Jumalasta
Antonios Suuri
Jumala on hyvä, himoton ja muuttumaton. Joku voi kyllä pitää oikeana ja totena Jumalan muuttumattomuutta, mutta saattaa ihmetellä sitä, että Hän iloitsee hyvien tähden mutta kääntyy pois pahoista, vihastuu syntisiin, mutta lepyttyään on jälleen armollinen. Tähän on sanottava, ettei Jumala enempää iloitse kuin vihastukaan, sillä sekä iloitseminen että vihastuminen ovat intohimoja. Ei Häntä myöskään lepytetä lahjoilla, sillä sehän merkitsisi sitä, että Jumalakin olisi altis nautinnolle. Ei ole oikein eikä sopivaa uskoa, että inhimilliset seikat vaikuttaisivat Jumalaan sitä tai tätä. Päinvastoin Hän on hyvä, tekee ainoastaan hyvää eikä milloinkaan pahaa ja pysyy aina samana. Mikäli mekin pysymme hyvinä, lähentää tämä samankaltaisuus meitä Jumalaan, mutta jos meistä tulee pahoja, erottaa erilaisuuden kuilu meidät Jumalasta Jos elämme hyveellisesti, olemme Jumalan omia, mutta jos meistä tulee pahoja, saamme Hänestä itsellemme vihollisen. Ei siksi, että Hän olisi vihoissaan meille, vaan siksi, että syntimme eivät salli Jumalan loistaa meissä vaan liittävät meidät kiduttaviin demoneihin. Mutta vaikka rukouksen ja hyvien tekojen kautta vapaudumme synneistä, emme niillä lepytä Jumalaa ja saa Häntä muuttumaan, vaan hyvät tekomme ja kääntyminen Jumalan puoleen parantaa oman pahuutemme, ja niin pääsemme jälleen nauttimaan Jumalan hyvyyttä. Kun siis sanotaan että Jumala kääntyy pois pahoista, tarkoittaa se samaa kuin jos sanottaisiin, että aurinko kätkeytyy niiltä, jotka ovat menettäneet näkönsä. (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta, Filokalia I, s. 45, kohta 150)
Diadokhos Fotikealainen
Luonnostaan hyvä on vain Jumala. Hän on todellinen hyvä, ja Hänen avullaan myös ihmisestä tulee hyvä kun hän vain tarkoin huolehtii vaelluksestaan. Ihminen muuttuu hyväksi jollainen hän ei luonnostaan ole, silloin kun sielu hyvää harrastamalla pääsee sitä lähemmäksi Jumalaa mitä enemmän sen toimiva voima sitä tahtoo. On sanottu: »Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen.» (Lk. 6: 36) (Autuas Diadokhos, Fotiken piispa: 100 kohtaa kilvoitteluelämästä, Filokalia I, s. 279, kohta 2)
Maksimos Tunnustaja
Emme tunne Jumalan olemusta, vaan tunnemme Hänet Hänen suurenmoisista teoistaan ja huolenpidosta, jota Hän osoittaa luoduille. Niistä näemme kuin kuvastimesta Hänen äärettömän hyvyytensä, viisautensa ja voimansa. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 75, kohta 96)
Jumalassa, joka itse on Olemassaolon Täyteys, täydellinen Hyvyys ja Viisaus – tai oikeammin: joka on kaiken tällaisen yläpuolella – ei ole mitään, mikä olisi vastoin näitä ominaisuuksia. Kaikki luodut sen sijaan ovat olemassa vain sillä perusteella, että ne ovat osallisia Jumalasta ja Hänen armostaan. Järjellisillä ja henkisillä olennoilla on lisäksi kyky hyvyyteen ja viisauteen. Sen tähden luoduilla on myös vastakkaiset vaihtoehdot: olemassaolon vastakohtana olemattomuus, hyvyyden ja viisauden vastakohtana pahuus ja tietämättömyys. Luotujen iankaikkinen olemassaolo tai olemattomuus on niiden Luojan vallassa; sen sijaan osallisuus tai osattomuus Hänen hyvyydestään ja viisaudestaan riippuu niiden omasta tahdosta.(Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, ss. 105 – 106, kohta 27)
Kun mieli alkaa pohdiskella Jumalan äärettömyyttä – tuota loppumattoman aavaa ulappaa, jolle se niin kovin halajaa – sen valtaa ensin ihmetys. Kun se sitten ajattelee, kuinka Jumala on tuonut olevaiset olemattomuudesta olemiseen, sen valtaa hämmästys. Mutta niin kuin “Hänen suuruudellaan ei ole rajoja” (Ps.145: 3 LXX), niin “on myös Hänen ymmärryksensä tutkimaton” (Jes. 40: 28) (Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II, s. 122, kohta 1)
