Pyhä Ignatios Antiokialainen
Pyhä Ignatios Antiokialainen oli apostoli Johanneksen oppilas ja Antiokian piispa. Hänen kunnianimensä Teoforos tarkoittaa Jumalan kantajaa tai Jumalan kannattamaa. Perimätieto kertoo, että juuri hän oli se evankeliumin kertomuksessa mainittu pienokainen, jonka Jeesus asetti esikuvaksi sanoessaan: ”Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:4). Apostolin välittömänä oppilaana Ignatios Teoforos luetaan apostolisten isien joukkoon.
Pyhän Ignatioksen elämänvaiheista ei ole säilynyt kovinkaan paljon luotettavia ja yksityiskohtaisia tietoja. Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että keisari Trajanuksen hallintokaudella vuonna 107 hänet vietiin vangittuna Roomaan, jossa hän villipetojen raatelemana kärsi marttyyrikuoleman. Kuolinpäivä 20. joulukuuta on kirkkokalenterissa hänen vuotuinen muistopäivänsä.
Matkalla Ikuiseen kaupunkiin hän laati seitsemän kirjettä – ainoa jälkeenjäänyt muisto meille hänen laajamittaisesta työstään. Näistä viisi oli osoitettu kristillisille seurakunnille Efesoksessa, Magnesiassa, Tralliassa, Filadelfiassa ja Smyrnassa- kaupungeissa ,jotka olivat lähettäneet edustajansa tervehtimään häntä kärsimyksen hetkellä. Yksi kirjeistä oli osoitettu piispa Polykarpokselle Smyrnassa. Kaikkein tärkein oli kirjoitettu hänen päämääränsä, Rooman, seurakunnalle.
Efesokseen, Magnesiaan ja Tralliaan tarkoitetut kirjelmät oli kynäilty Smyrnassa. Niissä hän kiittää seurakuntia monista myötätunnon osoituksista hänen kohtaloaan kohtaan , kehoittaa heitä kuuliaisuuteen kirkollisia johtajiaan kohtaan ja varoittaa heitä harhaopeista. Samasta kaupungista hän lähetti koskettavan kirjoituksensa Rooman kirkon jäsenille pyytäen heitä ottamasta askeltakaan, joka voisi riistää häneltä hänen kaikkein kiihkeimmän halunsa – kuolla Kristuksen puolesta. Sillä kuolema hänen mielestään oli ainoastaan alku todelliselle elämälle. ”Ihanaa onkin minun laskeutua mailleni maailmasta Jumalaa kohti sitten hänen tykönsä noustakseni” (Room. 2:2). ”Pelkään nimittäin, että teidän rakkautenne koituu minulle vahingoksi. Mutta minun on vaikea päästä osalliseksi Jumalasta, jos te ette minua armahda. Sallikaa minun olla petojen ruoka, sillä niiden avulla minun on mahdollista päästä osalliseksi Jumalasta. Minä olen Jumalan viljaa, ja petojen hampaissa tahdon tulla jauhetuksi, jotta minut havaittaisiin Kristuksen puhtaaksi leiväksi” (Room. 1:2; 2:1; 1:4). Sanomat hänen uskonystävilleen Filadelfiassa ja Smyrnassa samoin kuin Polykarpokselle olivat lähetetyt Trooaasta. Ignatios oli saanut sanan siellä ollessaan, että vainot olivat lakanneet Antiokiassa. Niin ollen hän kehoittaa Filadelfian ja Smyrnan kristittyjä samoin kuin Smyrnan piispaa lähettämään edustajia tervehtimään veljiä Antiokiassa. Kyseisessä asiassa nämä kirjelmät voimallisesti muistuttivat noita Smyrnasta lähetettyjä. Ne sisältävät vakavahenkisimpiä vetoomuksia uskon ja uhriyhteyden puolesta ja kehottavat lukijoitaan läheiseen yhteyteen heitä ohjaamaan määrätyn piispan kanssa. Kirjeessä Polykarpokselle on lisäksi erityisiä ohjeita piispan viran hoitoon. Hän antaa ohjeen: ”Seiso vakaana kuin alasin kun siihen isketään. Suuren kilpailijan tuntee siitä, että hän saa iskuja, mutta voittaa kumminkin” (Polyk. 