22. helluntainjälkeinen sunnuntai

Tsasounan suunnalta
WWW. TSASOUNA. NET

22. helluntainjälkeinen sunnuntai 

 

Mt. 9:20–22

Kun sanomme toiselle jotakin, toivomme, että hän ymmärtää tarkoituksemme. Puhe ja kieli ilmaisevat tunteemme ja tarpeemme lähimmäisillemme. On olemassa muunkinlainen kieli, joka todella välittää tunteemme ja rakkautemme erehtymättömästi ja voimakkaasti ja joka murtaa esteitä ihmisten väliltä. Tuo kieli on kosketuksen kieli.              

Tänään kuulemamme evankeliumin jakso kertoo meille erään UT: n merkityksellisimmistä tapahtumista. Kuulimme naisesta, joka parantui koskettamalla Jeesusta. Hän oli sairastanut 12 vuotta. Hän oli yrittänyt kaikkia parannuskeinoja, mutta mikään ei ollut auttanut, ei lääkärit eikä mikään muukaan keino. Verenvuorotauti oli tuohon aikaan parantumaton sairaus. Naisen oli vain kärsittävä. Häntä ei huolettanut vain vaiva ja kivut. Oikeastaan pahempaa oli se, että juutalaisten lain mukaan verenvuototautinen nainen oli saastainen.

Jokainen ihminen ja kaikki, mihin hän koski, saastui. Hänen kaltaisensa oli kokonaan erotettu yhteisestä jumalanpalveluksesta ja kanssakäymisestä toisten kanssa. Itse asiassa hän ei olisi saanut olla Jeesusta ympäröivässä väkijoukossa. Jos ihmiset sen olisivat tienneet, he olisivat kauhuissaan vetäytyneet pois hänen luotaan, etteivät olisi saastuneet. Tuo nainen pelkäsi niin paljon, että hän oli päättänyt salaa ja huomaamatta koskettaa Jeesusta takaa päin.

Epätoivoisena hän oli valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen ihmisten yhteyteen pois nöyryyttävästä tilastaan.                

Evankelista Markus kertoo naisen sanoneen itsekseen: “Jos vain saan koskettaa hänen viittansa lievettä, tulen terveeksi”. Ei hän katsonut olevansa arvollinen koskettamaan Jeesuksen päätä tai kättä, riittäisi kun saisi hipaista viitan tupsuja.                

Varmastikin naisen oli väkijoukon takia vaikeaa päästä lähelle Jeesusta, mutta lopulta se onnistui. Kuin sähköisku kävi hänen lävitseen ja samalla hetkellä verenvuoto tyrehtyi.

Silloin Jeesus kysyi:” Kuka minuun koski”?                

Pietari ajatteli, että tuo kysymys oli järjetön, sillä tungoksessa ihmiset tönivät toisiaan ja monetkin ihmiset saattoivat koskea Jeesukseen. Mutta Jeesus tunsi, että joku, jolla oli syvä ja luja usko ja epätoivoinen hätä oli koskenut Häneen. Tuon suuren joukon keskeltä Jeesus tunsi juuri tuon yksinäisen ihmisen hädän ja tarpeet. Sellainen on Jumalan rakkaus. Niin herkkä Hän on inhimilliselle hädälle ja uskon kosketukselle.

“Joku koski minuun”. Nuo sanat ovat mielle yhtä tärkeitä kuin tuolle naiselle. Nuo sanat ilmentävät meille sen, että kun uskossa ojentaudumme saamaan apua Herraltamme, Hän tuntee ja tietää sen. Tämä kertomus osoittaa, että Hän tuntee ja pitää huolta kaikkein pienimmästäkin. Mikään ei estä Häntä, ei väkijoukot, eikä koko maailmankaikkeus, tuntemasta uskossa ojentamamme käden kosketusta.

Tuo kaikki tapahtui 2000 vuotta sitten Palestiinassa. Tänäänkin Kristus on samalla tavalla keskellämme ja voimme koskettaa Häntä sydämemme kaipauksessa ja uskossa.

Kuinka voimme sen tehdä? Voimme koskettaa Häntä rukouksen kautta. Rukous on juuri Jeesuksen koskettamista, keskustelua Hänen kanssaan ja sen pyytämistä, että Hän tulisi elämäämme. Ei se ole yhtään vaikeampaa nyt kuin tuon naisen käden ojentaminen tuolloin.

Toisaalta, kun todella haluamme koskettaa Häntä ja luoda yhteyden Häneen, rukous ei saa olla tavanomaista tyhjien sanojen hokemista, vaan rukouksen on noustava sydämestä uskon tukemana. Väkijoukossa varmasti monikin kosketti Jeesusta, mutta vain yksi koki Hänen parantavan voimansa, tuo nainen, joka kosketti Häntä uskoen. Evankeliumi sanoo selvästi, että juuri usko synnytti yhteyden Jeesukseen: “Tyttäreni, sinun uskosi on sinut pelastanut, mene rauhaan”, Jeesus sanoi.

Kolmanneksi: Me kosketamme Jeesusta Raamatun ja Pyhän Ehtoollisen kautta. Kun luemme Hänen sanojaan Raamatusta, kuulemme Hänen puhuvan meille.

Kun kuuntelemme Hänen sanojaan, kosketamme Hänen viittansa liepeitä. Mutta kun osallistumme Pyhästä Ehtoollisesta, emme kosketa vain viitan liepeitä, vaan koko Kristusta. Hän tulee meihin tehdäkseen meidät asunnokseen: “Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn.’     

Ja vielä: Kristus koskettaa meitä ihmisten kautta. Hänen kosketuksensa voi tapahtua vaikkapa kirurgin parantavan veitsen kautta, sairaanhoitajan välityksellä, ystävän viisaassa neuvossa ja uskon rukouksessa.                

Jumalalla on tapana toimia ihmisten välityksellä. Apostoli Paavali sanoo: “Me olemme Jumalan työtovereita”.                

Varhaisen kirkon kristityt koskettivat Jeesusta ja Hänen Sanastaan saamalla voimalla he koskettivat maailmaa ja muuttivat sitä. He koskettivat siveettömyyttä ja se muuttui puhtaudeksi. He koskettivat heikkoja ja he tulivat vahvoiksi.                

On monia tapoja koskettaa ihmisiä tänä päivänä. Voimme tehdä sen sydämellämme. Voimme koskettaa heitä sanoillamme. Voimme tehdä sen katseellamme tai hymyllämme. Tai se voi tapahtua uskomme kautta, rukouksemme kautta, lohduttamalla, rakastamalla, toivomme välityksellä, nöyryydellämme ja palvelemisalttiutemme kautta. Koko kristillisyyden tarkoitus on saattaa ihmiset koskettamaan Jumalaa Kristuksessa. Lukemattomat ihmiset ovat niin tehneet ja saaneet uutta voimaa, joka on uudistanut ja muuttanut heidän elämänsä.                

Kohottautukaamme joka päivä väkijoukosta Häntä koskettamaan saadaksemme voimaa anteeksiantamiseen, kiusauksien voittamiseen, kohdataksemme pelkomme ja ahdistuksemme.           

Koskettakaamme Häntä, eikä Hän tule kysymään: ”Kuka minuun koski?”, sillä Hän kyllä tietää. Aamen.