Jumala on yksi, aluton ja käsittämätön, Hänessä on olemisen koko täyteys, Hänessä »milloin?» ja »kuinka?» menettävät merkityksensä. Häntä ei voi kukaan lähestyä eikä tuntea Hänen olemustaan minkään luonnollisen perusteella. (I: 1) Jokaista luotua voidaan sanoa »käsitettävissä olevaksi”, koska luotuja koskeville tiedoille on olemassa selvästi todistettavat perusteet. Jumala sen sijaan on “käsittämätön”. Käsitettävien ja tunnettujen asioiden perusteella voimme vain uskoa, että Hän on olemassa. (I: 8) Luotujen tunnistamisessa on omat erityisperusteensa, jotka voidaan luonnollisella tavalla havaita ja joiden perusteella ne luonnollisesti määritellään. Niiden perusteella voidaan myös uskoa, että Jumala on olemassa. Hurskaille Jumala antaa uskon kaikkia ulkonaisia todisteita varmemmaksi vakuutukseksi olemassaolostaan ja siitä, että Hän on kaiken olemisen lähde. Usko on näet totuuteen perustuvaa tietoa, jonka perusteita ei kuitenkaan voi todistaa. Se on luja luottamus asioihin, jotka ylittävät ymmärryksen ja järjen. (1: 9) Jumala on kaiken olevaisen alku, välivaihe ja loppu, kuitenkin vaikuttajana eikä vaikutuksille alttiina. Tämä pätee kaikkiin muihinkin nimityksiin, joilla Jumalaa kutsutaan. Luotujen alku Hän on, koska on ne luonut – välivaihe, koska Hän huolehtii niiden tarpeista – ja loppu, koska ne päättyvät Häneen. Apostoli sanoo: “Hänestä ja häneen kauttansa ja häneen on kaikki ” (Room.11: 36) Jumala on, Raamatun sanoin, vanhurskauden Aurinko (Mal. 4: 2), joka lämmittää hyvyytensä säteillä yhtä lailla kaikkia. Sielu taas on oman asenteensa mukaisesti vahaa tai savea: vahaa se on, jos se rakastaa Jumalaa – ja savea, jos se on kiintynyt aineelliseen. Auringossa savi luonnostaan kuivuu, kun taas vaha pehmenee. Samoin sielu, joka rakastaa maailmaa ja mammonaa, eikä piittaa Jumalan nuhteluista, kovettuu kuin savi ja niin syöksee faaraon tavoin itsensä turmioon. Jumalaa rakastava sielu sen sijaan pehmenee Jumalan nuhteluista kuin vaha, jumalalliset asiat jättävät siihen jälkensä ja siitä tulee Jumalan asuinsija Hengessä. (I: 12) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Jumalan tuntemisesta ja Jumalan Pojan lihaksitulemisesta, Filokalia II, ss. 141 – 142, kohdat 1- 4,6)
Yksi on ylialuton ja yliolennollinen Hyvä, pyhä kolmipersoonainen Ykseys, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kolmen Äärettömän ääretön yhteys. Luotujen on täysin mahdotonta ymmärtää Hänen olemustaan: miten, mikä ja millainen Hän on? Häntä ei kukaan ajatteleva olento voi tajuta, sillä Hän ei ensinkään astu esiin luontaisesta salaisesta sisäisyydestään ja kohoaa äärettömästi kaiken tiedon yläpuolelle. (III: 1) On olemassa yksi Jumala Isä, ainokaisen Pojan Synnyttäjä ja Pyhän Hengen Lähde, sekoittumaton Ykseys ja jakaantumaton Kolminaisuus. Aluton Järki ja ainokaisen, olemukseltaan aluttoman Sanan ainoa Synnyttäjä ja ainoan iankaikkisen Elämän – Pyhän Hengen – Lähde. (III: 4) Jumala on yksi, sillä Jumaluus on yksi: aluton Ykseys, yhdistymätön, yliolennollinen, jakamaton ja jakaantumaton, Ykseys ja Kolminaisuus. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista ja Hänen kaitselmustaan sekä jyvättä ja pahetta käsittelevistä kirjoituksista, Filokalia II, ss. 165 – 166, kohdat 76 – 77)
Thalassios Afrikkalainen
