Avioliiton sakramentti

Avioliitto ei ole kirkon keksimä eikä käyttöönottama elämänmuoto. Kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa avioliitolla on keskeinen sija. Usein avioliittoa määrittelevät tarkat perinteet ja yksityiskohtaiset säädökset, jotka saattavat paljonkin vaihdella. Useimmissa kulttuureissa avioliitto solmitaan uskonnollisin menoin. Avioliittoa voidaan pitää ensi sijassa maallisena instituutiona, koska avioliittoja solmitaan, uskoivatpa ihmiset Jumalaan tai ei.

Alkukirkko hyväksyi vallitsevat yhteiskunnalliset käytännöt. Pakanallisuudessa ja juutalaisuudessa solmitut avioliitot hyväksyttiin sellaisinaan kristityiksi tulon jälkeenkin. Moniavioisuutta kristinuskossa ei ole alusta alkaen hyväksytty. Kristinuskoon vaikutti sekä hellenistinen että juutalainen kulttuuri. Juutalainen vaikutus tuli UT:n välityksellä ja se oli usein vastavaikutusta.

Juutalaisessa avioliittonäkemyksessä pääpaino ja -merkitys on suvun jatkumisessa. Usko ylösnousemukseen oli epämääräistä, mutta usko elämän jatkumiseen jälkeläisissä oli selvä. Lapset olivat avioliiton tarkoitus ja lapsettomuus katsottiin häpeäksi.

Kristillisen avioliittonäkemyksen perustana on Kristuksen ylösnousemus. Persoonallinen elämä jatkuu ylösnousemuksessa. Siksi ei ole tarpeen huolehtia elämän jatkumisesta jälkeläisten välityksellä. Lapsetonkaan avioliitto ei ole tarkoitukseton, eikä lapsettomuutta pidetä häpeänä. Leskeksi jääneitä ei rohkaista avioitumaan uudestaan, joskin se hyväksytään. Kirkko omaksui roomalaisen juridisen näkemyksen.

Avioliitto Rooman lainsäädännössä ja alkukirkossa oli ennen kaikkea juridinen sopimus. Suvunjatkaminen ei ole ensi sijalla, vaan ydin on vapaassa sopimuksessa. Molempien sukupuolten tasa-arvoa ja vapautta painotettiin. Avioliitto rekisteröitiin, jolloin se oli virallinen. Yhteiskunta ei ollut sen pitemmälle kiinnostunut. Kristinusko ei halunnut asettaa maallista lakia kyseenalaiseksi, vaan hyväksyi. Kristinusko toi sopimukseen sakramentaalisen osan. Nyt kihlaus on sopimus ja sen jälkeen voidaan avioliittoon tuoda sakramentaalinen puoli.

Kirkon isistä mm. Dionysios Areopagita, Teodoros Studites ja Gregorios Palamas eivät sisällytä avioliittoa sakramenttiluetteloonsa.

Avioliitto saa sakramentaalisen merkityksen yhteydestään Ehtoolliseen. Sakramentaalisuus käsittää koko avioelämän, ei ainoastaan avioliittoon vihkimistä. Perinne painottaa avioliiton ainutkertaisuutta. Lähtökohtana sakramentissa on Ef.5:20 – 33. Avioliitto ei ole pelkästään maallisia tarpeita tai suvunjatkamista varten, vaan siinä on ennen kaikkea sakramentaalinen puoli. Kirkko vaatii vain yhden avioliiton. Myönnytyksenä inhimilliselle heikkoudelle on hyväksytty toinen ja kolmas avioliitto, joilla ei kuitenkaan ole sellaista sakramentaalista merkitystä kuin ensimmäisellä. Alkukirkossa ei ollut erityistä vihkitoimitusta. Avioliittojen solmiminen tapahtui vanhojen juutalaisten ja roomalaisten juridisten perinteiden mukaan. Kirkon tehtäväksi jäi niiden tunnustaminen. Kristityt ottivat huomioon kirkon asettamat velvoitteet.

Ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien kristityt alkoivat pyytää siunauksen avioliitolleen seurakunnan vanhimmalta tai piispalta. Avioliitto sinetöitiin osallistumalla yhteisesti pyhään Ehtoolliseen. Neljänneltä vuosisadalta on mainintoja, että avioliittoon yhdistyvät on juhlallisesti kruunattu liturgian yhteydessä. Liturgiaan oli myös liitetty erityisiä rukouksia avioliittoon menevien puolesta. Kirkollinen vihkiminen ei ollut vielä pakollinen 800-luvulla Bysantissa. 900-luvulla otettiin käyttöön erillinen vihkitoimitus. Siitä lähtien vain kirkollinen avioliitto olisi laillinen. Näin keisari Leo VI:n aikana kirkosta tuli se viranomainen, joka yksin antoi avioliitolle juridisen pätevyyden. Avioliitto erotettiin nyt Eukaristiasta ja vihkikaava muodostui vähitellen nykyiselleen. Nykyisen avioliittokaavan kolme rukousta vastaavat liturgian kolmea antifonia. Niitä seuraavat Raamatun luvut lauselmineen. Myös ekteniat ovat samassa järjestyksessä kuin liturgiassa. Isä meidän – rukouksen jälkeen liturgiassa seuraa Ehtoolliseen osallistuminen ja avioliittoon vihkimisessä yhteinen malja.

Euhologionin teksteissä on avioliittoon vihkimisen ensimmäinen osa nimeltään kihlauspalvelus. Siinä keskeinen tapahtuma on sormusten vaihto ja sormusten sormeen paneminen. Kihlaus on rakenteeltaan itsenäinen kokonaisuus ja se voidaan toimittaa erillisenä. Kihlaus on roomalaisen avioliittosopimuksen kristillinen muoto. Sormusten vaihto on merkkinä keskinäisestä sopimuksesta. Se on myös omaisuuden merkki ja merkki omaisuuteen oikeuttavasta vallasta sekä uskollisuudesta. Ortodoksisen perinteen mukaan sormus pannaan kihlautuvien oikeaan käteen, sillä oikea käsi kuvaa Jumalan voimaa. Jumala pitää maan perustukset lujana ja Jumala vahvistaa myös avioliiton perustan ja pitää sen voimassa. Raamatussa sormus on aina Jumalan ihmistä kohtaan osoittaman rakkauden, armon ja uskollisuuden vertauskuva.

Kihlauksessa vihkiparin tulisi seisoa kirkon eteisessä merkiksi siitä, että kihlaus kuuluu vielä “tähän maailmaan”. Bysantin käytännön mukaan kihlaus oli juridisesti sitova avioliiton solmimisen muoto. Siitä puuttui vain sakramentaalinen täyttymys. Se toteutuu, kun liitto otetaan kirkon sisälle. Tätä ilmaisee parin siirtyminen papin johdolla juhlallisessa saatossa kirkkosaliin.

Vihkiminen eli kruunaus alkaa, kun pappi suitsutin kädessä psalmia lukien johtaa parin keskelle kirkkoa, jossa analogilla ovat risti ja evankeliumikirja. Vihittävillä on käsissään palavat kynttilät. Kihlaus muuttuu nyt avioliiton sakramentiksi. Vuorossa ovat sitten papin kysymykset: “Onko sinulla NN. hyvä ja vapaa tahto…? jne. Kysymykset eivät kuulu alkuperäiseen kreikkalaiseen Euhologioniin. Kiovan metropoliitta Pietari Mogila otti nämä kysymykset vihkikaavaan 1640- luvulla roomalaiskatolisen kirkon esikuvan mukaan. Sieltä ne periytyivät meille.

Saatuaan myönteisen vastauksen pappi aloittaa sakramentin toimittamisen. Sakramentin kaava on seuraavanlainen:

Suuri alkusiunaus

Suuri ektenia

Ektenia sisältää erityisiä anomuksia avioliittoon menevien puolesta.

Kolme rukousta

Rukouksissa on pitkiä nimiluetteloita, joissa mainitaan Aabraham ja Saara, Iisak ja Rebekka, Jaakob ja Raakel, Joosef ja Aasenat, Mooses ja Sippora, Sakarias ja Elisabet sekä Joakim ja Anna. Näitä aviopareja Jumala on erityisesti siunannut. Samaa siunausta anotaan avioparille. Mainitut parit olivat myös tuoneet ihmiskuntaa lähemmäksi Kristusta ja maailman pelastusta. Sen tulee olla myös vihittävänä olevan avioparin tehtävä. Rukouksissa kehotetaan etsimään avioliittoonsa iloa ristin tietä kulkemalla ja mainitaan Sebastianin 40 pyhää marttyyria, jotka Jumala palkitsi seppelein. Vihkimistoimituksessa käytetyt kruunut kuvaavat näitä seppeleitä.

