Nöyryydestä ja nöyrämielisyydestä
Evagrios
Koeta olla aina ja kaikessa mahdollisimman nöyrä ja urhoollinen. Silloin ei pahojen henkien pilkka satu sieluusi eikä ”vitsaus lähesty majaasi, sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua”. (Ps.91:11). Nämä enkelit tekevät näkymättömästi tyhjäksi kaikki vihollisen teot. (Munkki Evagrios: Rukouksesta, Filokalia I, s. 104. 96)
Markus Askeetti
Sävyisä on viisaitakin viisaampi ja sydämeltään nöyrä on vahvoista vahvin. Kumpikin nimittäin kantaa Kristuksen iestä ymmärtäväisesti. (Pyhittäjä Markus Askeetti: Niille, jotka arvelevat… Filokalia I, s. 193. 107)
Hesykhios
Alkakaamme siis työ. Kun sitten sen myötä edistymme saamme havaita, että luottamus Jumalaan, luja usko, sisäinen tieto, vapautuminen kiusauksista, armolahjat, sydämen harras synnintunnustus ja lakkaamaton kyynelvirta suodaan uskoville rukouksen kautta. Rukouksesta seuraa lisäksi kärsivällisyys murheissa, vilpitön anteeksianto lähimmäiselle, hengellisen lain tunteminen, Jumalan oikeudenmukaisuuden havaitseminen, Pyhän Hengen laskeutuminen, hengellisten aarteiden saaminen ja kaikki, mitä Jumala on luvannut uskoville sekä tässä että tulevassa ajassa. Sanalla sanoen sielu ei voi kehittyä Jumalan kuvaksi, jollei ihminen Jumalan armosta ja oman uskonsa avulla varjele sisintään suuressa nöyryydessä rukoukseen keskittyen. (Pyhä Hesykhios:Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 243. 61)
Jumala rakastaa nöyryyttä, joka korottaa ihmisen sekä hajottaa miltei kaiken meissä olevan pahan ja sen mitä Jumala vihaa. Näin suurenmoinen omaisuus ei tietenkään ole saatavissa ilman suurta vaivannäköä. Löydät helposti ihmisen, jolla on useitakin hyveitä jossain määrin, mutta kun etsit hänestä nöyryyden tuoksua, tuskin löydät sitä. sen tähden nöyryyden hankkimiseen tarvitaankin paljon uutteruutta. Raamattu nimittää paholaista saastaiseksi, koska se jo alusta alkaen hylkäsi nöyryyden ja rakasti ylpeyttä. Sen tähden se kaikissa Raamatun kirjoituksissa tunnetaankin nimellä »saastainen henki». Sillä mitä ruumiillista saastaisuutta pystyisi aikaansaamaan se, joka on kokonaan ruumiiton ja painoton ja vailla kaikkia jäseniä, jotta sitä sen tähden kutsuttaisiin saastaiseksi? On ilmeistä, että sitä kutsutaan saastaiseksi ja että se muuttui puhtaasta ja valoisasta enkelistä epäpyhäksi juuri ylpeyden tähden: »Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus.» (Sanal.16: 5) Raamattu sanoo: »Ensimmäinen synti on ylpeys.» (Siir.10: 13)Ylpeä faraokin sanoi: »Minä en tunne Jumalaasi enkä päästä Israelia.» (2Moos.5:2) (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 244. 63)
On monia mielen toimintoja, joiden kautta pystymme hankkimaan nöyryyden hyvän lahjan, jos vain emme ole välinpitämättömiä pelastuksestamme. Sellaisia ovat sanoin, teoin ja ajatuksin tekemiemme syntien muistaminen ja monet muut nöyryyden saavuttamista auttavat tutkiskelut. Todellista nöyryyttä saa aikaan sekin, että ihminen jatkuvasti miettii mielessään lähimmäisensä saavutuksia ja korostaa hänen luontaisia hyviä puoliaan sekä vertaa omiaan niihin. Nähdessään näin oman mitättömyytensä ja puutteellisuutensa veljien täydellisyyteen verrattuna ihminen alkaa pitää itseään tomuna ja tuhkana, ei ihmisenä, (vrt. Ps.22:7) vaan pikemminkin rakkikoirana, joka on kaikessa puutteellinen ja alhaisempi kuin kaikki maan päällä elävät ihmiset. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 244. 64)
Kuten tähteä ympäröi valo, samoin Jumalaa kunnioittavaa ja pelkäävää ympäröi vaatimattomuus ja nöyryys. Mikään ei näet ole selvempi Kristuksen opetuslasten tuntomerkki kuin nöyrä mielenlaatu ja vaatimaton olemus. Tätä julistavat meille kaikki neljä evankeliumia. Sillä joka ei elä tällä tavoin, siis nöyrästi, ei ole osaa Häneen, joka nöyrrytti itsensä aina ristiin ja kuolemaan asti (Fil. 2: 8) ja joka on pyhien evankeliumien voimallinen lainlaatija. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 248. 83)
»Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen», sanoo profeetta. (Jes.55:1) Te, jotka janoatte Jumalaa, tulkaa puhtain mielin. Mutta sen joka tällä tavoin puhtaana liitää korkealle, on katsottava myös oman alhaisuutensa maahan, sillä ei kukaan ole nöyrää korkeampi. Kuten silloin kun ei ole valoa, kaikki on hämärää ja pimeää, niin myös nöyryyden puuttuessa kaikki pyrkimyksemme Jumalaa kohti ovat turhia ja epämääräisiä. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 248. 84)
Herra on sanonut: ”Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, ylennetään, mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan. ” (Mt.18: 4; 23:12) »Oppikaa minusta», Hän sanoo. Huomasitko, että opittava asia on nöyryys? Sillä Hänen käskynsä on iankaikkinen elämä.(Joh.12: 50) Mutta käsky on taaskin nöyryys. Joka ei ole nöyrä, se on langennut elämän ulkopuolelle ja on kaiketi kuoleman vallassa. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä, Filokalia I, s. 274. 191)
