Jumalankaltaisuudesta

5.2.2012 admin

Diadokhos Fotikealainen

Armo suo uudestisyntymisen kasteen kautta meille kaksi lahjaa, joista toinen on äärettömästi toista arvokkaampi. Ensimmäisen lahjan saamme heti kasteessa: armo uudistaa meidät jo kastevedessä ja kirkastaa kaikki sielumme piirteet – so. meissä olevan Jumalan kuvan – pesten pois synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös meidän osuuttamme: Kun mielemme alkaa tajuta ja maistaa Pyhän Hengen hyvyyttä, tietäkäämme silloin, että armo alkaa tavallaan maalata kuvan päälle kaltaisuutta. Taiteilijat piirtävät ensin yhdellä värillä muotokuvan ääriviivat ja sitten vähän kerrassaan lisäävät väriä värin päälle ja niin ikuistavat mallinsa aina pienintä piirtoa myöten. Samoin myös Jumalan armo aluksi kasteen kautta uudistaa ihmisessä olevan Jumalan kuvan sellaiseksi kuin se luotiin. Kun armo sitten näkee meidän koko sydämestämme kaipaavan kaltaisuuden kauneutta ja nöyrästi seisovan alastomina sen ateljeessa, silloin se loihtii kukkaan hyveen toisensa jälkeen ja kohottaa sielun kunniasta kunniaan ja niin saa sielussa aikaan Jumalan kaltaisuuden. Sisäinen havaintokykymme ilmaisee että meissä on kehkeytymässä Jumalan kaltaisuus, mutta sen täydellisyyden opimme tuntemaan vasta armon kirkastamina. Sillä edetessään tavalla, jota sanat eivät pysty ilmaisemaan, mieli voi havaintokykynsä avulla saada kaikki muut hyveet, mutta hengellistä rakkautta se ei voi saavuttaa muuten kuin Pyhän Hengen täyttämänä ja kirkastamana. Ellei mieli koe sellaista Jumalan kirkkautta eikä saavuta Jumalan kaltaisuuden täyteyttä, se jää osattomaksi täydellisestä rakkaudesta, siitäkin huolimatta että sillä olisi kaikki muut hyveet. Vasta sitten kun mieli on saavuttanut Jumalan kaltaisuuden – siinä määrin tietenkin kuin se on mahdollista – vasta silloin se pääsee myös Jumalan rakkauden täyteyteen. Kun muotokuvaan sitten viimeiseksi lisätään kirkkain väri, on näköisyys täydellinen, niin että kuva muistuttaa mallia jopa hymyä myöten. Samoin tapahtuu myös niille, jotka armo maalaa Jumalan kaltaisuuteen: kun kuvaan lisätään rakkauden kirkkaus, on Jumalan kuva kokonaan korotettu Jumalan kaltaisuuden kauneuteen. Mikään muu hyve ei voi tuottaa himottomuutta paitsi rakkaus, sillä »rakkaus on lain täyttymys». (Room.13: 10) »Sisäinen ihmisemme päivä päivältä uudistuu» (2 Kor. 4: 16) rakkautta maistamalla, ja vasta rakkauden täydellisyydessä se löytää oman täyttymyksensä. (Autuas Diadokhos: 100 kohtaa kolvoitteluelämästä, Filokalia I / 322 – 323. 89)

