22. helluntainjälkeinen sunnuntai

Tsasounan suunnalta
WWW. TSASOUNA. NET

22. helluntainjälkeinen sunnuntai

Lk. 16: 19–31

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Jeesuksen esittämä vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta avaa meille näkymän tuonpuoleiseen olotilaan. Kaksi henkilöä tapaa siellä toisensa hyvin erilaisissa olosuhteissa. Mainitaan kaksi paikkaa: Aabrahamin helma, jossa, Lasarus sai nauttia lohdutusta kovien maanpäällisten kärsimysten jälkeen ja tuonela, jossa rikas mies vaivoissa pyytää helpotusta itselleen ja mahdollisuutta varoittaa läheisiään ja sukulaisiaan, jotteivät vääränlaisen elämän takia joutuisi samaan paikkaan.                

Vertaus asettaa eteemme kaksi vastakohtaa: maallisen hyvinvoinnin ja kärsimyksen.               

Rikas mies joka oli joutunut vaivan paikkaan, oli elänyt elämänsä niin, ettei häneltä ollut puuttunut mitään aineellista hyvää. Kaikkea oli kertynyt yllin kyllin. Oli talo, tavaraa, ilonpitoa, ystäviä, valtaa, loistoa ja kunniaa. Ystävät ja sukulaiset arvostivat häntä, kenties jotkut jopa kadehtivat, kenties kehuivat, kuinka hieno ihminen hän oli. Arvokkaana ja hyväntahtoisena hän tervehti tuttuja työmatkallaan. Ulkoapäin katsottuna kaikki oli mitä parhain päin. Mies nautti suuresti nähdessään kaiken, mitä oli saanut aikaan.

Mutta sittenkään kaikki ei ollut, niin kuin olisi pitänyt. Hän ei huomannut oikeastaan ollenkaan toisia ihmisiä. Silmillään hän kyllä heidät päivittäin näki, mutta hänellä oli kehittynyt taito sulkea heidät sydämensä ulkopuolelle. Ihmiset olivat vain välttämätön paha hänen elämässään, korkeintaan heitä voi käyttää hyödykseen omassa elämässään. Toisinaan hän jopa närkästyi nähdessään vähäosaisia, sairaita ja kärsiviä, sillä heidän näkemisensä tuntui kuin lievänä syytöksenä sisikunnassa.

Rikkaalla miehellä oli itsekkyyden silmälasit kaiken aikaa silmillään. Hän ei ollut huomannut ollenkaan Lasarusta, köyhää ja, sairastavaa miestä, joka päivittäin kävi hakemassa itselleen ravinnoksi ruuanjätteitä, joita ylellisestä pöydästä jäi yli.                  

Jumala oli nähnyt hyväksi sallia tuolle köyhälle miehelle sairauksia kärsittäväksi. Täynnä paiseita Lasarus makasi rikkaan miehen talon edessä. Koirat kävivät lievittämässä tuskia nuolemalla paiseita, mutta rikas mies ei huomannut ollenkaan Lasarusta kulkiessaan päivittäin hänen ohitseen. Oikeastaan Lasaruksen kaltaisia ei ollut rikkaalle miehelle olemassakaan.

Vertaus opettaa meitä näkemään asioita oikeassa valossa. Ihmisen valinnat ovat ratkaisevan tärkeitä. Jumalan silmissä ei ole rikkaita ja köyhiä ihmisiä, on vain syntisiä. Jeesuksen opetus korostaa, että jokainen on saava ansaitsemansa osan. Väärä asennoituminen aineelliseen johti rikkaan miehen vaivan paikkaan ja tuli esteeksi Aabrahamin helmaan pääsemiselle.                

Vaikka hän rukoileekin veljiensä puolesta, rukousten ei ole mahdollista, toteutua, sillä hän rukoileekin itsekkäästi, niin kuin oli elänytkin. Niin kuin hän oli elänyt maan päällä torjuen jumalallisen vaikutuksen, niin hän vieläkin on kykenemätön näkemään asioita muulta kuin omalta kannaltaan. Todellista katumusta hän ei vieläkään ymmärtänyt. Vieläkin hän yrittää järjestellä asioita omaksi ja omaistensa eduksi.                