3:1). Nämä kirjeet ovat tervetullutta lisävalaistusta varhaiskristillisten seurakuntien sisäisistä tilanteista. Ne antavat myös meille pilkahduksen suuren piispamarttyyrin todellisesta sisimmästä ja henkivät syvällistä uskonnollista innostusta joka saa meidät valtaansa ja sytyttä meidät. Hänen käyttämänsä kieli, henkevä ja erittäin omaperäinen, ei käytä temppuja ja tyylivivahteita. Hänen sielunsa verrattomassa innossaan ja palossaan kohoaa korkealle tavallisten ilmaisutapojen yli ja taakse. Ja kaiken lisäksi kirjeet ovat ensiluokkaisen tärkeitä dogmihistorian kannalta
Ignatioksen teologia
1. Ajatus jumalallisesta ”taloudenhoidosta” maailmankaikkeudessa on Ignatioksen teologian ydin. Jumala haluaa vapauttaa maailman ja ihmiskunnan tämän maailman ruhtinaan hirmuvallasta. Juutalaisuudessa Hän valmisti ihmiskuntaa välineinään profeetat. Heidän odotuksensa löysivät täyttymyksensä Kristuksessa. ”Jeesus Kristus on ainoa opettaja, jonka opetuslapsia profeetatkin hengessä olivat ja odottivat häntä opettajakseen” (Magn. 9: 1-2)
2. Ignatioksen opetus Kristuksesta on erinomaisen selkeä sekä koskien jumalallisuutta että inhimillisyyttä: ”Yksi on lääkäri, lihallinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, lihaan tullut Jumala, kuolemaan tullut todellinen elämä, sekä Mariasta että Jumalasta syntynyt, ensin kärsimyksen alainen, sitten sen ulkopuolella, Jeesus Kristus, meidän Herramme (Ef. 7:2). – Hän on todella syntynyt Daavidin suvusta lihan puolelta, Jumalan Poika Jumalan tahdosta ja voimasta, todella syntynyt neitsyestä, Johanneksen kastama, jotta hän täyttäisi kaiken vanhurskauden” (Smyrn. 1:1)
Kristus on ajaton ja näkymätön:”Odota häntä, joka on ajan yläpuolella, ajatonta, näkymätöntä, joka meidän tähtemme on tullut näkyväiseksi, häntä, joka ei ole kosketeltavissa, joka on kärsimyksen yläpuolella, mutta meidän tähtemme on alistunut kärsimykseen ja joka on kestänyt kaikkea mahdollista meidän tähtemme” (Polyk. 3:2)
Samalla hän hyökkää doketismiksi kutsutun harhaopin muotoa vastaan, joka kielsi Kristuksen inhimillisen luonnon ja erityisesti Kristuksen kärsimykset: ”Mutta jos asia on sillä tavoin, kuin jotkut jumalattomat, toisin sanoen epäuskoiset, väittävät, että hän nimittäin on kärsinyt vain näennäisesti (vaikka näennäistä on juuri heidän oma olemassaolonsa), niin miksi minä sitten olen kahleissa ja miksi toivotan itselleni taistelua petoja vastaan? Juolenhan minä ihan ilmaiseksi. Valheitahan minä olen esittämässä, vastoin Herraa. Karttakaa siis pahoja versoja, jotka tuottavat kuolettavaa hedelmää: se, joka sitä maistaa, kuolee paikalla” (Trall. 10 -11,1). – He pysyttelevät poissa Ehtoolliselta ja rukouksesta, koska eivät tunnusta, että Ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt kuolleista. Mutta ne ,jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä. Heille olisi hyötyä rakkauden aterian viettämisestä, jotta he myös nousisivat ylös. On siis oikein pysyä erillään tuollaisista ja olla puhumatta heistä yksityisesti ja julkisesti, mutta sen sijaan pitäytyä profeettoihin ja varsinkin evankeliumiin, jossa kärsimys on meille selvästi esitettynä ja ylösnousemus toteen käyneenä” (Smyrn. 7).
Kaiken kaikkiaan Ignatioksen Kristus-oppi perustuu Paavalin oppiin, mutta siihen on vaikuttanut ja sitä rikastuttanut apostoli Johanneksen teologia.