Henkiset asiat, jotka vain henki voi tajuta, ovat Jumalan hallinnassa. Aistit ja aistimaailma taas on luotu hengen palvelijoiksi. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, s. 240, kohta 5)
Pyhät ovat Jumalan ilmoituksen pohjalta selvittäneet Jumalan ominaisuuksia. Hänen olemustaan ei kukaan kykene käsittämään. Osa Jumalan piirteistä ilmaistaan myöntävästi, osa taas – niin sanoaksemme – kieltävästi. Olemus, jumaluus, hyvyys ja muut Jumalan piirteet ilmaistaan myönteisillä määritteillä, kun taas jonkin puuttumista ilmaisevat ominaisuudet kuten aluttomuus, äärettömyys, rajattomuus jne. määritellään kielteisesti. Pyhä Kolminaisuus on ymmärryksen ja ajattelun ylittävä yksi olemus ja yksi salattu Jumaluus. Ihmiskielen käsittein voidaankin kuvat ainoastaan Hänen ominaisuuksiaan, ei Hänen olemustaan. Edellä kielteisesti ja myönteisesti ilmaistut ominaisuudet kuvaavat Pyhää Kolminaisuutta yhtenä kokonaisuutena. Ne eivät ole minkään persoonan erityisominaisuuksia. Persoonakohtaisista ominaisuuksista useimmat ilmaistaan myöntävästi, mutta on kieltävästikin ilmaistuja. Jumaluuden persoonien persoonakohtaisia ominaisuuksia ovat isyys, poikuus ja lähteminen sekä kaikki muu, mitä kustakin persoonasta erikseen sanotaan. Persoona on olemus omine erityisominaisuuksineen. Siten jokaiseen persoonaan kuuluu sekä yhteinen olemus että persoonakohtaiset erityisominaisuudet. Pyhän Kolminaisuuden yhteisiä ominaisuuksia kuvaavista ilmauksista osuvimpia ovat kieltoilmaukset. Toisin on persoonakohtaisten ominaisuuksien laita, sillä – kuten edellä totesimme – osa ilmaistaan myöntävästi, osa kieltävästi Esimerkkinä voimme mainita ilmaukset »syntyy» ja »ei synny» tai muut vastaavat. Syntymättömyys eroaa syntymisestä merkitykseltään, mutta ne ovat kumpikin yhtä osuvia ilmaisuja. Isästä sanotaan »ei synny», Pojasta taas sanotaan » syntyy». Teonsanoin ja nimityksin on kuvattu Pyhän Kolminaisuuden ominaisuuksia, mutta Hänen olemuksensa on käsittämätön ja sanoin kuvaamaton. Sen tuntee ja tietää vain Pyhä Kolminaisuus itse. Niin kuin Jumaluuden yhden olemuksen sanotaan olevan kolmipersoonainen, samoin myös Pyhä Kolminaisuus tunnustetaan yksiolennolliseksi. Isä on sekä aluton että alku: aluton, koska Hän on syntymätön ja alku, koska Hän on Hänestä alkunsa saavien ja iankaikkisuudesta Hänessä olevien Pojan ja Pyhän Hengen synnyttäjä ja alkulähde. Ykseys joka laajenee Kolminaisuudeksi, säilyy kuitenkin ykseytenä; ja kolminaisuus joka palautuu jälleen Ykseydeksi, pysyy Kolminaisuutena. Mikä hämmästyttävä salaisuus! Poika ja Henki eivät ole aluttomia, mutta ovat kuitenkin iankaikkisia. He eivät ole aluttomia, koska Heidän alkunsa ja lähteensä on Isä. He ovat kuitenkin iankaikkisia, koska He ovat olleet iankaikkisuudesta yhdessä Isän kanssa Poika syntymisensä ja Pyhä Henki lähtemisensä kautta. Kolminaisuuden yksi jumaluus on jakaantumaton ja Jumalan kolme persoonaa säilyvät sekoittumattomina. Isän erityisominaisuuksia ovat aluttomuus ja syntymättömyys, Pojan – Alussa oleminen ja syntyminen, ja Pyhän Hengen – Alussa oleminen ja lähteminen. Pojan ja Pyhän Hengen alku ei tarkoita ajallista alkua – eihän se ole mahdollinenkaan – vaan alkusyytä, josta He iankaikkisuudesta lähtien saavat olemisensa niin kuin valo auringosta. Olemukseltaan He näet ovat lähtöisin tästä Alkusyystä, vaikka eivät mitenkään ole sen alapuolella. Kunkin persoonan erityisominaisuudet ovat pysyviä ja muuttumattomia. Heidän yhteinen olemuksensa, so. Jumaluutensa, on jakaantumaton. Me tunnustamme Kolminaisuuden Ykseyden ja Ykseyden Kolminaisuuden, jakaantumattomasti jakaantuneena ja eriytyneesti yhtyneenä. Kaikilla