Kruunut symboloivat luomisen järjestystä: ihminen on luomakunnan hallitsija. Ne myös osoittavat kristityn tehtävää: avioliitto on marttyyriutta, koska se on todistusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Lisäksi kruunut viittaavat Jumalan valtakunnan kruunuun, ja näin niillä on eskatologinen ulottuvuus. Ne muistuttavat myös apostoli Paavalin mainitsemista voittopalkinnoista (1Kor.9:24-25;2Tim.4:7-8). Lisäksi kruunu kuuluu kuninkaalle ja kuningattarelle: aviopuolisot ovat oman perheensä kuningas ja kuningatar.

Epistola (Ef. 5: 20- 33)

Aviopuolisoiden keskinäistä suhdetta verrataan Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Kristus on seurakunnan pää, samoin mies on vaimon pää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita alistussuhdetta.

Evankeliumi (Joh. 2: 1- 12)

Evankeliumi kertoo Kaanan häistä, joissa Jeesus oli läsnä ja niin osoitti avioliiton Jumalan siunaamaksi elämänmuodoksi. Häissä Hän muutti veden viiniksi. Kristuksen läsnäolo muuttaa arkisen elämän juhlaksi. Kristuksen läsnäolo tekee avioliiton sakramentiksi.

Anomusektenia

Herran rukous

Yhteinen malja

Malja on Ehtoollisen paikalla, mutta vain sen köyhä korvike. Malja muistuttaa vihittyjen elämän yhteisyydestä ja yhteisestä kohtalosta ja vastuusta. Sitä ei tulisi jättää pois, vaikka avioliiton sakramentti toimitettaisiin liturgian yhteydessä.

Saatto evankeliumin ympäri.

Pappi taluttaa parin kolme kertaa analogin ympäri. Evankeliumi kuvaa Kristuksen läsnäoloa ollen Hänen sanallinen ikoninsa. Kuoro laulaa: “Riemuitse, Jesaja…”. Kyseessä on Jesajan karkelo, joka on ollut aikoinaan liturginen tanssi. Sillä on symbolisesti sama merkitys kuin sormuksella, kuvaten päättymättömyyttä ja ikuisuutta. Avioliiton alkuaskeleet on suunnattu kohti iankaikkisuutta.

Rukous seppeleitä pois pantaessa.

Rukous sisältää kahdeksannen päivän symboliikkaa, jossa kuvastuu avioliiton sakramentaalisuus.

Toinen avioliitto ymmärretään ortodoksisessa kirkossa myönnytyksenä inhimilliselle heikkoudelle. Muodoltaan vihkitoimitus on laajennettu kihlaustoimitus, jossa ei käytetä kruunuja. Toista avioliittoa koskevia kanonisen lain säädöksiä ovat mm. Basileios Suuren 4. kanoni 4. vuosisadalta, jonka mukaan toiseen avioliittoon menevät eivät saaneet tulla Ehtoolliselle 1-2 vuoteen. Kolmannessa avioliitossa katumusaika oli jopa 4- 5 vuotta. Toista ja kolmatta avioliittoa pidettiin siviiliavioliittona, kunnes ekskommunikaatio oli kärsitty. Teodoros Studiteksen ja Nikeforoksen mukaan katumusaika toisen avioliiton yhteydessä on kaksi vuotta ja kolmannen viisi vuotta. Toinen ja kolmas avioliitto johtuvat pastoraalisesta ekonomiasta. Niihin tarvitaan piispojen myöntämä kirkollinen avioero. Jotta Jumalan pelastussuunnitelma toteutuisi, niihin yleensä myönnytään.

Neljäs avioliitto kiellettiin v. 940 kokouksessa. Tuolloin oli kyse keisari Leo VI: n avioliitosta. Yli 40-vuotiaana ei sallittu avioliiton solmimista. Teologi Meyendorffin mukaan siihen ei ole mitään pätevää teologista syytä, mutta johonkin raja on vedettävä. Basileioksen 22. ja 30. kanonin mukaan vastoin naisen tahtoa solmittu avioliitto on mitätön.

Tarkkaan ottaen kanonisessa lainsäädännössä sakramentaalisena hyväksytään vain kahden ortodoksin solmima avioliitto (Laodikea 10, 31; Karthago 21; Kalkedon 14; Trullo 72). Tämä johtuu siitä, että avioliiton sakramenttiin voivat osallistua syvemmässä mielessä vain ne, jotka voivat yhdessä osallistua Ehtoolliseen. Suomessa periaatteen sataprosenttinen noudattaminen on melko mahdotonta johtuen olevista oloista. Avioliittoon vihkimistä ei meilläkään toimiteta mihinkään kirkkokuntaa kuulumattoman kanssa.