Maksimos Tunnustaja

Saattaessaan järjelliset ja henkiset olennot olemattomuudesta olemiseen Jumala äärettömässä hyvyydessään lahjoitti niille neljä jumalallista ominaisuutta, joilla Hän ylläpitää, suojelee ja varjelee luotujaan. Nämä neljä ovat olemassaolo ja iankaikkinen olemassaolo sekä hyvyys ja viisaus. Kaksi ensin mainittua Jumala on sisällyttänyt itse luotujen olemukseen; toiset kaksi Hän on antanut siveellisenä mahdollisuutena, että luotu sitä kautta voisi tulla sellaiseksi kuin Jumala luonnostaan on. Tämän vuoksi sanotaankin, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi, koska hänen olemassaolonsa on Jumalan olemassaolon kuva ja hänen ikuinen olemassaolonsa on Jumalan ikuisen olemassaolon kuva – siinä mielessä, että vaikka se ei olekaan aluton, se on kuitenkin loputon. »Kaltaisuus» taas tarkoittaa, että ihmiselle on annettu mahdollisuus tulla hyväksi ja viisaaksi niin kuin Jumala, että hän armon avulla tulisi sellaiseksi kuin Jumala on luonnostaan. Jokainen järjellinen olento on siis Jumalan kuva, mutta Hänen kaltaisiaan ovat vain hyvät ja viisaat. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II / 105. 25)

Thalassios Afrikkalainen

Älköön kukaan kuvitelko, että hänestä on todella tullut Jumalan lapsi, ellei hänessä vielä ole jumalallisia piirteitä. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… , Filokalia II / 226. 58)

Joka on tullut Jumalan kaltaiseksi hyvyydessä, viisaudessa, voimassa ja vanhurskaudessa, on Jumalan poika. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta, itsehillinnästä… Filokalia II/ 229. 88)

Abba Filemon

Meidän tulee olla valppaita, nähdä ruumiillisesti vaivaa ja varjella sielumme puhtautta, että saisimme Jumalan sydämemme asukkaaksi. Vain siten voimme täyttää hänen käskynsä emmekä eksy oikealta tieltä. Silloin Hän itse opettaa meitä noudattamaan lakejaan ja lähettää meille Hengen armon kautta voimansa niin kuin aurinko säteensä. Vaivojen ja koettelemusten avulla meidän tulee kirkastaa itsessämme Jumalan kuva, jonka mukaan meidät on luotu järjellisiksi ja meille on annettu kyky kasvaa viisaudessa ja Jumalan kaltaisuudessa. Kun olemme koettelemusten tulessa kirkastaneet aistimme, ne puhdistuvat ja me itse kohoamme kuninkaalliseen arvoon. Sillä Jumala on tehnyt myös ihmisluonnon osalliseksi taivaallisista hyvyyksistä: hengessä se kykenee näkemään enkelten kuorot, herrauksien loiston, voimat, hallitukset, vallat, lähestymättömän valkeuden ja häikäisevän säteilevän kirkkauden. (Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus, Filokalia II / 258. 12)

… Joka on luopunut maailmasta ja liittynyt Kristukseen ja elää vaieten, hän rakastaa Jumalaa, säilyttää itsessään Jumalan kuvan ja kasvaa Hänen kaltaisuuteensa. Hän saa ottaa Jumalalta vastaan Hengen lahjan ja hänestä tulee Jumalan – eikä pahojen henkien – asumus ja hän tekee Jumalalle otollisia tekoja. Sielu joka on puhdistunut ja vapautunut maallisista huolista ja lihan saastutuksesta, niin ettei siinä ole ’tahraa eikä ryppyä’, (Ef.5:27) saa vanhurskauden seppeleen ja säteilee hyveiden kauneutta.»

Sen joka luopuu maailmasta, tulee alusta alkaen murehtia sydämessään, vuodattaa hengellisiä kyyneleitä, muistella ikuista rangaistusta, elää todella vaieten, rukoilla kärsivällisesti, veisata psalmeja ja tutkiskella pyhiä kirjoituksia Jumalan pelossa. Mutta se joka ei näin tee eikä jatkuvalla harjoituksella totuta ja pakota itseään näin tekemään ja jonka mielestä Jumalan pelko on kaikonnut, hän on vielä kiinni tässä maailmassa eikä kykene rukoilemaan puhtain mielin. Sillä aito hurskaus ja Jumalan pelko puhdistavat sielun himoista ja vapauttavat mielen sekä johtavat sen luonnostaan jumalallisten asioiden tutkiskeluun ja sitä tietä Jumalan tuntemiseen. Tämän sielu kokee suloisuutena, joka antaa sille esimakua tulevasta autuudesta ja varjelee sen tyynenä ja lujana. (Abba Filemon: Hyödyllinen kertomus, Filokalia II / 265. 19)

Niketas Stithatoslainen

Eri asioita ovat Jumalan kuva ja kuvaan liittyvät ominaisuudet. Jumalan kuva ihmisessä on henkinen sielu, mieli ja järki, joiden luonto on yksi ja jakaantumaton. Kuvaan liittyvät ominaisuudet ovat hallitsevuus, kuninkaallisuus ja vapaus.