Kirkkoa nimitetään ”uhrin paikaksi” (tai ”alttarin piiriksi” suomalaisessa Apostolisten isien käännöksessä) (Ef. 5: 2; Trall. 7: 2; Fil. 4). Näyttää siltä, että käsitys eukaristiasta Kirkon uhrina vaikutti tähän nimitykseen, sillä Diadkhessa Eukaristiaa nimitetään ”thysiaksi”(=uhri,uhrieläin). Ignatios kutsuu Eukaristiaa ”kuolemattomuuden lääkkeeksi,vastamyrkyksi kuolemaa vastaan, ja ikuiseksi elämäksi Jeesuksessa Kristuksessa” (Ef. 20: 2).Hän kehoittaa: ”Pyrkikää siihen, että teillä olisi käytössä yksi ainoa ehtoollinen. Onhan Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis yksi ainoa, samoin malja yksi ainoa yhdistymiseksi hänen vereensä, ja alttari on yksi ainoa samoin kuin piispa on yksi, yhdessä presbyterien ja diakonien, palvelustovereiteni kanssa ( Fil. 4). – Selkeä ja kiistaton on seuraava lainaus: ” … Ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt”(Smyrn. 7:1)
4. Ignatios on ensimmäinen, joka käyttää nimitystä ”katolinen kirkko”, tarkoittaen kaikkia uskoavia yhtenä kokonaisuuteena: ”Minne piispa ilmaantuu, siellä olkoon lauma, samoin kuin katolinen kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on”. (Smyr. 8:2)
5. Ignatioksen kirjeistä saa värikkään kuvan hierarkisesta arvokkuudesta ja piispalle osoitetusta kunnioituksesta laumansa keskellä. Pyhä Ignatios ei mainitse sanaakaan profeetoista, jotka Pyhän Hengen liikkeelle saattamina liikkuivat yhä kirkosta toiseen, kuten Didakhee kertoo. Seurakuntayhteisöä hallitsee yksinvaltainen, monarkinen piispa. Mutta kaikessa näemme piispan pappien ja diakonien ympäröimänä. Piispa toimii Jumalan edustajana, papit muodostavat apostolien neuvoston ja diakonit toimittavat Kristuksen palvelusta: ”Näin ollen minä kehotan teitä: Pyrkikää Jumalan tahdon mukaan tekemään kaikki siten, että piispa Jumalan sijassa ja presbyteerit apostolien neuvoston sijassa johtavat toimia ja minulle niin rakkaille diakoneille on on uskottu Jeesuksen Kristuksen palvelusvirka” (Magn. 6:1)
Ajatus, että piispa edustaa Kristusta varustaa hänen palvelutehtävänsä sellaisella arvovallalla ja yliluonnollisella kunnioituksella, niin ettei nuorenkaan piispan arvovaltaa aseteta kyseenalaiseksi: ”Teille on myös sopivaa, ettette pyri käyttämään hyväksenne piispanne nuorta ikää. Päinvastoin ottaen huomioon Isän Jumalan voiman osoittakaa hänelle kaikkea arvonantoa. Niinhän olen saanut todetakin, etteivät pyhät presbyterit ole yrittäneet hyötyä hänen kaikkien silmille nuoresta olemuksestaan, vaan taipuvat älykkäinä Jumalassa häne tahtoonsa – ja näin tehdessään itse asiassa Jeesuksen Kristuksen Isän, kaikkien piispan, tahtoon” (Magn. 3:1).