Diadokhos Fotikealainen
Nöyryys on hyvien tekojensa täydellistä unohtamista. (Autuas Diadokhos, Fotikean piispa: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 279. 6)
Tunnen miehen, joka murehtii ettei rakasta Jumalaa niin kuin tahtoisi, vaikka rakastaa häntä niin paljon, että haluaa aina palavasti toimia Jumalan kunniaksi, mutta niin ettei häntä itseään ollenkaan huomattaisi. Tämä mies ei mieti, mikä hän on, eikä tunne mielihyvää kun häntä kiitetään. Suuressa pyrkimyksessään nöyryyteen hän ei kerskaile pappeudellaan vaan palvelee Jumalaa niin kuin papeille on säädetty. Hän unohtaa kokonaan oman arvonsa sen suuren rakkauden tähden, jota hän tuntee Jumalaa kohtaan. Kaikkinaiset asemansa suomat ylpeyden aiheet hän hukuttaa nöyryyden hengessä Jumalaan kohdistuvan rakkautensa syvyyksiin. Niinpä hän suuressa pyrkimyksessään nöyryyteen tuntee olevansa kuin kelvoton orja ja vieras kaikelle sille kunnialle, mikä hänelle hänen asemansa tähden kuuluu. Näin tulee meidänkin tehdä ja välttää kaikkea arvonantoa ja kunniaa ylenpalttisesta rakkaudesta Herraan, joka on meitä niin suuresti rakastanut. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 282. 13)
Vahaan, jota ei ole kunnolla lämmitetty tai pehmitetty, ei voi lyödä sinettiä. Samoin ei ihminenkään, ellei häntä ole koeteltu vaivoissa ja heikkouksissa, voi vastaanottaa Jumalan pyhyyden sinettiä. Siksi Herra sanoo apostoli Paavalille: »Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.» (2Kor.12:9) Ja apostoli itse kerskaa sanoen: »Sen tähden minä mieluummin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.» (2Kor.12:9) Sananlaskuissakin sanotaan: »Jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee. » (Sananl.3:12)
»Heikkoudella» apostoli tarkoittaa ristin vihollisten kiivaita hyökkäyksiä, joita hän ja muut sen ajan pyhät saivat kokea, etteivät he, kuten hän itse sanoo, ylpeilisi niin erinomaisten ilmestysten tähden. (2 Kor.12:7) Nöyryytykset saivat heidät pysymään entistäkin vakaammin täydellisyydessä ja jatkuvat häväistykset auttoivat heitä varjelemaan jumalallista lahjaa kaikessa pyhyydessä. Meidän heikkoutemme taas ovat pahoja ajatuksia ja ruumiillisia sairauksia. Apostolien aikaan syntiä vastaan taistelevat pyhät joutuivat kokemaan kuolettavia kidutuksia ja monia muita ruumiillisia kärsimyksiä, ja siksi he kohosivat kirkkaasti niiden himojen yläpuolelle, jotka synnin kautta olivat tulleet ihmisluontoon. Kun nyt Herran armosta vainot ovat lakanneet, kilvoitustien kulkijoita on tuon tuostakin koeteltava ruumiin sairauksin, heidän sielujaan taas koettelevat pahat ajatukset. Näin on erityisesti niiden laita, joissa jumalallinen tieto jo selvästi toimii. Heitä koetellaan, että he olisivat vapaat kaikesta turhamaisuudesta ja korskeista ajatuksista ja voisivat, kuten jo sanoin, suuren nöyryytensä tähden saada sydämeensä jumalallisen kauneuden sinetin. Pyhä psalminkirjoittaja sanoo: »Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.» (Ps.4:7) Alistukaamme siis kiitollisina Herran tahtoon. Silloin sekä moninaiset sairaudet että taistelu saatanallisia ajatuksia vastaan luetaan meille marttyyriuden veroiseksi. Paholainen kehotti aikoinaan laittomien hallitsijoiden suulla pyhiä marttyyrejä kieltämään Kristuksen ja tavoittelemaan tämän maailman kunniaa. Se sama kiusanhenki toistelee nyt itse omassa persoonassaan noita kehotuksiaan Jumalan palvelijoille. Silloin ennen se käyttäen välikappaleinaan ihmisiä, jotka ajoivat sen saatanallisia aikeita, kidutti ruumiillisesti pyhiä ja häpäisi hirveästi hengellisiä opettajia. Se sama kiusaaja käy nyt hurskaiden uskovien kimppuun erilaisin kärsimyksin sekä monin häväistyksin ja nöyryytyksin, erityisesti silloin kun he Herran kunniaksi vakaasti auttavat köyhiä ja sorrettuja. Kilvoitelkaamme siis horjumatta ja kärsivällisesti sisäinen marttyyrikilvoituksemme Jumalan edessä. Onhan sanottu: »Hartaasti minä odotin Herraa ja hän kumartui minun puoleeni.» (Ps 40:2)(Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 327 – 328. 94)
Nöyryys on työn ja tuskan takana. Mitä suurempi nöyryys, sitä enemmän tarvitaan kilvoitusta sen saavuttamiseksi. Hengellisestä tiedosta osallisille on kaksi tietä nöyryyteen. Kun kilvoittelija on hengellisen kokemuksen polulla puolimatkan paikkeilla, hänen itsevarmuutensa murtavat joko ruumiilliset sairaudet tai ihmiset, jotka syyttä vihaavat vanhurskauden tavoittelijoita, tai pahat ajatukset. Mutta kun mieli täysin tietoisesti tuntee Jumalan armon valon, silloin sielu on luonnostaan nöyrä. Täpötäynnä jumalallista hyvyyttä sielu ei enää voi olla kunnianhimoinen eikä pöyhkeillä omahyväisesti. Sillä vaikka se lakkaamatta toteuttaisikin Jumalan käskyjä, se silloinkin pitää itseään muita vähäisempänä, koska se on oppinut Herralta lempeää kärsivällisyyttä.