Samoin mielen kunnia ja arvo ovat eri asioita. ja eri asioita taas Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa (Vrt. 1 Moos.1: 26). Mielen kunniaa on sen kohoaminen, jatkuva liike ylöspäin, samoin sen terävyys, puhtaus, järkevyys, viisaus ja kuolemattomuus. Sen sijaan arvon mielelle antavat järjellisyys, kuninkaallisuus, hallitsevuus ja vapaus.

Jumalan kuva näkyy siitä, että sielu, mieli ja järki ovat olemassa sekä itsenäisesti että muodostavat yhden olemuksen, ovat jakaantumattomia ja erottamattomia. Mieli ja järki kuuluvat erottamattomasti sieluun, joka on ruumiiton ja kuolematon, jumalallinen ja henkinen, ja nämä kolme – mieli, järki ja sielu – ovat samoin yksiolemuksisia ja katoamattomia. Ne eivät koskaan jakaudu eivätkä voi erota toisistaan.

Jumalan kaltaisuutta taas ovat oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armahtavaisuus, myötätuntoisuus ja lähimmäisrakkaus. Jumalan kuva ja Hänen kaltaisuutensa näkyvät kirkkaina niissä, joilla on nämä ominaisuudet ja jotka niitä varjelevat. Heissä ihmisluonto pääsee oikeuksiinsa ja he kohoavatkin arvossa muiden yläpuolelle. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III / 217. 8)

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. (Kts.1 Moos.1: 26) Jumalan kaltaisia olemme, jos harrastamme hyveitä ja olemme ymmärtäväisiä, sillä »Hänen hyveensä peittävät taivaat ja Hänen ymmärtäväisyyttään on maa täynnä.» (Habak. 3: 3) Näitä Jumalan hyveitä ovat vanhurskaus, pyhyys ja totuus, niin kuin Daavid sanoo: »Sinä olet vanhurskas, Herra, ja sinun totuutesi ympäröitsee sinua» (Ps.119:137); Vanhurskas ja pyhä on Herra.» (Ps.145:17 LXX) Myös suoruus ja hyvyys – sillä »hyvä ja vakaa on Herra» (Ps.25: 8) – tekevät meistä Jumalan kaltaisia, samoin kuin viisauden ja tiedon sana, sillä myös ne ovat Hänessä, ja Häntä kutsutaan Viisaudeksi ja Sanaksi.

Jumalan kaltaisuus ilmenee myös pyhyytenä ja täydellisyytenä, sillä Herra sanoo: »Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.» (Mt. 5:48) Ja vielä: »Olkaa siis minulle pyhät, sillä minä, Herra, olen pyhä.» (3 Moos.20:26) Jumalan kaltaisiksi meidät saavat myös nöyryys ja sävyisyys. Herra sanoo: »Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.» (Mt.11:29) (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III / 219. 11)

Kilvoittelija voi saavuttaa Jumalan kaltaisuuden – siinä määrin kuin se nyt on meille mahdollista – vain, jos hän ensin pesee kuumilla kyynelillään pois esteenä olevan synnin saastan ja ryhtyy täyttämään Kristuksen pyhiä käskyjä. Muutoin on näet mahdotonta päästä osalliseksi Jumalan sanomattomista hyvyyksistä. Joka haluaa hengessään maistaa henkimaailman jumalallista suloisuutta ja nautintoa, jättää taakseen koko aistimaailman. Hänen sielunsa on jatkuvasti syventyneenä olevaisten tutkiskeluun ja kaipaa kiihkeästi pyhille valmistettuja hyvyyksiä.