6. Piispa on ennen muuta vastuussa uskovaisten opettamisesta, ja häneen yhteydessä oleminen on varmin tae erehdyksiä ja harhaoppeja vastaa. (Trall.6; Fil. 3). Tästä johtuen piispa alituiseen kehoittaa laumaansa rauhaan ja yhteyteen, joka voidaan saavuttaa vain yhteenkuuluvuudessa piispan kanssa: ”Näin ollen teidän sopii juosta yksimielisinä piispanne kanssa niin kuin teettekin. Ovathan kunnianarvoiset, Jumalan arvon mukaiset presbyterinnekin liitettyinä piispaan kuin kielet kitaraan. Siksi kaikuukin, kun keskuudessanne vallitsee yksimielisyys ja sopusointuinen rakkaus, laulu Jeesuksen Kristuksen kunniaksi. Mutta yksilöinä teidän tulee ottaa paikkanne kuorossa, jotta äänenne yksimielisyydessä sointuisivat yhteen ja ykseydessä virittäisitte Jumalan sävelmän ja laulaisitte yhteen ääneen Jeesuksen Kristuksen kautta Isälle, jotta Hän kuulisi teitä ja niin myös tuntisi teidät hyvistä teoistanne Poikansa jäseniksi. On siis hyödyllistä, että te elätte moitteettomassa yhteydessä, jotta te myös jatkuvasti olisitte osalliset Jumalasta”(Ef.4)
7. Ignatioksen mukaan piispa on myöskin liturgian ylimmäinen pappi ja Jumalan salaisuuksien toimittaja. Ilman piispaa ei voi toimittaa kastetta eikä rakkauden ateriaakaan: ”Ilman piispaa ei ole lupa toimittaa kastetta eikä rakkaudenateriaa. Mutta minkä hän hyväksi näkee, on Jumalallekin otollista, jotta kaikki, mitä teette, olisi turvallista ja pätevää (Smyrn. 8:2). – Älköön kukaan ilman piispaa toimittako mitään seurakunnallista toimintaa. Sellaista ehtoollista pidettäköön pätevänä, joka tapahtuu piispan tai hänen valtuuttamansa henkilön toimesta” (Smyrn. 8:1).
Tästä johtuen avioliitotkin on solmittava hänen edessään: ”Niiden, jotka naivat ja jotka menevät miehelle, sopii liittyä yhteen piispan mielen mukaan, jotta solmittu liitto noudattaisi Herran mieltä eikä himoa” (Polyk. 5:2).
8. Ignatioksen tulkinnassa aviosäädystä ja neitseellisestä elämästä nakyy apostoli Paavalin vaikutus. Avioliitto esittää vertauskuvallisesti Kristuksen ja Hänen morsiamensa, Kirkon, välistä ikuista sidettä: ”Kehottele sisariani rakastamaan Herraa ja tyytymään puolisoihinsa ruumiin ja hengen puolesta. Samalla tavoin käske myös veljiäni Jeesuksen Kristuksen nimessä rakastamaan vaimojansa niin kuin Kristus seurakuntaa” (Polyk. 5:1). Mutta hän neuvoo myös neitsyitä: ”Jos joku voi pysyä puhtaudessa kunnioittaakseen Herran elämänvaellusta, tehköön sen kerskailematta” (Polyk. 5:2).
Ignatioksen mystiikka
Aivan kuten Ignatioksen oppi Kristuksesta yhdistää apostolien Paavalin ja Johanneksen opin, myös hänen mystiikkaansa vaikuttavat molemmat: apostoli Paavalin ajatus ”yhteydestä Kristuksen kanssa” liittyy yhteen apostoli Johanneksen ajatukseen ”elämästä Kristuksessa”. Niiden pohjalta nousee Ignatioksen suosima ihanne – Kristuksen seuraaminen.
1.Kristuksen seuraaminen
Tuskin kukaan varhaiskristillinen kirjoittaja kuvaa ”Kristuksen seuraamista” niin kaunopuheisesti kuin Ignatios. Jos haluamme elää Kristuksen ja Jumalan elämää, meidän on hyväksyttävä Jumalan ja Kristuksen periaatteet ja hyveet: ”Lihalliset ihmiset eivät voi tehdä hengellisiä tekoja eivätkä hengelliset lihallisia, niin kuin ei myöskään usko epäuskon tekoja eikä epäusko uskon tekoja. Mutta myös se, minkä te teette lihan mukaan, on hengellistä, sillä te teette kaiken Kristuksessa” (Ef.8:2).