Ensiksi mainitulle nöyryyden lajille on ominaista murhe ja masennus; luontaiseen nöyryyteen taas kuuluu ilo ja kaino kunnioitus. Sen vuoksi, kuten jo totesin, edellinen odottaa kilvoittelutien keskivaiheilla kulkevia, jälkimmäinen taas suodaan niille jotka lähestyvät jo maalia, so. täydellisyyttä. Tästä johtuu, että edellisen saa usein horjumaan maallinen hyvinvointi. Jälkimmäinen taas ei järky, vaikka sille tarjottaisiin kaikki maan ääret, sillä synnin turmiolliset nuolet kilpistyvät siitä. Se on puhtaasti hengellistä eikä välitä rahtuakaan ajallisesta kunniasta. Tähän jälkimmäiseen, luontaiseen nöyryyteen, ei ole oikotietä: kaikkien on kuljettava ensimmäisen nöyryyden asteen kautta. Sillä ellei armo ensin tuossa nöyryyden esiasteessa lannista luontoamme ja kasvattaen koettele meitä himojen hyökkäyksillä, emme pysty ottamaan vastaan luontaisen nöyryyden rikkauksia. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 328 – 329. 95)
Teodoros Edessalainen
Herra asuu nöyrien sieluissa; ylpeiden sydämen täyttävät häpeälliset himot. Mikään ei näet ruoki himoja niin kuin korskeat ajatukset, eikä mikään hävitä sielun rikkaruohoja yhtä tehokkaasti kuin autuaallinen nöyryys. Sen tähden nöyryyttä syystä kutsutaan himojen surmaksi. (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 19. 27)
Älä luota siihen, että olet vuosikausia elänyt munkkina. Älä liioin lankea itsetyytyväisyyteen kerskailemalla, että olet kärsivällisesti pysynyt erämaassa ja ankarasti kilvoitellut. Muista aina Herran sana, että olet »ansioton palvelija» etkä ole vielä edes täyttänyt käskyjä. (Lk1710) Todellakin, niin kauan kuin elämme tätä elämää, emme vielä ole palanneet kotiin maanpaosta, vaan istumme edelleen Baabelin virtain vierillä, me raadamme Egyptin tiiliruukeissa emmekä ole vielä nähneet luvattua maata. Emme ole vielä »panneet pois vanhaa ihmistä, joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten», (Ef.4:22) emmekä ole pukeutuneet »taivaalliseen kuvaan», vaan kannamme itsessämme yhä »maallisen kuvaa» (kts.1Kor.15:49). Emme siis voi kerskata, vaan meidän tulee kyyneleitä vuodattaen rukoilla Häntä, joka voi pelastaa meidät pahuuden, tuon faaraoista julmimman, katkerasta orjuudesta ja johtaa meidät pois hänen kauheasta hirmuvallastaan ihanaan luvattuun maahan. Siellä saamme levätä Jumalan pyhässä asunnossa ja seistä Korkeimman oikealla puolella. Näitä ymmärryksen ylittäviä hyvyyksiä emme suinkaan saavuta tekojemme tähden – kuinka hurskaiksi niitä kuvittelemmekaan – vaan saamme ne Jumalan äärettömän laupeuden turvin. Sen tähden vuodattakaamme kyyneliä päivin ja öin niin kuin on kirjoitettu: »Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yo minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni.» (Ps.6:7) Sillä »jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat» (Ps.126:5) (Pyhä Teodoros, Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II, s. 34 – 35. 78)
Maksimos Tunnustaja
Herraa pelkäävän pysyvä seuralainen on nöyryys. Siitä kumpuavat ajatukset herättävät hänessä rakkauden ja kiitollisuuden Jumalaa kohtaan. Hän muistelee aikaisempaa maailmallista vaellustaan, moninaisia rikkomuksiaan sekä kiusauksia, jotka häntä ovat kohdanneet aina nuoruudesta asti. Kun hän sitten muistelee sitä, kuinka Herra on pelastanut hänet niistä kaikista ja johdattanut hänet himojen vallasta Jumalan tahdon mukaiseen elämään, hän alkaa jumalanpelon lisäksi tuntea myös rakkautta ja syvän nöyryyden vallassa kiittää Hyväntekijäämme ja elämämme Ohjaajaa. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 66.48)
Herra sanoo: ”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” (Mt. 11: 29) Sydämen hiljaisuus varjelee sielun kiihottumiselta, nöyryys taas pitää mielen vapaana pöyhkeydestä ja turhamaisuudesta. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 72. 80)
Älä vertaile itseäsi heikompiin veljiisi, vaan pyri ennemmin täyttämään rakkauden käskyä. Sillä kun vertaat itseäsi heikompiin, lankeat omahyväisyyden kuiluun, mutta kun taivutat itseäsi rakkauden käskyyn, kohoat nöyryyden korkeuksiin. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 102.14)
Tieto ilman Jumalan pelon suitsia ja käytännön hyvettä tekee pöyhkeäksi. Tiedon pöyhistämä alkaa esittää omanaan sellaista mikä on annettu hänelle lainaksi, kerjäten itselleen kiitosta. Sen sijaan teot, jotka enenevät rinnan Jumalan rakastamisen kanssa, saavat kilvoittelijan keskittymään käytännön tietoon ja synnyttävät nöyryyttä. Sillä kun kilvoittelija havaitsee korkeamman tiedon ylittävän voimansa, hän oppii tuntemaan rajoituksensa. (V:48) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II, s. 198. 185)
Abba Filemon
Paljon muutakin kertoi veli, joka asui abba Filemonin kanssa. Ihmeteltävä oli myös vanhuksen nöyryys, kuten seuraava näyte osoittaa: Vaikka abba Filemon oli nuhteettomuudellaan saavuttanut pappeuden arvon jo kauan sitten ja vaikka hän tiedoiltaan oli kohonnut taivaallisten tasolle, hän vältti papillisia toimituksia jopa niin, että pitkän kilvoittelunsa aikana hän tuskin koskaan lähestyi pyhää alttaripöytää. Vaikka hän vietti ankaraa kilvoituselämää, hän ei koskaan osallistunut pyhään Ehtoolliseen, jos oli sitä ennen keskustellut jonkun kanssa. Näin silloinkin kun hän ei ollut puhunut mitään maallista vaan ainoastaan auttanut niitä, jotka olivat kääntyneet hänen puoleensa. Kun hän aikoi osallistua pyhiin salaisuuksiin, hän anoi sitä ennen uupumatta Jumalalta armoa rukoillen ja veisaten psalmeja ja ylistysvirsiä. Kun hän sitten jumalanpalveluksen aikana kuuli papin lausuvan »pyhät pyhille», hänet valtasi pelko ja vavistus. Hänellä oli tapana sanoa, että koko kirkko tuli silloin täyteen pyhiä enkeleitä ja itse taivaallisten voimien Kuningas toimitti näkymättömästi uhrin ja muuttui meidän sydämissämme ruumiiksi ja vereksi. Sen tähden hän opettikin, että meidän tulee uskaltautua Kristuksen puhtaitten salaisuuksien osallisuuteen puhtaina ja siveinä ilman vähäisintäkään epäilystä, ikään kuin olisimme irti ruumiistamme. Tällä tavoin pääsemme osallisiksi pyhien salaisuuksien suomasta valaistumisesta. Monet pyhistä isistä ovat nähneet enkeleiden vartioivan pyhiä salaisuuksia, siksi he ovatkin pysyneet vaiti eivätkä ole keskustelleet kenenkään kanssa. (Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus… Filokalia II, s. 267. 20)