Rikas mies oli rakastanut läheisiään, mutta vain heitä. Rakkautta Jumalaan ei ollut ilmennyt hänen elämässään. Niin ei myöskään rakkautta lähimmäisiin, sillä lähimmäisissämme me kohtaamme joka päivä Jumalan. Lasaruksen kaltaisissa Kristus pyytä meiltä apua nälissään, viluissaan, sairaana, lyötynä, ahdistettuna ja vankeudessa ja yksinäisyydessä. Minkä me teemme tai jätämme tekemättä, sen me teemme tai jätämme tekemättä Kristukselle, joka vaeltaa keskellämme edelleenkin, valepukuisena kuninkaana. Jos Jumalan rakkaus asuu meissä, me emme rikkaan miehen tavoin katso ohi, vaan teemme mitä Jumalan rakkaus vaatii meitä tekemään.                

Näemme, että Lasarus koki elämässään Jumalan armon. Kärsimystensä keskellä hän oli etsinyt Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Hän ei ollut vain ulkonaisesti köyhä, vaan mikä tärkeämpää, hän oli ollut hengellisestikin köyhä. Hän ei ollut vain ruumiillisesti nälissään ja janoissaan, vaan hän oli isonnut ja janonnut vanhurskautta, ja niin hänen sielunsa oli ravittu. Se oli saanut lepopaikan Aabrahamin helmassa. Köyhyydessäänkin Lasarus oli tehnyt sen, minkä rikas mies oli jättänyt tekemättä, hän oli pitänyt Jumalan aina kasvojensa edessä ja kunnioittanut häntä lähimmäisissään.

Tämä vertaus osoittaa meille selvästi haudantakaisen elämän todellisuuden. Tuo elämä on tietoinen tila, jossa sielu jatkaa elämäänsä niiden taipumusten ja pyrkimysten jatkona, joita se oli osoittanut maanpäällisessä elämässä. Se sielu, joka syntisyytensä tajuten itki omia syntejään ja rikkomuksiaan rukoillen anteeksiantoa itselleen ja muille, jatkaa sielläkin rukoilemista ja Jumalan yhteyteen pyrkimistään kirkastuen hetki hetkeltä Jumalan armosta kohti iankaikkista kirkkautta.

Ne sielut, jotka maan päällä vaelsivat Jumala-yhteydestä erossa, samalla rakastamatta lähimmäisiään, näkevät tuonelan vaivoissa erehdyksensä. Ehkä he haluavat muuttaa elämänsä ja korjata erehdyksensä katuen aikaisempaa elämäänsä. Mutta ei ole mahdollista muuttaa tuolta vaivan paikasta Aabrahamin helmaan. Isä Aabraham sanoo rikkaalle miehelle tämän pyytäessä Lasarusta lievittämään hänen tuskaansa edes vesipisaralla: “Meidän ja teidän välillemme on vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme”.               

Kristillisen uskomme mukaan sielu on kuolematon ja jatkaa elämää haudan takana, henkimaailmassa. On kysymys ns. persoonallisesta kuolemattomuudesta. Se tarkoittaa, että sielun kokemus siirtyy täältä katoavaisuudesta katoamattomuuteen, vaikka ruumis haudataan. Kirkkomme opetuksen mukaan, sielu jatkaa täydellistymistään kuolemanjälkeisessäkin elämässä. Siksi, kirkko rukoilee väsymättä ja kantaa uhria edesmenneiden puolesta pyhässä liturgiassa. Rakkaus ei tunne rajoja ja Jumalalle on mahdollista uudistaa myös niitä sieluja, jotka katuvat, jotka rikkaan miehen tavoin vaikeroivat vaivan paikassa. Kristuksen toisessa tulemuksessa tapahtuu lopullinen tuomio. Siihen asti henkimaailmassa sielulla on mahdollisuus katua ja puhdistua Jumalan armosta. Siksi kirkko kantaa esirukouksia lakkaamatta.