Täydellinen puhtaus ja suuri rakkaus Jumalaan synnyttävät Jumalan kaltaisuuden. Kilvoittelija säilyttää tämän tilan vain kurkottamalla jatkuvasti Jumalan puoleen ja kiinnittämällä mielen sisäisen katseen herkeämättä Häneen. Tällaisen sieluntilan saa aikaan sitkeä ja hiljainen hyveiden harjoitus, keskittynyt, aineeton ja jatkuva rukous, kaikinpuolinen itsehillintä ja innokas pyhien kirjoitusten tutkiskelu. (Pyhittäjä Niketas Stithatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III/ 227. 34 – 35)

Gregorios Siinailainen

… pikkulapsia, emme tajua saamaamme armoa, emme ymmärrä uudistumistamme emmekä käsitä, kuinka suuresta kunniasta ja kirkkaudesta olemme päässeet osallisiksi. Emme liioin tiedä, että velvollisuutemme on täyttää käskyt ja siten kasvaa sielullisesti ja hengellisesti, että pääsisimme hengen silmin näkemään sen, mistä olemme tulleet osallisiksi. Tietämättömyytemme tähden useimmat meistä joutuvat välinpitämättömyyttään himollisten tottumusten valtaan ja lankeavat tunteettomuuteen ja pimeyteen. Siten emme tiedä, onko Jumala olemassa, ja keitä me itse olemme tai mitä meistä on tullut, kun olemme tulleet Jumalan ja valon pojiksi, Kristuksen lapsiksi ja jäseniksi

Ja vaikka ottaisimmekin kasteen vasta aikuisina, tunnemme että meidät kastetaan kyllä vedellä mutta ei Hengellä. Henki tosin uudistaa meidät, mutta meidän uskomme on vielä kuollutta, se ei toimi teoissa ja sanommekin olevamme jatkuvasti kahden vaiheilla. Koska itse asiassa olemme liha, elämme ja vaellamme lihallisesti. Ja vaikka kadummekin, tunnemme käskyt ja noudatamme niitä vain pintapuolisesti tajuamatta niiden syvempää hengellistä merkitystä. Jos sitten suuren vaivannäön jälkeen armo Jumalan ihmisrakkaudesta näyttäytyy joillekin meistä, pidämme sitä petoksena. Ja jos kuulemme, että armo toimii muissa, ajattelemme kateuden sokaisemina sen olevan eksytystä. Niin pysymme kuolleina hamaan kuolemaan saakka, sillä emme elä ja toimi Kristuksessa.

Lähtömme hetkellä tai viimeisellä tuomiolla otetaan meiltä sitten epäuskomme ja paatumuksemme tähden pois sekin mikä meillä on niin kuin Raamattu sanoo (vrt. Mt. 25:29). Emme nimittäin ole tajunneet, että lasten tulee olla isänsä kaltaisia: jumalia Jumalasta, hengellisiä Hengestä. Sanoohan Herrakin: »Mikä Hengestä on syntynyt, on henki» (Joh.3:6). Vaikka meistä on tullut uskovia ja taivaallisia olentoja, olemme vain liha, ja sen tähden Jumalan Henki ei pysy meissä.” (Pyhä Gregorios Siinailainen: Tarkka opetus vaikenemisesta… , Filokalia III/ 320. 1)

Gregorios Tessalonikalainen

… lihan aineellisuudesta Jumalan armoon ja suo ruumiille voiman tehdä sellaista, mihin se ei muuten pystyisi. Tästä mielen ruumiiseenkin välittämästä jumalallisesta valosta kumpuaa toisaalta Jumalan kaltaisuudesta todistava valtaisa into hyveeseen, toisaalta taas kaiken pahan täydellinen torjuminen tai ainakin haluttomuus pahaan. Siitä seuraa myös, että Sana tulee ja selvittää mielelle olevaisten olemuksen ja mielen oman puhtauden ansiosta paljastaa sille luonnon salaisuudet. Niistä sitten uskovan ymmärrys kohoaa vastaavasti yliluonnollisten asiain tajuamiseen, jonka Sanan Isä itse on kytkenyt tällaisiin aineettomiin yhteyksiin. Tämä ruumiissakin vaikuttava jumalallinen valo on alkuna myös moninaisille ihmeellisille ilmiöille, esim. selvänäkemiselle. ennalta näkemiselle ja kaukaisten tapahtumien kuvaamiselle aivan kuin ne tapahtuisivat silmiemme edessä .