Teognostos
Pidä itseäsi tieten tahtoen muurahaisena tai maan matosena, että sinusta todella tulisi Jumalan mielen mukainen ihminen. Ellet ahkeroi edellistä, ei jälkimmäisestäkään tule mitään. Mitä alemmaksi astut, sitä ylemmäksi nouset. Kun psalmirunoilijan tavoin tunnustat oman mitättömyytesi Herran edessä (Ps.39:6), silloin huomaamattasi kasvat pienestä suureksi. Ja kun ajattelet, ettei sinussa ole mitään hyvää etkä tiedä mitään, silloin sinulla on runsain määrin sekä hyveitä että jumalallista tietoa. (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta… Filokalia II, s. 269. 3)
Tunnista armon valaisemalla ymmärrykselläsi vihollisen juonet, lankea itkien Jumalan eteen, tunnusta Hänelle heikkoutesi äläkä pidä itseäsi minkään arvoisena, vaikka tuo kavala vihollinen yrittääkin saada sinut kuvittelemaan itsestäsi suuria. Älä myöskään katso ansainneesi armolahjoja äläkä ano enempää kuin on tarpeen pelastuaksesi ja nöyränä pysyäksesi. Ano tietoa, joka ei paisuta, vaan johtaa Jumalan tuntemiseen ja rukoile etteivät himot saisi orjuuttaa sinua elämäsi loppuun asti, vaan että erkanisit ruumiistasi himottomana – tai mikä inhimillisempää – ainakin tuntien, että Jumala on antanut hairahduksesi anteeksi. (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta… Filokalia) II, s. 283. 43
Kun Jumalan armo vaikuttaa sinussa, niin että Jumalan läsnäolon tuntien seisot kyynelsilmin Hänen edessään, heittäydy silloin maahan kädet ristin muotoisesti levitettyinä ja painaen pääsi lattiaan ano poispääsyä täältä, että vapautuisit turmeluksesta ja kiusauksista. Älä kuitenkaan ano, että lähtösi tapahtuisi oman tahtosi mukaan, vaan tapahtukoon se niin kuin Jumala hyväksi näkee, vaikka halajat jo pois ja olet syvässä nöyryydessä valmis kohoamaan kyynelten kera Herran luo saadaksesi vapaana kaikesta maallisesta tyydyttää kaipauksesi ja antautua palavaan rukoukseen. Alistu kuitenkin kärsivällisesti siihen, että lähtösi siirtyy vielä ja ajattele, että Jumala on varannut sinulle jotakin parempaa.(Hebr.11:40) Pyri silti kaikin voimin ja ehdottoman päättävästi päämäärääsi äläkä koskaan tee, puhu, tavoittele tai ryhdy mihinkään Jumalan tahdon vastaiseen, ettet joutuisi eroon Hänen yhteydestään. (Pyhittäjä Teognostos: Hyveiden harrastamisesta… Filokalia II, s. 290 – 291. 64)
Filoteos Siinailainen
Jumalan paikka (vrt. 1Moos.28:16 – 17) on siellä, missä nöyryys asuu ja missä hengellisesti valppaina lakkaamatta pidetään Jumala mielessä sekä rukoillaan toistuvasti näkymättömiä vihollisia vastaan. Siellä on sydämen taivas, siellä pahojen henkien sotajoukot eivät uskalla viipyä, sillä siellä asuu Jumala (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 11.4)
Runsain määrin nöyryyttä tarvitsemme me, jotka Herran avulla vartioimme mieltämme. Meidän tulee olla nöyriä ennen kaikkea Jumalan, mutta myös ihmisten edessä. Meidän on kaikin tavoin koetettava murtaa sydämemme ja saada se jatkuvasti nöyrtymään. Sydämen murtaa ja saa nöyräksi se, kun muistelemme ja tarkkaan ajattelemme entistä elämäämme maailmassa. Meidät tekee nöyriksi myös se, kun muistelemme kaikkia syntejämme lapsuusvuosista lähtien. Nöyrrymme, kun syvennymme yksitellen ajattelemaan näitä lankeemuksiamme (lukuun ottamatta lihan syntejä, joiden muisteleminen on vahingollista): se saa meidät kyynelsilmin kiittämään Jumalaa koko sydämestämme. Samoin vaikuttaa myös kuoleman alituinen mielessä pitäminen, joka saa lisäksi aikaan suloisen, iloa huokuvan murheen ja raitistaa mielen. Mielemme murtuu ja katseemme kääntyy maahan, kun muistelemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksiä ja palautamme ne yksityiskohtaisesti mieleemme. Tämäkin saa silmämme kyyneliin. Päälle päätteeksi todellisen nöyryyden lähde ovat Jumalan monet hyvät teot meitä kohtaan – kun vain alamme niitä eritellä ja tutkiskella. Meidän taistelumme on taistelua ylpeitä pahuuden henkiä vastaan. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen:Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 15.13)
Älä itserakkaudessasi vieroksu näitä sielun pelastavaisia lääkkeitä. Jos niin teet, et enää ole Kristuksen opetuslapsi etkä muistuta Paavalia, joka sanoo: »Enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan» (1Kor.15:9). Toisessa kohti Paavali taas sanoo itseään »entiseksi pilkkaajaksi, vainoojaksi ja väkivallantekijäksi» (1Tim.1:13). Siinä näet sinä ylvästelijä, kuinka pyhä apostolikaan ei unohtanut entistä elämäänsä. Kaikki pyhät – maailman luomisesta aina tähän hetkeen asti – ovat pukeutuneet tähän Jumalan halvimpaan, mutta pyhään pukuun. Myös itse Herramme Jeesus Kristus joka on käsittämätön, tuntematon ja sanoin selittämätön Jumala, pukeutui nöyryyteen koko maanpäällisen elämänsä ajaksi, kun tahtoi osoittaa tien iankaikkiseen elämään ja pyhyyteen. Aivan oikein pyhää nöyryyttä tuleekin kutsua jumalalliseksi hyveeksi, Herran käskyksi ja Hänen puvukseen.
Nöyryyden hyvettä harjoittavat ja varjelevat enkelit ja kaikki säteilevät. jumalalliset voimat – he näet tietävät, kuinka surkea oli ylpistyneen saatanan lankeemus ja kuinka tuo ilkeä saatana lojuu nyt syvyyden kuilussa ja herättää lankeemuksen pelkoa sekä enkeleissä että ihmisissä. Ylpeytensä tähden se on Jumalan silmissä joka ikistä muuta luontokappaletta arvottomampi. Tiedämme myös, miten ylpeys johti Aadamin lankeemukseen.