Kuten Kristus teki niin kuin hänen Isänsä, niin meidänkin tulee seurata Kristusta: ”Olkaa Jeesuksen Kristuksen seuraajia niin kuin hänkin on Isän seuraaja” (Fil. 7:2). Mutta Kristuksen seuraaminen ei ole vain moraalilain huomioon ottamista, eikä vain vain Kristuksen opetuksen mukaista elämää, vaan erityisesti osallistumista hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Siksi hän hartaasti pyytää roomalaisilta: ”Sallikaa minun olla Jumalani kärsimyksen seuraaja”(Room. 6:3)
2. Marttyyrius
Hänen samanlaisesta Herraa koskevasta käsityksestään on peräisin myös antaumus ja innostus marttyyriuteen. Hän ymmärtää marttyyriuden Kristuksen täydellisenä seuraamisena, koska vain se on täydellinen opetuslapsi, joka on valmis uhraamaan elämänsä hänen puolestaan: ”En minä silti ole tullut täydelliseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä minä olen opetuslapsena nyt vasta päässyt alkuun ja puhun teille kuten ainakin kanssani samassa opissa oleville ” (Ef.3:1) – Osoittakaa minulle ymmärtämystä. Itse olen selvillä siitä, mikä minulle on hyödyksi. Nyt alan olla opetuslapsi. Älköön mikään näkyväisistä tai näkymättömistä yrittäkö saada minua valtoihinsa, jotta pääsisin osalliseksi Jeesuksesta kristuksesta. Tuli, risti, petojen parvet, luiden hajoaminen, Perkeleen pahat iskut – kaikki tämä tilkoon osakseni, kunhan vain pääsen osalliseksi Jeesuksesta Kristuksesta. Minua eivät vähääkään hyödytä maan ääret eivätkä tämän maailman valtakunnat. Mieluummin minä kuolen ja pääsen näin Jeesuksen Kristuksen yhteyteen kuin hallitsen maan ääriä. Häntä minä etsin, häntä joka on puolestani kuollut. Häneen kohdistuu haluni, meidän tähtemme ylösnousseeseen. Tunnen synnytystuskien lähestyvän. Ymmärtäkää asemani, veljet: Älkää estäkö minua elämästä, älkääkä tahtoko minun kuolemaani, älkää lahjoittako maailmalle miestä, joka tahtoo kuulua Jumalalle, älkää liioin harhauttako aineellisuuteen. Antkaa minun päästä puhtaaseen valoon. Sinne saavuttuani vasta alan olla ihminen” (Room. 5: 3 – 6:3) – Miksikä minä siis ollenkaan olen antautunut alttiiksi kuolemalle, tuleen, miekkaan, petojen eteen? Kuitenkin: lähellä miekkaa olen lähellä Jumalaa, petojen tuntumassa olen Jumalan tuntumassa, kunhan vain se tapahtuu Jeesuksen Kristuksen nimeen. kaiken minä kestän kärsiäkseni yhdessä hänen kanssaan, ja hän, täydellinen ihminen, vahvistaa minua” (Smyrn. 4:2)
3.Kristuksen asumus
Paavalin ajatus Jumalan asumisesta ihmisen sielussa on Igantioksen mieliaihe. Kristuksen jumaluus asuu kristityyjen sielussa kuin temppelissä: ”Tehkäämme siis kaikki ajatellen, että hän asuu meissä, jotta me olisimme häne temppeleitään ja hän meissä Jumalamme. Niinhän asia onkin ja on myös tuleva ilmeiseksi meidän nähtemme siinä, että me osoitamme hänelle rakkautta niin kuin kuuluukin” (Ef. 15:3). Ignatios on niin täysin tämän tietoisuuden läpitunkema ja innostama että hän keksii uusia sanoja oman aikansa kehityskulkuun. Hän kutsuu kristittyjä nimellä theoforoi (=jumalankantaja), khristoforoi (=kristuksenkantaja) ja naoforoi (=temppelinkantaja) (Ef.9:2). Hän esittää itsensä Kristuksenkantajana, theoforos. Kaikki hänen kirjeensä alkavat sanoilla: Ignatios, jota myös kutsutaan Theoforokseksi.
4. Oleminen Kristuksessa
Mutta Kristus ei vain asu meissä, mekin olemme yhtä Kristuksen kanssa, koska kaikki kristityt ovat yhteydessä jumalallisen yhteyden kautta. Yhä uudestaan ja uudestaan Ignatios toistaa Paavalin ilmaisun: ”olla Kristuksessa”. Hän ikävöi sitä, ”että hänet havaittaisiin olevan Kristuksessa”. Yhteys Kristukseen yon side, joka yhdistää kaikki kristityt”. Ja sen vuoksi hän pyytää efosolaisia olemaan Kristuksen seuraajia , ” että pysyisitte ruumiillisesti ja hengellisesti Jeesuksessa Kristuksessa” (Ef. 10:3). Kirjeessään magnesialaisille hän kirjoittaa, että hän rukoilee kirkkojen puolesta: ”Samalla minä rukoilen niille yhteyttä Jeesuksen Kristuksen lihaan ja henkeen, hänen joka on meidän elämämme joka aika, sekä uskon ja rakkauden yhteyttä, mikä eniten merkitsee: yhteyttä Jeesukseen ja Isään” (Magn. 1 :2).