on kuitenkin yksi yhteinen alku: Isä, joka on Pojan synnyttäjä ja Pyhän Hengen lähde, yhdessä Heidän kanssaan iankaikkinen, ääretön, rajaton, yksiolennollinen ja jakaantumaton. Hän on luotujen luoja, kaitsija ja tuomari Pojan kautta Pyhässä Hengessä. Niin kuin on kirjoitettu: »Hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti Amen. » (Room.11: 36) Poika ja Pyhä Henki ovat Isän kanssa iankaikkisia, mutta eivät Hänen kanssaan aluttomia. He ovat iankaikkisia koska He ovat iankaikkisuudesta olleet olemassa yhdessä Isän kanssa. Sen sijaan He eivät ole yhdessä Hänen kanssaan aluttomia, sillä Heillä on alku. Sillä kuten jo totesimme, Heillä oli alkunsa Isässä niin kuin valolla auringossa, vaikka He eivät olekaan Isää alempia eivätkä Hänen alaisiaan. Aluttomiksi Poikaa ja Pyhää Henkeä sanotaan, kun tarkoitetaan ajallista alkua. Silloinhan sitoisimme aikaan Heidät, joista itse aika on saanut alkunsa. He ovat siis aluttomia -eivät alkusyyn vaan ajan suhteen, sillä He ovat olleet olemassa ennen kaikkia aikoja ja aikakausia ja ylittävät aikojen jälkeenkin kaiken ajan. Heistä on lähtöisin aika ja aikakaudet ja se mitä ajassa on. Siksi He ovat, kuten jo sanoimme, Isän kanssa iankaikkisia. Hänelle yhdessä heidän kanssaan kuuluu kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä ja sisäisestä elämästä, Filokalia II, ss. 246 -249, kohdat 81- 84, 86 -100)
Simeon Uusteologi
Iloitkaa kaikki te, jotka olette Jumalan tähden luopuneet katoavaisista, sillä maailma kaikkinensa on ajallinen, Jumala yksin on katoamaton ja kuolematon. Katoavaisia eivät ole vain rikkaus ja omaisuus, vaan myös kaikki hekuma ja synnin nautinto. Ainoastaan Jumalan käskyt ovat valo ja elämä. Valoksi ja elämäksi niitä kaikki kutsuvatkin. (Pyhittäjäisämme Simeon Uusteologi: Käytännön kilvoittelusta ja Jumalan tuntemisesta, Filokalia III, s. 96, kohta 11)
Niketas Stithatoslainen
Jumala on kaikkeuden Kuningas ja Alkujärki ja Hänellä on itsessään yhtä olentoa oleva ja Hengen kanssa iankaikkinen Sana. Hän ei koskaan ole ilman Sanaa ja Henkeä, sillä jumaluuden olemus on jakaantumaton. Mutta Hän ei myöskään sekoitu Sanaan eikä Henkeen, sillä Jumalan persoonat ovat sekoittumattomat. Sana jonka Hän olemuksestaan luonnollisesti synnyttää, ei eroa Hänestä, sillä Jumala ei eroa itsestään. Sana on Isän kanssa iankaikkinen eikä erkane Synnyttäjästään. Sanalla on myös aluton Henki, joka on Hänen kanssaan yhtä luontoa ja joka lähtee ennen kaikkia aikoja Isästä. Sanalla ja Isällä on yksi jakamaton luonto, vaikka se jakaantuukin eri persooniksi ja vaikka Kolminaisuutta ylistetäänkin Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Persoonat eivät milloinkaan eroa yhteisestä iankaikkisesta olemuksestaan ja luonnostaan – ovathan He yksi luonto ja yksi Jumala. Jumalan luoma ihminen on tämän kolmipersoonaisen ja samalla yhden luonnon kuva. Tämä kuva ei heijastu ihmisen näkyväisestä, kuolevaisesta ja hajoavasta puolesta, vaan hänen olemuksensa siitä osasta, joka on kuolematon ja aina muuttumaton.
Jumaluus on kolmipersoonainen, Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä kumarrettava. Kolminainen on myös ihminen, jonka Jumala on luonut kuvakseen. Tämä kolminainen ihminen kumartaa sielullaan, mielellään ja järjellään Häntä, joka on kaiken olemattomuudesta luonut. Se mikä Jumalassa on luonnostaan ikuista ja yksiolennollista, sen Hän on luomisessa liittänyt myös kuvaansa, ja siitä näkyy, että meidät on luotu Jumalan kuviksi: niinpä olen Jumalan kuva, vaikka koostunkin sekä maan tomusta että tästä kuvasta.
Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.
Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita, ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa (Vrt.1 Moos. 1: 26). Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus ja vapaus.
Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme – mieli, järki ja sielu – ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.
Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle. (Pyhittäjä Niketas Stithatolainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 215 -217, kohdat 5, 7-8)
Jumala on Järki ja Hän panee kaiken jatkuvaan liikkeeseen. Kaikki järjelliset olennot ovat pysyvästi paikoillaan mutta toisaalta liikkuvat lakkaamatta tässä Alkujärjessä. Tämän kokevat ne, joiden mieli on vakaa eikä ajattele aineellisia, koska pyhä kilvoitus on puhdistanut heidän järkensä, joka on näin kirkastunut ja vapautunut vieraista vaikutteista. Näin puhdistuneille jumalallinen rakkaus suo tämän paikallaan pysymisen ja samalla jatkuvan liikkeen kokemuksen, ja he säteilevät itselleen ja toinen toisilleen valoa jonka Jumala on hyvyydessään heille antanut. Veljellisesti he jakavat kätkössä olevaa Jumalan salaisuuksien viisautta myös muille, että Jumalan rakkautta ylistettäisiin lakkaamatta. (Pyhittäjä Niketas Stithatolainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen täydellisyydestä, Filokalia III, s. 225, kohta 28)
Gregorios Palamas
»Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi» (5 Moos. 6: 4), ja Hänet tunnetaan Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Isä on syntymätön. Poika, Sana, on aluttomasti, ajattomasti ja muuttumattomasti syntynyt. Kristukseksi, Voidelluksi, Häntä kutsutaan siksi, ettei Hän on voidellut itsellään ihmisluonnon, johon Hän pukeutui. Pyhä Henki puolestaan lähtee Isästä – ei synny. Herra. meidän Jumalamme, on ainoa Jumala, todellinen Jumala, yksi Herra kolmessa persoonassa – luontonsa, tahtonsa, kunniansa, voimansa, vaikutuksensa ja kaikkien jumaluutensa tuntomerkkien puolesta jakaantumaton.
Häntä ainoata sinun tulee rakastaa ja Häntä ainoata palvoa »kaikesta mielestäsi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta voimastasi». (5 Moos. 6: 5) Hänen sanansa ja käskynsä olkoot sydämessäsi, niin että tutkiskelisit ja noudattaisit niitä sekä puhuisit niistä »istuessasi ja käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.» (5 Moos. 6: 7) Muista aina Herraa, sinun Jumalaasi, ja Häntä ainoata pelkää. (5 Moos.6:13) Äläkä unohda Häntä ja Hänen käskyjään, niin Hän antaa sinulle voiman tehdä Hänen tahtonsa. Herra ei vaadi sinulta mitään muuta kuin että pelkäät ja rakastat Häntä ja vaellat aina Hänen teitänsä (5 Moos.10: 12)
Ylistä Jumalana ainoastaan kaiken Valtiasta ja Luojaa, rakkaudessa liity Häneen sekä öin ja päivin kadu Hänen edessään rikkomuksia, jotka olet tehnyt tietoisesti ja tietämättäsi. Jumala on »laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja armosta rikas» (Ps.103: 8), ikuinen hyväntekijämme. Niille jotka kumartaen Häntä kunnioittavat sekä rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä, Hän on luvannut – ja Hän myös antaa – iankaikkisen taivasten valtakunnan, tuskaa tuntemattoman kuolemattoman elämän ja illattoman valkeutensa. Mutta Hän on myös »kiivas Jumala» (2 Moos. 20: 5), oikeudenmukainen tuomari ja kauhistuttava kostaja. Hän langettaa ikuisen rangaistuksen jumalattomille, jotka eivät tottele Häntä, vaan rikkovat Hänen käskyjään. Heidän osakseen tulee sammumaton tuli, lakkaamaton tuska ja lohduton murhe. Valoton synkeys kietoo heidät vaippaansa, ja heidän asuinpaikkanaan on pimeä murheen maa. Siellä he surkeina kiristelevät hampaitaan (vrt.Mt. 8: 12) kuolemattomien myrkkymatojen keskellä (vrt. Mk. 9: 48). Kaiken tämän Jumala on näet valmistanut ensimmäiselle luopiolle paholaiselle ja kaikille sen seuraajille (vrt. Mt. 25: 41) – paholaisen eksyttämille, jotka ovat teoin, sanoin ja ajatuksin hylänneet Luojansa. (Pyhä isämme Gregorios Palamas: Kristuksen lain eli uuden liiton 10 käskyä, Filokalia IV, ss. 88- 89, 1 -2, 4)