Koska meillä on näin paljon esimerkkejä tästä sielua hyödyttävästä hyveestä, nöyryydestä, nöyrtykäämme siis mekin aina kaikin tavoin ja käyttäkäämme voimiemme mukaan noita edellä esiteltyjä lääkkeitä. Nöyrtykäämme sielultamme ja ruumiiltamme, mieleltämme ja tahdoltamme, nöyrtykäämme sanoissamme ja ajatuksissamme, pukeutumisessamme ja esiintymisessämme, sekä ulkonaisesti että sisäisesti. Tehkäämme näin erityisesti siksi. ettei Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja Jumala, joka on puolellamme, kääntyisi meitä vastaan, sillä: »Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.» (Jaak.4:6) »Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus.» (Sananl.16:5) »Ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.” (Mt.23:12) ”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” ( Mt.11: 29) – Ottakaamme siis vaarin. (Pyhittäjä Filoteos Siinailainen: Henkisestä raittiudesta, Filokalia III, s. 15 -17. 14)
Elia Presbyteeri
Kun nöyrä kohoaa arvossa, hän alenee omissa silmissään. Mutta kun sellainen, jolla ei ole nöyryyttä, pääsee arvoasemaan, hän korottaa mielessään itsensä tavallisten ihmisten yläpuolelle eikä suostu edes vertaamaan itseään heihin. Sen tähden hän murehtii, jollei hänelle anneta ensimmäistä sijaa.
Kilvoittelijan on hyvä ajatella itsestään vähemmän kuin tekojensa perusteella ansaitsisi ja tehdä enemmän kuin arkuus antaa myöten. Näin hän saa ihmisten kunnioituksen ja on Jumalalle otollinen työntekijä, joka ei joudu häpeään.
Sen joka pelkää jäävänsä häähuoneen ulkopuolelle (Mt.22:10), tulee joko täyttää kaikki Jumalan käskyt tai sitten niiden asemesta tavoitella yhtä hyvettä: nöyryyttä. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III, s. 38. 42, 43, 44)
Sielun asumus on kärsivällisyys, sillä se suojaa sitä, joka puolelta. Sen pääoma puolestaan on nöyryys, sillä siitä se saa elantonsa. (Elia Presbyteeri:Antologia, Filokalia III, s. 41.62)
Simeon Harras
Kaikki hyvä on tehtävä nöyrin mielin aina pitäen mielessä Herran sanat: ”Kun te olette tehneet kaiken, sanokaa: ”Me olemme arvottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään”.(vrt. Lk.17:10) (Simeon Harras: Kilvoitusohjeita, Filokalia III, s. 80. 12)
Simeon Uusteologi
Tulenlieskat kohoavat aina ylöspäin ja voimistuvat kun puita kohennellaan. Samalla tavoin ei turhamaisenkaan sydän pysty nöyrtymään, vaan kun hänelle sanotaan jotakin häntä hyödyttävää, hänen sydämensä vain paisuu. Kun häntä nuhdellaan ja moititaan, hän puhkeaa kiivaisiin vastalauseisiin; ylistyksen ja rohkaisun sanat taas ylpistävät hänet. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta… Filokalia III, s. 101.28)
Niketas Stithatoslainen
Kaikki häpeällinen – aiheuttivatpa sen sitten ihmiset tai pahat henget – kohtaa meitä Jumalan kaitselmuksesta ja Hänen oikeudenmukaisen harkintansa mukaan sielumme turhan omahyväisyyden nöyryyttämiseksi. Jumala, elämämme Valtias, haluaa että olisimme aina nöyriä emmekä ajattelisi itsestämme »enempää kuin ajatella sopii, vaan kohtuullisesti» (Room. 12: 3) Emme liioin saa elätellä suuria luuloja itsestämme, vaan meidän tulee aina katsoa Häneen ja pitää esikuvanamme Hänen autuaallista nöyryyttään – siinä määrin kuin se on meille mahdollista. Hän joka on meidän tähtemme kärsinyt epäoikeudenmukaisen ja häpeällisen kuoleman, oli hiljainen ja nöyrä sydämeltä (Mt.11: 29) ja sellaisiksi Hän tahtoo meidänkin tulevan. Jokaisessa todellisessa hyveessä ei näet mikään muu ole Hänelle niin rakasta ja lähennä meitä Häneen sekä nosta meitä himojen löyhkästä kuin sävyisyys, nöyryys ja lähimmäisenrakkaus. Elleivät nämä kolme ole alituisena seuranamme, kun harjoitamme hyveitä, on koko työmme turhaa ja kaikki uurastuksemme kilvoittelun vuoksi on hyödytöntä ja Jumalalle vastenmielistä. (Niketas Stithatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III, s. 150 – 151. 55)
Nöyrät sanat ja vaatimaton käytös eivät vielä ole varsinaisesti nöyrämielisyyttä. Nöyräpuheisuuden ja vaalimattomuuden kilvoittelija voi saavuttaa pelkällä ruumiillisella harjoituksella: kieltäymyksien ja ulkonaisen hyveen kilvoituksien avulla Usein käykin niin, että kilvoittelijan sielu joutuu koettelemusten kohdatessa hämmingin valtaan, koska sen tila ei vastaa hänen ulkonaista käyttäytymistään. Nöyrämielisyys sen sijaan on jumalallista ja ylevää, ja sen saavuttavat ainoastaan ne, jotka ovat sisimpäänsä asumaan tulleen Lohduttaja – Hengen tukemina edenneet kilvoituksessaan puolimatkaa pitemmälle Ennen sen saavuttamista he ovat kaikin tavoin vaatimattomina vaeltaneet pitkälle hyveen vaivalloista tietä.
Todellinen nöyrämielisyys tunkeutuu ihan sielun syvimpiin sopukoihin ja putoaa sen päälle kuin raskas kivi. Se ahdistaa ja puristaa sielua niin väkevästi, että kaikki sielun voimat valuvat tyhjiin hillittömään kyyneltulvaan. Nämä kyyneleet puhdistavat mielen kaikista pahojen ajatusten tahroista. Puhdistunut mieli saa nähdä Jumalan ja se lausuu Jesajan tavoin: »Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.» (Jes.6:5)
Kun nöyrä puhetapa on juurtunut sisimpääsi, häviää kaikki ylvästely. Mutta nöyräpuheisuuskin kaikkoaa, olipa se pintapuolista tai syvällisempää, kun vaatimattomuus on vallannut sydämesi syvyyksiä myöten. Lopulta sekä ulkonainen vaatimattomuus että nöyräpuheisuus menettävät merkityksensä, kun saat ylhäältä todellisen nöyrämielisyyden rikkauden. Sanoohan Paavalikin: »Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.» (1 Kor. 13: 10) (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 180. 25-27)
Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kaukana on vilpitön nöyräpuheisuus todellisesta vaatimattomuudesta. Ja niin paljon kuin taivas on maata ja sielu ruumista arvokkaampi, niin paljon on todellista vaatimattomuuttakin arvokkaampi ja täydellisempi todellinen nöyrämielisyys jonka Pyhä Henki suo täydellisille.
