Pyhä Henki ja kirkko

Kirkko eli seurakunta on Kristuksen perustama. Hän sanoi: ”…minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita”. (Mt. 16: 18)

Kirkon perustaminen alkoi apostolien kutsumisella, mutta kirkon varsinainen syntymäpäivä on helluntai, 50 päivää pääsiäisestä. Tuolloin Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle ja alkoi vaikuttaa Kirkon rakentumiseksi.

Kirkon eli seurakunnan tehtävänä on jatkaa Kristuksen pelastustyötä, joka on evankeliumin julistamista, Kristuksen Golgatan uhrin esille tuomista ja ylösnousemuksen ilon todellistamista jokaisen uskovaisen ja kaikkien ihmisten omaksuttavaksi. Kristuksen pelastustyön hedelmät tulevat Kirkon välityksellä Häneen uskovien omaisuudeksi. Apostoli Paavalin tarkoittama ”elämä Kristuksessa” tulee mahdolliseksi Kirkon yhteydessä eläen.

Pyhä Henki, joka helluntaina tuli Jeesuksen lupauksen mukaan maan päälle, toimii Kirkossa jatkaen ja täydentäen siitä, mihin Kristus maanpäällisen vaelluksensa aikana jäi. Kuitenkaan Kristuksen ja Pyhän Hengen toimintaa ei voi erottaa toisistaan. Jeesus sanoi opetuslapsilleen jäähyväispuheessaan: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden… Hän kirkasta minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta” (Joh.16: 14 – 15)

Kristus ja Pyhä Henki ovat aina olleet yhdessä. Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä, Pyhä Henki voiteli ja vahvisti Hänet saarnaamaan evankeliumia ja parantamaan sairaita. Koko Jeesuksen elämä Jumalan Voideltuna tapahtui Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena ja johdattamana.

Kirkko rukoilee kaikessa avuksi Pyhää Henkeä. Se antaa Kirkolle juuri sen erityispiirteen, joka erottaa sen tavallisista inhimillisistä yhteisöistä. Sekä Kirkko, että yksityiset rukoilijat pyytävät aina: ”Taivaallinen Kuningas, Lohduttaja, Totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, hyvyyden lähde ja elämän antaja. Tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta oi, Hyvä, meidän sielumme”.

Näissä tutuissa sanoissa ilmenee usko Pyhään Henkeen elämän alullepanijana sekä ihmiselämän ja maailmankaikkeuden ylläpitäjänä.

Kun Kirkon toimintaa arvioidaan, on väärin ja yksipuolista pitää Kirkkoa pelkästään inhimillisenä yhteisönä tai sosiaalisena laitoksena tai instituutiona. Jos näin ajatellaan, Kirkko kadottaa oikean olemuksensa. Kun ymmärrämme, että Pyhä Henki toimii ja elävöittää Kirkkoa, korostuu aivan toisenlainen näkemys: keskinäinen yhteys rakkaudessa ja Pyhän Hengen uudistava voima. Silloin korostuu se näkemys, että jokainen yksityinen ottaa vastaan Pyhän Hengen Kirkossa. Henki jakaa jokaiselle lahjojaan Kirkon, seurakunnan, yhteisön rakentumiseksi, ei itsekkyyden tyydyttämiseksi. Pyhä Henki jakaa Kirkon piirissä henkilahjojaan. Apostoli Paavalin mukaan niitä ovat profetoimisen, kielilläpuhumisen, terveeksi tekemisen, opettamisen ja johtamisen armolahjat. Lahjat ovat moninaiset, mutta niiden antaja, Henki, on sama.

Jokainen saa mirhavoitelun sakramentissa vakuutena armolahjasta ”Pyhän Hengen lahjan sinetin”. Apostoli Paavali muistuttaa oppilastaan Timoteusta, että jokaisen kristityn tulee virittää palavaksi saamansa armolahja. Tämä virittäminen ja vaaliminen tapahtuvat seurakuntayhteydessä. Armolahjan saa kristitty käyttää yhteiseksi hyväksi seurakunnassa ja niin parhaiten toteuttaa yksilöllisyyttään.

On myös erityisiä armolahjoja, joita on suotu pyhille ihmisille. Heidän elämänkerroistaan saamme lukea ihmeistä, joita heissä vaikuttava armovoima saa aikaan, varsinkin sairaiden parantumisia. Suurille kilvoittelijoille on suotu myös erityisen rukouksen armolahja, joka ilmenee ns. Jeesuksen rukouksen perinteessä. Täydellisimmillään se on sydämen ja hengen rukouksena, jolloin itse Jumalan Henki rukoilee ihmisessä.

Pyhää Henkeä on joskus verrattu valoon. Valolla ei ole muotoa, mutta kaiken, mihin se osuus, se tekee näkyväksi. Pyhää Henkeä kutsutaan Totuuden Hengeksi, koska sen valo näyttää kaiken sellaisena kuin se todella on. Se on valo, joka ei väärennä. Samoin tuuli on eräs Hengen vertauskuva. Tuulen tavoin Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen ulkopuolella vapaana, mutta ihminen voi sen havaita itsessään ja ottaa huomioon elämässään. Joskus Henkeä on verrattu tuleen. Henki laskeutui helluntaina apostolien päälle tulisten kielten muodossa. Tuulen tavoin tulikin on energiaa, voimaa. Valo ja lämpö ovat elämän perusedellytyksiä, ilman niitä emme tulisi toimeen.

Mutta Pyhä Henki ei ole vain voima, joka on elämällemme välttämätön, vaan Hän on myös persoona. Se merkitsee sitä, että voimme kääntyä Hänen puoleensa, puhutella Häntä ja rukoilla Häntä. Hän on valtava voima, mutta ei sokea voima. Hän ottaa tarkoin huomioon pienimmätkin meissä ja elämässämme olevat yksityiskohdat, suhtautuen jokaiseen meistä persoonallisesti ja ottaen meidät huomioon yksilöinä. Hän itse persoonana tekee meistä persoonia, ja tuntee jokaisen alamaisensa nimeltä.

Myös Kirkon olemuksena on Pyhän Hengen luova voima. Joku voi nähdä ja ymmärtää Kirkon vain ulkonaisena laitoksena tai puutteellisena inhimillisenä organisaationa. Kuitenkin Kirkko on viime kädessä kaikista suurin sakramentti, salaisuus, jossa Pyhän Hengen armolahjoja vuodatetaan. Niin ymmärrettynä Kirkko on Jumalan armon välittäjänä Hänen suuri lahjansa ihmisille ja maailmalle.