8. helluntain jälkeinen sunnuntai
Tsasounan suunnalta | |
www. TSASOUNA. NET |
8. helluntain jälkeinen sunnuntai
1. Kor. 1: 10–18
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Tänään kuulemassamme epistolassa meidät viedään ensimmäisten kristittyjen päiviin Korintin seurakunnassa. Itse pyhä Paavali oli perustanut seurakunnan lähetysmatkojensa aikana. Se oli samanlainen kuin meidänkin seurakuntamme täällä pohjoisessa siinä, että sen tehtävänä oli julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja pelastusta, jonka Pyhän Hengen laskeutuminen oli tehnyt mahdolliseksi.
Mutta tuolla seurakunnalla, niin kuin kaikilla seurakunnilla, oli omat haasteensa ja vaikeutensa. Ensiksikin koska Korintti oli eteläisen Kreikan hallinnon keskuspaikka Rooman keisarikunnan alueella roomalaisten toteuttaessa armottomia vainoja kristittyjä kohtaan, niin kuin tiedämme heidän tehneen kautta aikojen, ja tuo seurakunta tunsi olevansa ikään kuin leijonan suupala. Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa on täytynyt olla Kristuksesta todistaminen, tietäen että, kun seuraava vaino herää, oma pää saattoi joutua mestauspölkylle.
Mutta rauhaisina aikoinakin kristityille oli haastavaa elää kaupungissa, joka tunnettiin loisteliaasta hyvinvoinnistaan, mutta myös moraalittomuudestaan. Korintin ihmiset olivat tunnettuja paheistaan ja synnillisistä tavoistaan pyrkiessään saavuttamaan rikkautta ja valtaa.
Niinpä ymmärrämmekin, että Korintin ihmisillä oli joitakin haasteita edessään sekä hallinnon että yhteiskunnan taholta. Kuitenkaan pyhä Paavali ei mainitse niistä yhtäkään, kun hän puhuu kristityille tämän päivän epistolassa. Pikemminkin hän puhuu heille vieläkin tärkeämmästä asiasta – hän puhuu heille yksimielisinä pysymisestä silloin kuin kiusaus hajanaisuuteen oli uhkaamassa.
Aivan ensimmäisen korinttilaiskirjeensä ensimmäisessä kappaleessa apostolia Paavali kirjoittaa: ” Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä” (1.Kor. 1:10).
Sitten hän jatkaa sanomalla tietävänsä, että heidän seurakunnassaan on hajaannusta, että heidän keskuudessaan on kuppikuntia – joidenkin sanoessa olevansa Apolloksen ja toisten taas Keefaksen tai Paavalin puolella, tai sellaisiakin, jotka sanovat olevansa Kristuksen puolella, toiset taas eivät. Ja tämän sisäisen nurkkakuntaisuuden hän ottaa heti esille ja pitää sitä vaarallisempana ja tuhoisampana kuin mitään, mitä roomalaiset voisivat saada aikaan vainoillaan, tai kaupungin asukkaat syntisellä vaikutuksellaan.
Apostoli Paavali kysyy korinttilaisilta: ” Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu? Miksi joukossanne on hajaannusta? Ettekö tiedä, että Kristus ei ole jaettu, vaan te kaikki olette Hänen Ruumiinsa jäseniä, ja että meillä on yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste? Ja sitten Paavali jatkaa sanoen olevansa kiitollinen, ettei ole kastanut korinttilaisista ketään muita kuin Crispuksen ja Gaiuksen, ja Stefanaan perhekunnan, joten kukaan ei voi sanoa, että heidät on kastettu hänen nimeensä, vaan yksinomaan Kristukseen. Ymmärrämme, että tämä nurkkakuntaisuus asia oli Paavalille äärimmäisen tärkeä, ja hän yritti rohkaista korinttilaisia lisäämään ja vakiinnuttamaan lähetystyötään kaupungissa. Kuitenkaan ei pidä ajatella, että tämä asia jakoi Korintin kirkkoa, koska niin ei tapahtunut. Apostoli Paavali usein puhui Kirkon tarpeesta vapautua ”puoluehengestä”, eikä hän sillä tarkoittanut, että pitäisi huvitella ja pitää hauskaa, vaan hän tarkoitti ilmapiiriä ja henkeä, joka johti ihmisiä muodostamaan puolueita ja ryhmiä, pieniä klikkejä ja kuppikuntia Kristuksen Kirkon keskuuteen.
Tällainen nurkkakuntaisuuden kiusaus, kiusaus ”puoluehenkeen”, on aina edessämme. Se on aina edessämme, koska sielunvihollinen tietää, että ainoa tapa, jolla hän voi voittaa meidät, on erottaa meidät Kristuksesta ja toisistamme, kylvää epäsopua uskovien yhteisöön.
Ei ole salaisuus, ja paholainenkin tietää sen, että Herra ei kutsunut meitä yhdistymään ainoastaan Itseensä Kirkkonsa kautta, vaan myös toisiimme veljellisellä ja itsensä uhraavaisella rakkaudella. Tämän vuoksi Kristus ylimmäispapillisessa rukouksessaan pyytää Isältä, että ”he kaikki olisivat yhtä”. Ja tämän vuoksi Hän uhrasi itsensä ristillä, jotta Hän ristille korotettuna voisi vetää kaikki ihmiset luokseen.
Korintissa oli kiusauksena liittyä seurakunnassa erilaisten johtajien kimppaan, tai mennä erilaisiin ryhmiin, sekoittua tiettyihin piireihin. Kuitenkaan tämä kiusaus ei kyennyt heikentämään seurakunnan kasvua ja vakautta, koska Paavali toi asian esille ja pystyi ratkaisemaan asian. Ottamalla asian esille ja käsittelemällä sitä, eikä erottamalla ihmisiä seurakunnasta, vaan rohkaisemalla kaikkia jäseniä, jokaista yhteisössä, ei vain noita kuppikuntalaisia, olemaan yksimielisiä ja harkitsemaan samalla tavalla, ja kantamaan samaa Kristuksen ristiä.
Ymmärrämme, että Paavali tiesi todellisen yksimielisyyden ja ykseyden muodostuvan vain ristin ja itsensäkieltämisen kautta. Hän tiesi, että oli kyettävä kuolettamaan itsensä ja elämään kukin omalla tavallaan Kristuksen ja Hänen Kirkkonsa elämää. Hän tiesi, että tarvittiin omista yksilöllisistä päämääristä ja haluista luopumista, ennen kuin voi saavuttaa Kristuksen mielen ja halukkuuden tehdä yksinomaan Hänen tahtonsa. Hän tiesi, että kristittyinä voimme saavuttaa yhteyden Jumalaan ja toisiimme vain Kristuksen kautta. Mitä enemmän olemme yhteydessä Kristukseen, sitä enemmän yhdistymme toisiimme. Ja mitä enemmän olemme aidosti yhteydessä toisiimme, sitä enemmän olemme yhdistyneet Kristukseen. Aamen.