Älä ole liian herkkä uskomaan, että se joka puhuu ja käyttäytyy nöyrästi, on myös sydämeltään nöyrä. Älä liioin tuomitse ylimieliseksi ja pöyhkeäksi sitä, joka puhuu suuria sanoja. Koettele heitä ensin, sillä heidän hedelmistään sinä tunnet heidät. (Mt.7:16) (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 181. 28 -29)
Totuus ei kuvastu kasvoista, ei käytöksestä eikä puheesta Ei myöskään Jumala viihdy tällaisissa asioissa, vaan murtuneessa sydämessä, nöyrtyneessä hengessä (vrt. Ps.51:19) ja sielussa, jonka Jumalan tunteminen valaisee. Toisinaan sattuu, että huomaamme jonkun ulkonaisesti vähättelevän itseään jatkuvasti ja puhuvan nöyrästi. Näin hän tekee kuitenkin vain kalastellakseen ihmisten ylistystä. mutta sisimmässään hän on täynnä pöyhkeyttä, viekkautta, kateutta ja kaunaisuutta. Toisinaan taas huomaamme, kuinka joku taistelee vanhurskauden puolesta ylevin viisauden sanoin ja vastustaa valhetta tai Jumalan lakien rikkomista. Hän toimii näin, koska ajattelee ainoastaan totuutta. Pohjimmiltaan hän on täynnä vaatimattomuutta, nöyryyttä ja lähimmäisenrakkautta, vaikka joskus ylpeileekin Herrassa kuin apostoli Paavali, joka sanoi: »Kerskaan heikkoudestani.» (2Kor.12:9) (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 182. 32)
Nöyryys on hyveistä arvokkaimpia. Se tuo seurakseen sieluihin, joihin se on vilpittömän katumuksen kautta juurtunut, rukouksen ja itsehillinnän. Se vapauttaa nöyrät himojen orjuudesta, suo rauhan heidän sielunvoimilleen, puhdistaa kyynelin heidän sydämensä ja täyttää sen tyyneydellä, kun Pyhä Henki laskeutuu siihen. Tässä tilassa olevan ihmisen sisimmässä kirkastuu Jumalan tuntemisen olemus: hän saa nähdä taivasten valtakunnan salaisuudet (Vrt. Mt.13:11) ja luomakunnan perusteet. Mitä pitemmälle Hengen syvyyksiin hän tunkeutuu, sitä nöyremmäksi hän tulee. Tällä tavoin hän oppii entistä paremmin tuntemaan omat mittansa ja ihmisluonnon heikkouden. Hänen rakkautensa Jumalaan ja lähimmäisiin kasvaa, niin että hän katsoo ammentavansa pyhitystä jo pelkästä kilvoittelukumppaniensa tervehdyksestä ja läheisyydestä.
Talleta rikkaaksi tekevän nöyryyden hyvä lahja, joka on sinulle uskottu (Vrt. 1 Tim. 6: 20): nöyryys kätkee itseensä rakkauden salaiset aarteet (vrt. Kol.2:3), ja siinä säilyvät hartaan liikutuksen helmet. Itse Kuningas, Kristus Jumala, viihtyy nöyryydessä kuin kultakoristeisella valtaistuimella ja jakaa Pyhän Henkensä lahjoja sen kasvateille. Nöyrille Hän suo myös suuret kunnianosoituksensa: he pääsevät syvällisesti tuntemaan Hänet ja saavat Hänen sanoin ilmaisemattoman viisautensa, Hän opettaa heitä selkeästi ymmärtämään jumalallisia asioita ja antaa heidän nähdä ennalta tulevia tapahtumia; Hän suo heille himottomuuden palkkana eläväksi tekevän kuoleutumisen ja yhdistää heidät Itseensä, niin että he saavat hallita yhdessä Hänen kanssaan Isän Jumalalan valtakunnassa. Hän rukoilee Isää meidän puolestamme anoen: »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani.» (Joh.17:24)
Ikään kuin ruumiittomaksi tulee kilvoittelija, jonka kesken käytännön uurastusta yhtäkkiä täyttää sanoin kuvaamaton ilo – hän kokee erikoisen. käsittämättömän muutoksen ja unohtaa ruoanpa unen ja muut luonnon tarpeet. Tämä kaikki tarkoittaa että Jumala on laskeutunut hänen luokseen. Jumalan läsnäolo saa kilvoittelijassa aikaan eläväksi tekevän kuoleutumisen ja lahjoittaa hänelle jo täällä enkelten olotilan. Tällaisen autuaallisen elämän aikaansaajana on nöyryys, äitinä ja ruokkijana pyhä liikutus. ystävänä ja sisarena jumalallisen valon näkeminen, valtaistuimena Silla on himottomuus ja päätepisteenä Jumalan Pyhä Kolminaisuus. (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III, s. 184 – 186. 40, 42- 43)
Gregorios Siinailainen
Mikään ei niin tehokkaasti murra sydäntä ja nöyrrytä sielua kuin viisas yksinäisyys ja täydellinen vaitiolo. Toisaalta mikään ei turmele sisäistä hiljaisuutta ja karkota siinä vaikuttavaa jumalallista voimaa tehokkaammin kuin seuraavat kuusi laaja-alaista himoa: röyhkeys, vatsanpalvonta, puheliaisuus, monipuuhaisuus ja ylvästely sekä kaikkien himojen valtiatar – omahyväisyys. Jos kilvoittelija sallii niiden muuttua tottumuksiksi, hänen mielensä pimenee ja lopulta hänestä tulee täysin tunnoton. Mutta jos hän palaa tuntoihinsa ja aloittaa uskoen ja innokkaasti alusta, hän saavuttaa uudestaan etsimänsä, etenkin jos tavoittelee sitä sinnikkäästi ja nöyrin mielin. Mutta jos hän on välinpitämätön ja sallii vaikkapa vain yhdenkin edellä mainituista himoista saada vallan sisimmässään, hyökkää häntä vastaan koko paheiden armeija yhdessä turmiollisen epäuskon kera. Näin hänen sielustaan tulee autio kaupunki, kuin Baabelin kaupunki(vrt. Jes.13:19 – 22), joka on täynnä saatanallista sekasortoa ja hälyä. Tällaisen ihmisen »viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset» (Mt.12:45). Hänestä tulee vaikenemiskilvoitusta harjoittavien kiivas vihollinen ja syyttäjä, joka hioo herkeämättä kieltään heitä vastaan kuin kaksiteräistä pistomiekkaa. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 295. 104)
Joka puhuu tai tekee jotakin ilman nöyryyttä, on kuin mies, joka rakentaa taloa tammipakkasilla tai rakentaa käyttämättä muurilaastia. Vain hyvin harvojen on suotu saavuttaa nöyryys, kokea ja tietoisesti tuntea, mitä se on. Jotka yrittävät sitä sanoin selittää. tahtovat mitata pohjattoman kuilun syvyyttä.