Tämä vertaus opettaa, että Jumalan lait ovat oikeat. Vaistomaisesti tajuamme, että niin täytyy olla, niin kuin tässä vertauksessa on. On olemassa Aabrahamin helma, paratiisi, taivas ja myös tuonela, vaivan paikka. Ymmärtäkäämme, että tämä kaikki koskee myös meitä.                  

Se ei ole vain kertomus Raamatusta. Se on todellisuutta. Synti erottaa meidät Jumalasta. Synti on se paha, jota vastaan meidän tulee taistella. Jumala on rakkaus. Hän on se hyvä, jota kohti meidän tulee pyrkiä.                

Jokainen silmänräpäys on ratkaiseva elämässämme. Joka hetki taivumme Jumalan puoleen tai hänestä poispäin. Näistä hetkistä koostuu elämämme täällä maan päällä. Niistä koostuu elämämme suunta, jota sielumme jatkaa kuoleman jälkeenkin. Onko se suunta valkeus vai pimeys?

Jokaisesta sanastamme, teostamme ja hetkestämme joudumme vastaamaan Jumalalle. Emme voi paeta vastuutamme niin kuin ei rikas mieskään voinut. Tämän pelottavan todellisuuden edessä tajuamme, että omine voiminemme olemme vain tomuhiukkasia Jumalan kaikkivaltiuden edessä. Tajuamme, että vain Jumalan rakkaudesta ja armosta voimme pelastua. Vain Hän voi avata silmämme näkemään ilman itsekkyyden silmälaseja rakkaudella, Lasaruksetkin elämässämme. Vain joka hetki turvautumalla Hänen apuunsa voimme välttyä rikkaan miehen kohtalolta.

Itsekkyys tuhoaa, nöyryys ja rakkaus rakentavat.

“Katsokoon kukin, mille perustukselle rakentaa”, Vapahtajamme sanoi.  ”Jokainen rakennus tulella koetellaan, kestääkö se.               

“Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme.         

Kristus on meidän turvamme ja kalliomme. Häneen juurtuneina me pysymme iankaikkisesti ja toteutamme Hänen tahtoansa eläessämme täällä maan päällä.,                

Tälle kalliolle rakentuu Kirkko, joka jatkaa Kristuksen työtä maan päällä täällä ajassa iankaikkisuutta varten. Me syntiset ja alhaiset saamme siinä “ilolla ammentaa pelastuksen lähteistä”, nauttia ”kuolemattomuuden lääkettä” pyhässä Ehtoollisessa, joka parantaa syntimme sairaudet.

“Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita”. Kirkon rukoukset yltävät tuonelaankin. Kuoleman ja syntisyytemme tajuamisen läpi loistaa Pääsiäinen, ylösnousemuksen valkeus ja ilo.                

”Katso, minä olen teidän kansaanne maailman loppuun asti”. Näin Kristus puhuu meille tänäkin päivänä.             

Lasarus ja rikas mies – kuka tahansa meistä – voi olla heidän kaltaisensa ja heidän tilanteessaan. Evankeliumi tänään tahtoo meidän löytävän peruskysymyksen: miten löytäisin sellaisen kristillisen elämän mallin, jossa en tuntisi koko ajan kuin olisi lainavaatteissa. Moni ehkä ei sitä ole löytänytkään. Vaikea siihen on antaa vastausta. Se on itse kunkin kohdallaan etsittävä ja löydettävä. 

Kristityn elämä on Kristuksen elämää uskovassa. Se ei ole tiettyjen asioiden tekemistä tai tekemättä jättämistä. “Ne jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja ovat kastetut, perivät paratiisin. Lasaruksen tavoin saatamme elää vaikeissa olissa nälkäisinä, häväistyinä, poljettuina tai puutteessa, mutta saatamme kokea myös samanlaisen siunauksen.

Meitä kehotetaan elämään Jumalalle otollista elämää Kirkon jäseninä muistaen sanat: “Mutta eivät kaikki kastetut pelastu, vaan ne, jotka elävät uskonmukaista elämää Kristuksen käskyjen mukaan”.  Aamen.