Luonteenomaista Ignatiokselle on, että hän toistuvasti painottaa kristittyjen olevan yhteydessä Kristukseen vain silloin, jos he ovat yhtä piispansa kanssa, uskon, kuuliaisuuden ja erityisesti jumalalliseen palvelukseeen osallistumisen kautta. Hän ei hyväksy yksilöllistä riippumattomuutta koskien hengellistä elämää tai mystistä yhteyttä Kristuksen kanssa, vaan tuntee ainoastaan jumalallisen yhteyden vapahtjaan, nimittäin yhteyden, joka toteutuu liturgisen palveluksen kautta. Hänen mystiikkansa saa alkunsa jumalallisesta palvonnasta, mikä tarkoittaa sitä, ettei hän niinkään keskity yksilölliseen sieluun vaan uskovien yhteisöön liturgisena ruumiina. Tämä myöskin selittää sen, miksi hänen mystiset käsitteensä ja hengellisyytensä, jotka ilmenevät kaikkialla hänen tyylissään, ovat osaksi myös liturgiaan ja palvontaan liittyvinä symboleina ja ilmaisuina
Lopuksi
Ja vielä yhteenvetona lyhyt kertaus pyhän Ignatioksen kristillisestä opetuksesta:
Lähtökohtana Ignatioksen kirkkokäsityksessä on ehtoollisen sakramentin keskeisen merkityksen korostaminen. Ignatios nojautui apostoli Paavalin opetukseen ehtoollisesta: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi. niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset… ( 1. Kor. 10: 19, 17).
Tältä pohjalta lähtien Ignatios ymmärtää kirkon ennen kaikkea eukaristisena yhteisönä. Herran ehtoollisen ja kirkon välillä on elimellinen yhteys: koska me syömme yhdestä leivästä, me muodostamme yhden ruumiin, yhden jakamattoman kokonaisuuden. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että kaikki tietyn alueen uskovat kuuluvat samaan paikalliseen seurakuntaan. ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eika vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa” (Gal. 3:28), kuten apostoli Paavali todistaa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kirkkoa ei voi jakaa hallinnollisiin yksikköihin esimerkiksi kielen tai kansallisuuden perusteella, vaan vain alueellisesti. Tähän näkemykseen ortodoksisessa kanonisessa oikeudessa perustuu nk. territoriaalinen hallintoperiaate.
Kirkon ykseyden rakentajana ja vaalijana piispalla on keskeinen merkitys. Ignatioksen ajattelussa piispa edustaa Isää Jumalaa, papit ovat apostolinen neuvosto ja diakonit toimittavat Kristuksen palvelusvirkaa. Kuten Kristus on yhtä Isän kanssa, uskovien pitää olla yhtä piispansa ja papistonsa kanssa. Tällä tavalla voidaan varjeltua lahkoutumiselta ja muulta hajaannukselta.
Ignatioksen huolen aiheena siis erityisesti oli kristittyjen ykseyden varjeleminen. Hänen mielestään ykseys kuuluu kirkon syvimpään olemukseen. Kirkko on Pyhän Kolminaisuuden kuva: samalla tavalla kuin Jumalassa kolme persoonaa muodostaa ykseyden, samalla tavalla kristittyjen tulee kirkossa liittyä toinen toisiinsa elimelliseksi kokonaisuudeksi .
Piispan viran keskeistä merkitystä korostaessaan Ignatios kuitenkin muistuttaa, että piispa ei ole kirkon yläpuolella, vaan kirkon sisällä. Vain yhteydessä uskovaan kansaan piispa voi oikealla tavalla toteuttaa tehtäväänsa kirkon ykseyden vaalijana .
Nämä ja monet muut Ignatioksen ajatukset kirkon luonteesta ja tehtävästä ovat ajankohtaisia vielä nykypäivienkin kirkollista elämää ajatellen. Ignatioksen opetuksista voimme löytää virikkeitä ja ratkaisumalleja yrittäessämme löytää vastauksia nykymaailman kirkolle asettamiin haasteisiin .
Lähteet:
J. Quasten: Patrology Vol.I The Beginning of Patristic Literature – From the Apostles Creed to Irenaeus. Christian Classics, INC. Westminster, Maryland 1990