Me sokeat ja kypsymättömät. joilla on vain vähäinen aavistus tästä suuresta valosta, sanomme nöyryydestä näin: Todellinen nöyryys ei ole sitä että puhuu tai esiintyy nöyrästi, eikä liioin sitä että pakottautuu ajattelemaan nöyrästi itsestään tai moittii itseään. Nämä saattavat kyllä antaa aiheen nöyryyteen tai ovat sen ilmenemismuotoja, mutta eivät vielä ole varsinaista nöyryyttä. Itse nöyryys on ylhäältä annettu armolahja. Isien mukaan nöyryyttä on kahdenlaista: nöyryys on itsensä pitämistä kaikista alhaisimpana. ja toiseksi se on kaikkien saavutusten lukemista Jumalan ansioksi. Edellinen on nöyryyden alku, jälkimmäinen sen täyttymys.
Nöyryyttä tavoittelevan tulee tietoisesti pyrkiä pitämään mielessään seuraavat kolme ajatusta: hän on kaikkia muita ihmisiä syntisempi, hän on kaikkia luontokappaleita inhottavampi – onhan hänen tilansa luonnonvastainen – ja hän on pahoja henkiäkin kurjempi, koska on niiden orja. Nöyryyteen pyrkivän tulee puhutella itseään näin: »Mistä minä tietäisin millaisia ja kuinka suuria ihmisten synnit ovat? Miten siis voisin sanoa että ne ovat suurempia tai ovat yhtä suuria kuin omat syntini? Niinpä sieluni, koska emme tätä tiedä, olemme – sinä ja minä – kaikkia ihmisiä alhaisemmat, olemme tomua ja tuhkaa heidän jalkojensa alla. Kuinka en ajattelisi, että olen inhottavampi kuin kaikki luontokappaleet – nehän tekevät vain mitä luonto käskee, minä sen sijaan olen lukemattomien laittomien tekojeni vuoksi vajonnut luonnonvastaiseen tilaan. Sekä villi- että kotieläimet ovat puhtaampia kuin minä, syntinen. Olen kaikkien alapuolella, aivan kuin helvettiin heitettynä jo ennen kuolemaa. Kukapa ei tietäisi ja tuntisi, että syntinen on pahempi kuin itse demonit, onhan hän niiden orja ja alamainen, ja hänet on jo tässä elämässä teljetty niiden kanssa pimeyteen. Todellakin, pahojen henkien valtaan joutunut on niitä itseäänkin pahempi. Niinpä sinä, kurja, perit yhdessä niiden kanssa helvetin kuilun. Sinä asut maan päällä ja samalla olet jo ennen kuolemaa tuonelan syvyydessä. Kuinka sinä mieletön voit pettää itseäsi kutsumalla itseäsi vanhurskaaksi, vaikka olet syntinen ja saastainen, ja pahat tekosi ovat tehneet sinusta demonin? Voi sinun petostasi ja harhaasi, sinä paholaisen palvelija ja saastainen rakki! Tuli ja pimeys odottavat sinua.» (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 300 – 301. 115)
On olemassa seitsemän tietä, jotka johtavat Jumalan lahjoittamaan nöyryyteen: vaitiolo, nöyrä ajattelu- ja puhetapa, vaatimaton pukeutuminen, itsensä syyttäminen, murtunut mieli ja viimeiseen sijaan tyytyminen. Ne syntyvät toisistaan ja tukevat toisiaan.
Tietoinen vaikeneminen synnyttää nöyrän ajatustavan, ja siitä haarautuu kolme muuta nöyryyteen johtavaa tietä: vaatimaton puhe ja vaatetus sekä itsensä syyttäminen aina ja kaikesta. Niitä seuraa mielen murtuminen. Sen saavat aikaan kiusaukset, jotka kohtaavat meitä Jumalan sallimuksesta. Tällaisia kiusauksia kutsutaan myös kaitselmukselliseksi kuritukseksi ja pahojen henkien synnyttämäksi nöyryydeksi. Kun mieli on murtunut, sielun on helppo pitää itseään todella viimeisenä kaikista, asettua kaikkien alapuolelle ja kaikkien käskyläiseksi. Tätä tilaa seuraa sitten Jumalan lahjoittama täydellinen nöyryys. Sitä kutsutaan kaikkien hyveiden voimanlähteeksi ja täyttymykseksi. Se saa ihmisen antamaan kaikista saavutuksistaan kunnian Jumalalle.
Ensin on siis vaitiolo, josta versoo nöyrä ajatustapa. Siitä syntyvät vaatimaton puhe ja vaatetus sekä itsensä syyttäminen kaikesta, ja nämä johtavat mielen murtumiseen. Murtunut mieli saa kilvoittelijan pitämään itseään viimeisenä kaikista. Tämä on seitsemäs nöyryyteen johtava tie, jota kutsutaan myös kaitselmukselliseksi nöyryydeksi. Sitä seuraa Jumalan lahjoittama täydellinen ja teeskentelemätön todellinen nöyryys.
