8. helluntainjälkeinen sunnuntai

8. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt.  14: 14–22

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Aamen.

Tämän päivän evankeliumi kertoo meille kesäisestä tapahtumasta lähes kaksituhatta vuotta sitten. Kuuma päivä oli päättymässä ja tuhat painen ihmisjoukko väsynyt ja nälkäinen. Huomaamatta aika oli kulunut Vapahtajan opetusta kuunnellessa. Opetuslapset aikoivat käskeä ihmisiä kyliin ostamaan ruokaa itselleän, mutta Vapahtaja antoikin heille yllättävän kehotuksen: ”Antakaa te heille syödä.”‘ Ruokatavarat tarkastettiin. Viisi leipää ja kaksi kalaa löytyi. Niilläkö ruokittaisiin suuri kansanjoukko? Opetuslapset mahtoivat tuntea itsensä avuttomiksi. Mutta Jeesus käskee tuoda leivät ja kalat itselleän. Sitten hän katsoo ylös taivaaseen, siunaa leivät, murtaa ne ja antaa edelleen opetuslapsille kansalle jaettavaksi.

                

Tällä ihmeteollaan Jeesus viittaa Pyhään Ehtoolliseen. Siinäkin viidestä leivästä valmistetaan Ehtoollista varten tarvittavat aineet. Pyhän Hengen vaikutuksesta ne muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Pyhässä Ehtoollisessa me tulemme osallisiksi itse Kristuksesta joka nimittää itseään Elämän Leiväksi. Tämän ihmeteon välityksellä Kristus halusi myös opettaa, ettei meidän tarvitse huolehtia maallisista, tarpeista, ruoasta, juomasta ja muusta sellaisesta. Jumalan kaitselmus kyllä pitää huolen meistä. Monesti kuitenkin olemme niin kiinni maallisissa asioissamme, että unohdamme sen mikä on tärkeintä, sen, että Kristus on itse elämän leipä. Ilman Häntä emme voi mitään tehdä. Vain Hänen yhteydessään meidän sielumme ja ruumiimme elää ja pyyhitty tarkoitukseensa, ruumis puhdistuen Pyhän Hengen temppeliksi ja sielu kohti Jumalan kaltaisuutta ja iankaikkisuutta.

                

Jeesus sanoi lähettäessään apostolit julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, että opetuslapset, joita mekin olemme, tunnetaan Kristuksen seuraajiksi siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus. Sen tulisi olla meidänkin elämämme näkyvin piirre. Rakastakaa toinen toistanne, Vapahtaja kehottaa jäähyväispuheessaan. Tätä kehotusta voimme toteuttaa vain yhteydessä Häneen. Ilman tuota yhteyttä me kuivetumme kuin viikunapuun hedelmättömät oksat ja elämämme suuntautuu meissä vaikuttavan synnin ja himojen mukaan. Epistolassa kuulimme apostoli Paavalin kehotuksen aikansa kristityille, jotka hekin poikkesivat pois Kristuksen yhteydestä. Ylpeyden hengen valtaamina he alkoivat pitää toista apostolia parempana kuin toista. Seuraukset näkyivätkin pian: riitaa, puolueellisuutta, toisista erottautumista ja raukkuudettomuutta.

                

Eikö tämä ole tyypillistä meidänkin ajallemme? Kristillinen Kirkko, Kristuksen Ruumis maan päällä, on jakautunut kymmeniin tuhansiin kirkkokuntiin, lahkoihin tai ryhmittymiin, joista kukin väittää olevansa Kristuksen puolta. Kuitenkin niistä monet sulkevat pois toiset ryhmittymät ja väittävät olevansa ainoita todellisia kristittyjä. Monin erilaisin tunnuksin ja korostuksin erottaudutaan yhä kauemmaksi alkuperäisestä Kristuksen tarkoittamasta yhteydestä, jotta muka voisi olla parempi kristitty. Ymmärrämme hyvin, että tällainen toiminta johtuu useimmiten ylpeydestä. On väärin ymmärretty Kristuksen evankeliumin ydin. Vapahtaja on vapaehtoisesta rakkaudestaan antanut itsensä kuolemaan, noussut ylös kuolleista ja hankkinut meille iankaikkisen elämän, nostanut Aadamin pois synnin turmeluksesta. Siinä ei ole mitään meidän ansiotamme. Kaiken on tehnyt Kristus itse. Ilman häntä me emme voi mitään, ilman yhteyttä Häneen me kuivetumme kuin tuleen heitettävät oksat.

Yhteys Häneen meillä on Pyhässä Ehtoollisessa. Leivän ja Viinin välityksellä Kristus itse tulee meihin ja me liitymme Kristukseen. Hänen lupauksensa on, että tämän yhteyden kautta me kannamme hedelmää. Tämän yhteyden kautta Hän on myös luvannut täyttää kaikki anomuksemme, sillä Hän sanoi: “Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte ja minä annan sen teille”.

Kun meillä on varmuus, että Herra on kanssamme maailman loppuun saakka täyttäen kaikki tarpeemme, me vapaudumme maallisista huolista ja turhuuden perästä juoksemisesta. Niin meille jää aikaa Kristukselle ja Hän saa enemmän sijaa meissä. Rakkaus lisääntyy meissä Jumalan armosta ja näin me rakennamme Kristuksen Ruumista itsekin samalla rakentuen Pyhän Hengen temppeliksi, niin että kerran kaikki ja kaikessa on Kristus, joka on kaiken alku ja kaiken päämäärä.

Apostoli kehottaa meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi Kristukselle. Tällä hän tarkoittaa sitä, että me antaisimme itsemme kokonaan Kristuksen käytettäväksi. Olemmeko tehneet niin? Meidän tulee vähetä ja Kristuksen kasvaa meissä, apostoli jatkaa.

Tämä on mahdollista vain siten, että Kristus saa meissä enemmän sijaa. Niin tapahtuu kun käymme Ehtoollisella, harrastamme rukousta ja anomista ja Jumalan muistamista.

Osallistuessamme elämän leivästä, Kristuksesta, tapahtuu ihme, niin kuin evankeliumin kansanjoukolle. Kaikki tulivat ravituiksi ja vielä jäi ylikin. Osallistuessamme Kristuksesta, joka on rakkaus, me voimme osoittaa rakkautta lähimmäisillemme. Niin me olemme Kristuksen opetuslapsia ja täytämme Kristuksen käskyn, niin kuin Hän sanoi: “Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toinen toistanne, niin kuin minä olen teitä rakastanut.”

Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken. Aamen.