapaa. Se kehottaa meitä kuulemaan hädässänsä huutavia lähimmäisiämme. Se kehottaa meitä myöntämään, että tarvitsemme Jumalaa ja lähimmäisiämme. Se kehottaa meitä kasvamaan nöyrään kiitollisuuteen sekä luottamaan kaikissa tilanteissa ihmisiä rakastavaan Jumalaan.

Evankeliumin pitaaliset paranivat kohdatessaan Kristuksen. Tuo kohtaaminen merkitsi heille elämän uudistumista.

Samalla tavalla Vapahtajan kohtaaminen on ollut ja on meillekin merkityksellinen.”Hän antaa meille syntimme anteeksi ja parantaa kaikki sairautemme”

Mikään ei merkitse elämällemme niin paljon kuin Vapahtajamme kohtaaminen ja Hänen seurakuntansa yhteydessä pysyminen. Voimme olla siitä varmoja, ettei Kristus omiansa johda harhaan.

Siksi voimme käydä uskalluksella armoistuimen eteen ja Jumalan pelossa, uskossa ja rakkaudessa lähestyä Kristusta. Hän tarjoaa pyhällä alttaripöydällä ruumiinsa ja verensä leipänä ja viininä parantaakseen meidät ruumiillisista ja hengellisistä heikkouksistamme, jotta ahdistusten ja maailman melskeiden keskellä loistaisimme valona ja ilona, todistuksena maailmalle siitä, että valkeus on koittanut ja tullut maailmaan ja että synnin kuoleman pimeys on voitettu. Tuota valkeutta, joulun lähestyvää kirkkautta kohti olemme vaeltamassa. Saakoon tuo valo meissä yhä enemmän sijaa, herättäköön se meissä intoa etsimään enenevässä määrin yhteyttä Jumalaan ja rakkautta lähimmäisiimme. Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä. Aamen