Kaitselmuksellinen nöyryys syntyy näin: Jumalan armo jättää ihmisen, ja hän jää häviölle hengellisessä taistelussa. Kaikkinaiset himot, pahat ajatukset ja demonit hyökkäävät hänen kimppuunsa ja ottavat hänet orjakseen. Täysin nöyryytettynä kilvoittelija on jo vähällä vaipua epätoivoon, koska ei saa apua ei omista ponnisteluistaan, ei Jumalalta eikä mistään muualtakaan. Tällä tavoin mieli toden teolla murtuu, ja ihminen alkaa pitää itseään kaikista alhaisimpana, viimeisenä kaikista ja kaikkien orjana. Hän ajattelee myös olevansa itse demonejakin pahempi, koska on kärsinyt niille tappion ja joutunut niiden hirmuvaltaan. Tämä on Kaitselmuksen lähettämää kasvattavaa nöyryyttä. Sen kautta meidän on kuljettava ennen kuin Jumala suo meille todellisen, taivaallisen nöyryyden: jumalallisen voiman, joka vaikuttaa kaikessa ja jonka vaikutuksesta kaikki tapahtuu. Nöyrä ihminen näkee itsensä Jumalan voiman välikappaleeksi, joka tuon voiman avulla tekee Hänen ihmeellisiä tekojaan. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III, s. 301 – 302. 117)
Gregorios Tessalonikalainen
… Sellainen jolla on murtunut, vaatimaton ja nöyrä henki, ei voi olla iloitsematta ulkonaisesti vaatimattomasta ja alhaisesta tilastaan, koska hän pitää itseään arvottomana kunniaan, hyvinvointiin, varallisuuteen ja muuhun sellaiseen. Joka siis pitää itseään näin arvottomana, on Jumalan autuaaksi ylistämä köyhä. Hän on oikea köyhä ja ansaitsee tämän nimen kokonaan eikä vain puoliksi. Siksi pyhä Luukas sanookin vain »Autuaita ovat köyhät” (Lk.6:20) lisäämättä »hengessään». Tällaiset köyhät ovat kuulleet Jumalan Pojan kutsun ja seuranneet Häntä, ja heistä on tullut Hänen kaltaisisiaan joka sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt.11:29) Tällaisten köyhien on taivasten valtakunta, he ovat sen perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Kseniokselle, Filokalia IV, s. 62. 14)
Oman itsensä moittiminen liittyy aina sielun nöyryyteen. Aluksi se lisää suuresti helvetin pelkoa ja nostaa silmiemme eteen kuvan siitä, kuinka erilaiset kidutukset ovat helvetissä keskittyneet yhdeksi ainoaksi kauhistuttavaksi rangaistukseksi. Ja pelko vain kasvaa, kun meitä valistetaan, ettei ikuista rangaistusta voi edes sanoin kuvata vaan että se on kaikkia kuvauksiakin kauheampi. Kaiken kauheuden kukkuraksi tulee vielä sen loputtomuus. Helle ja kylmyys, pimeys ja tuli, ainainen liike ja täydellinen liikkumattomuus sekä kahleet, pelot ja ikuisesti elävien hirviöiden puremat tiivistyvät yhteen tuossa tuomiossa. Mutta ei tämäkään riitä koko kauheuden kuvaukseksi, sillä apostolia lainataksemme »se ei ole ihmisen mieleen noussut». (vrt. 1Kor.2:9)
Kuinka hyödytön, lohduton ja loputon onkaan tuo murhe! Synnintunto saa ne, jotka ovat tehneet syntiä Jumalaa vastaan, murehtimaan. Helvetissä omantunnon soimauksia moninkertaistaa syyllisiksi tuomittuja odottava tuska, sillä heillä ei enää ole toivoa tulevasta ja pelastuksen mahdollisuus on heiltä auttamattomasti mennyt. Tästä lakkaamattomasta murheesta tulee vuorostaan uuden murheen äiti. Se on kuin uusi kauhistuttava pimeys, virvoitusta vailla oleva helle ja masennuksen pohjaton syöveri. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 76. 34)
… Ensimmäiseksi mieli saa Isältä lahjan, joka puolestaan johtaa muihin armolahjoihin: ajatusten rauhan, mistä kehittyy vähitellen täydellinen nöyryys, kaikkien hyveiden synnyttäjä ja säilyttäjä. Tämä nöyryys ei koostu hyödyttömistä sanoista ja eleistä, joita kuka tahansa voi halutessaan helposti toistella, vaan on sitä todellista nöyryyttä, josta Jumalan hyvä Henki todistaa. Henki itse luo tämän nöyryyden asetuttuaan asumaan meidän sisimpäämme (Ps. 51:12 LXX) Rauhan ja nöyryyden maaperässä ikään kuin mielen paratiisin turvallisten muurien sisällä versovat sitten todellisen hyveen monimuotoiset puut. Niiden keskellä kohoaa rakkauden pyhä palatsi, jonka portin pielessä kukkii tulevan valtakunnan airuena sanoin ilmaisematon kuihtumaton ilo. Täydellinen omistamattomuus on näet hyvän huolettomuuden äiti. Huolettomuuden jälkeläisiä taas ovat tarkkaavaisuus ja rukous, jotka vuorostaan synnyttävät murheen ja kyyneleet. Nämä pyyhkivät pois synnilliset houkutukset
Houkutusten hävittyä on hyveen tietä helppo kulkea, koska esteet ovat poissa eikä omatunto enää soimaa. Tästä tilasta kumpuaa sitten ilo ja sielun autuaallinen nauru. Tuskan kyyneleet vaihtuvat suloisiin ilon kyyneleihin, Jumalan sana alkaa maistua hunajaakin makeammalta (Ps.119:103) ja rukouksessa anomuksen korvaa kiitos. Silloin Jumalan todistusten tutkiskelu on sydämen ilo. (vrt. Ps.119:24) Täynnä toivoa, joka on tulevan autuuden pettämätön airut, sydän paneutuu tutkiskeluihinsa ja saa jo ennalta maistaa tulevaa juhla-ateriaa. Näin se saa jo esimakua Jumalan hyvyyden ylenpalttisesta runsaudesta (vrt. Ef.2:7), kuten psalminkirjoittaja sanoo: »Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.» (Ps.34:9) Hän on vanhurskaiden riemu, oikeamielisten ilo, nöyrtyneiden ihastus ja niiden lohdutus, jotka Hänen tähtensä murehtivat. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, s. 78.36)
Kallistos Angelikudes
Kun istut keljassasi, olkoon mielessäsi nöyryyteen liittynyt uskallus Jumalan edessä. Nöyräksi mieli tulee ajatellessaan omaa arvottomuuttaan, uskalluksen se saa muistaessaan Jumalan suunnatonta rakkautta ja pitkämielisyyttä ihmisiä kohtaan. Näin sielu oppii antamaan kunnian Jumalalle, kun se tietoisena syntisyydestään kuitenkin saa rohkeutta muistaessaan Jumalan ihmisrakkautta ja jättäytyy sen varaan. Siksi myös pyhä Paavali kehottaa: »Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen.» (Hebr.4:16)
Todellakin uskallus Jumalan edessä on kuin rukouksen silmä tai siipi tai jokin muu erikoislaatuinen yhteydenpitoväline. Ei kuitenkaan pidä luulla, että jollakulla olisi uskallus sen tähden, että hän on hyvä – ei missään tapauksessa ja tämä ajatus olkoon kaukana sinusta -, vaan Jumalan sanomattoman ihmisrakkauden ja yleensä Hänen rakkautensa ja pitkämielisyytensä ajatteleminen siivittää kilvoittelijan jumalallisella toivolla. Rukoile siis rohkein mielin ja nöyrin ajatuksin ja ruokkikoot sinua Jumalaan kohdistuvat hyvät toiveet, niin kuin edellä esitimme, Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme. (Kallistos Angelikudes: Vaikenemiskilvoituksesta, Filokalia IV, s. 290. 5)