2. HELLUNTAINJÄLKEINEN SUNNUNTAI

 

2. HELLUNTAINJÄLKEINEN SUNNUNTAI

Mt. 4:18-2

Tänään, toisen helluntain jälkeisen sunnuntain        evankeliumin vertauksessa tapaamme Vapahtajamme Genesaretin järven rannalla. Kaunis Galilea oli se alue, jossa Jeesus mieluiten vaelsi. Pian toimintansa aloittamisen jälkeen Hän siirtyi Kapernaumiin, sen jälkeen kun Hänen kotikaupunkinsa asukkaat olivat yrittäneet surmata Hänet syöksemällä alas jyrkänteeltä. Kapernaum sijaitsee Genesaretin järven rannalla. Siellä tapaamme Hänet kutsumassa miehiä, yksinkertaisia kalastajia, apostoliseen palvelukseen. Merkillepantavaa on, ettei Jeesus käynyt pitkiä keskusteluja kutsuttaviensa kanssa. Yksinkertaisesti Hän sanoi kahdelle mainitulle, Pietarille ja Andreaalle, sekä kahdelle muulle: ”Lähtekää minun mukaani”!

Yksinkertainen ja selkeä oli myös vastaus. Kummassakin tapauksessa evankeliumi kertoo, että kutsutut jättivät aikaisemman sekä sen hetkisen ja noudattivat kutsua.                 Voimme tulkita evankeliumin opetuksen vain yhdellä tavalla. Kun Kristus kutsui, niin kutsutut kyselemättä ja epäröimättä tottelivat ja alkoivat seurata Jeesusta, joka vaelsi saarnaten ja opettaen.

Tuo kaikki tapahtui kauan sitten, mutta tiedämme, ettei evankeliumi puhu vain siitä, mikä on ollut ja tapahtunut.     

Evankeliumin sana on sama kaikkina aikoina. Jeesuksen sana on sama tänäkin päivänä tämänkin päivän kristityille ja Kirkon jäsenille. Mikä on meidän vastauksemme ja suhtautumisemme Hänen kutsuunsa?                

Kaikkina aikoina Hän kutsuu apostoliseen palvelukseen. Niin meidänkin aikanamme. Alammeko tiedustella työn etuja ja ehtoja, pohdimmeko, kannattako ottaa kutsu vastaan? Onko meillä kenties omia vaatimuksia?

Näitä asioita on tarpeen vakavasti miettiä, niidenkin, jotka ovat ottaneet kutsun vastaan. Tehtävä on pyhä. Se on palvelutehtävä, jossa tarvitaan kuuliaisuutta ja valmiutta palveluun koko elämän ajan Kristuksen Kirkossa, ei vain kutsua vastaan otettaessa.

Evankeliumi asettaa apostolit esikuviksi kuuliaisuudessa. Me olemme heihin verrattuna heikkoja ja vajavaisia. Kristuksen seuraamisen kutsu ei rajoitu vain palvelemiseen kutsutuille, vaan evankeliumin kertomus tahtoo opettaa totuutta ja viisautta kaikille. Kristuksen kutsun jokainen kohtaa hyvin monella tavalla ja monenlaisissa yhteyksissä. Kristuksen seuraaminen on Hänen opetustensa noudattamista ja Jumalan tahdon mukaista elämää, rakkauden, totuuden ja pyhyyden tekoja.

Aina uudelleen kuulemme tuon kutsun eläessämme Kirkon yhteydessä, rukoillessamme Kirkon rukouksia ja ottaessamme vastaan Hänen sanansa Kirkon opetuksessa ja julistuksessa.

Tuon sanan saadessa tilaa elämässämme ja vahvistuessamme Kirkon sakramenttien kautta, herkistymme hengellisessä ymmärryksessämme havaitsemaan Kristuksen kutsun- kaikissa elämänyhteyksissä, Kirkossa, seurakunnassa, koko yhteiskunnassa, ihmisten parissa ja lähimmäistemme keskuudessa.          

Tänä päivänä meitä tahdotaan muistuttaa siitä, että Kirkko on Kristuksen työn jatkaja maan päällä. Hän kutsui apostolit, joiden kuuliaisuuden kautta. Evankeliumin valo lyhyessä ajassa levisi yli koko maailman. Apostolit eivät olleet vain Kristuksen seuraajia, vaan heidät oli lähetetty maailmaan todistamaan, että uusi todellisuus, ylösnousemuksen todellisuus oli tullut maailmaan. Pyhä Henki ohjasi ja vahvisti heitä tehtävässä, joka inhimillisesti ajatellen tuntui mahdottomalta.               

Mutta noiden “pienten alkujen päivän” tulos ihmetyttää vieläkin niitä. jotka luottavat omaan voimaansa, omiin ajatuksiinsa ja omaan harkintaansa. Jumalalle on kaikki mahdollista.                                

Apostolit eivät toimineet sen ajan maailman ja sen ajan ihmisten hengen mukaan. He tiesivät, että tuo kutsu ei tullut tästä maailmasta. Hengen kirkastamin silmin he näkivät Jumalan valtakunnan todellisuuden ja tuo Henki antoi heille voiman todistaa omalla elämällään. Tiedämme, että se hinta, jonka he joutuivat maksamaan, oli heidän oma elämänsä

Kristuksen kutsu on vakava asia. Tuon kutsun olemme ottaneet vastaan kasteessa. Olemmeko hyväksyneet sen elämässämme, liittyen uskossa Kristuksen seuraajiin? Olemmeko kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, jotta ylösnousemuksen voima voisi uudistaa meitä ja maailmaa. Tätä asiaa joudumme itse kukin omassa elämässämme pohtimaan.

Kirkon alkuvuosisatojen historia on kumoamaton todiste Kristuksen rakkaudesta ja uudistavasta voimasta. Pienestä sinapinsiemenestä kasvoi suuri puu, joka ulottuu taivaaseen. Taivaaseen ulottuvaksi on tarkoitettu kasvamaan myös sydämiimme kylvetty taivasten valtakunnan siemen. Kirkon tie, niin kuin Kristuksen itsensäkin tie, aivan samoin kuin kirkon yksityisten jäsenten tie on aina vehnänjyvän tie. Ellei se kuole, se ei tuota hedelmää. Oman tahtomme kuolettamiseen Herramme kutsuu meitä.

Ilman Kristusta emme voi mitään. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä, vahvistaa ja uudistaa meitä.

Pyhässä sakramentissa. johon kohta osallistumme, me olemme yhtä Hänen kanssaan. Ottaessamme vastaan Jumalan pelossa ja rakkaudessa Hänen kutsunsa, tulemme voimallisiksi lähtemään ympäröivään maailmaan ja todistamaan, että Kristuksen ylösnousemus on todellisuutta tänäkin päivänä, ja että Pyhä henki toimii Kirkossa ja sen jäsenten kautta kasvattaen ja vahvistaen sitä sinapinsiementä taivaaseen ulottuvaksi.

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Amen.