Huomionarvoista on, että nämä autuaat ihmeellisiä kykyjä saaneet eivät mitenkään ole tavoitelleet näitä kykyjä. Niin kuin auringonpaisteessa näemme etsimättä myös ilmassa leijuvat tomuhiukkaset, siten hekin kohdatessaan puhtaina jumalalliset säteet, jotka luonnostaan paljastavat kaiken saavat puhtauttaan vastaavassa määrin nähdä nykyisten ja menneiden lisäksi myös tulevaisia aivan kuin ylimääräisenä nähtävyytenä vaeltamallaan vuoritiellä. Se mihin he tietoisesti ovat pyrkineet, on ollut mielen palauttaminen ja keskittäminen omaan itseensä tai paremminkin – niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin – kaikkien sielunvoimien palauttaminen mieleen, niin että ne toimivat mielen ohjauksessa, siis Jumalan tahdon mukaan. Silloin sielunvoimat parantuvat ja alkavat muistuttaa Alkukuvaansa ja armo palauttaa ne jälleen niiden alkuperäiseen suurenmoiseen kauneuteen. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV / 82. 38)

Kallistos ja Ignatios

Näiden uusien sanallisen kuvauksen ylittävien asioiden alkulähteenä ja synnyttäjänä on vaikenemiskilvoitus, johon liittyy täydellinen vapaus kaikesta huolehtimisesta, kuten jo edellä mainitsimme, sekä vaikenemisen lisäksi tarkkaavaisuus ja rukous, joiden vankkana perustuksena ja valloittamattomana varustuksena on kaikkien jumalallistavien käskyjen täyttäminen voimiemme mukaan. Vapaus huolehtimisesta, vaikeneminen, tarkkaavaisuus ja rukous synnyttävät sydämessä tietynlaisen liikkeen ja lämmön, joka polttaa pois himot ja kärventää demonit pakoon ja siten puhdistaa sydämen kuin sulatusuunissa. Tästä taas seuraa kiihkeä kaipaus ja loppumaton rakkaus Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Rakkaus puolestaan panee sydämen suloiset kyyneleet vuotamaan virtanaan. Ne puhdistavat ja kaunistavat sekä sielun että ruumiin katumuksen, rakkauden, kiitollisuuden ja ylistyksen iisopilla. Kyyneliä seuraa rajaton, kaiken ymmärryksen ylittävä (vrt. Fil.4:7) ajatusten tyyneys ja rauha. Rauha ja tyyneys valaisevat sitten mielen luntakin hohtavammaksi. Lopputuloksena on himottomuus, niin pitkälle kuin se on ihmisen saavutettavissa, samoin sielun ylösnousemus ennen ruumiin ylösnousemusta. Käytännön kilvoitus ja mietiskely sekä usko, toivo ja rakkaus muovaavat ihmisen uudestaan ja palauttavat hänessä entiselleen Jumalan kuvan ja kaltaisuuden. Koko olemus kurkottautuu Jumalan puoleen ja kilvoittelija yhdistyy Häneen välittömästi: hän ikään kuin poistuu itsestään, lepää ja pysähtyy sisäisesti. Tässä ajassa tämä kaikki toteutuu kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin (1 Kor. 13: 12), panttina tulevasta. Tulevassa ajassa me sitten näemme kasvoista kasvoihin, pääsemme täydellisesti osallisiksi Jumalasta ja saamme nauttia Hänestä ikuisesti. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, ovat… Filokalia IV / 278. 96)